Hevosenlihakohusta

Hevonen2

Voisitko syödä tämän söpöläisen? Minä en tätä kyseistä yksilöä sattuneesta syystä, mutta sen lajitovereita kylläkin. Maistoin äskettäin elämäni ensimmäistä kertaa islanninhevospihviä ja se oli hyvää. Eräitä tuttujani hevosenlihasta intoiluni hiukan ihmetytti, kun kuitenkin olen hevosihminen henkeen ja vereen ja omistan oman lemmikkihevosen. Moni tuntuu muutenkin mieltävän hevosen syömisen jotenkin ällöttäväksi.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hevoslihan syömisessä ei ole mitään sen kummempaa, kuin vaikka naudanlihan syömisessä. Ihan yhtä lailla se lehmä voi olla jollekin rakas lemmikki, niin kuin minulle hevonen. Hevosen liha sinänsä on maukasta, mielestäni siinä on enemmän makua kuin naudassa, maku on ehkä hivenen riistamaisempi. Liha on myös melko vähärasvaista, joten jos joku pitää vähärasvaisuudesta, niin siltäkin kannalta hevosen liha olisi hyvä vaihtoehto.

Hevosen lihan käyttäminen olisi mielestäni tärkeää myös eettisistä ja käytännön syistä. Ensinnäkin ainakin minusta riistan syönti ylipäätään on eettisempää, kuin tuotetun lihan, sillä riistaeläin todennäköisesti elää huomattavasti luonnonmukaisemman ja onnellisemman elämän, kuin tuotantoeläin. Hevonen ei tietenkään ole nykyoloissa mitään riistaa, mutta mielestäni aika paljon lähempänä sitä, kuin ahtaissa sisätiloissa kasvavat tuotantoeläimet. Hevonen pääsee Suomenkin oloissa tai muissa länsimaissa, ulkoilemaan varmasti enemmän kuin broilerit, naudat tai siat. Saati sitten Islannissa, mistä maistamani hevosenliha oli peräisin, missä hevoset saavat laiduntaa ison osan vuodesta hyvinkin laajoilla laitumilla ja vapaasti.

Tärkeää on pyrkiä parantamaan kaikkien tuotantoeläinten elinolosuhteita, mutta niin kauan, kuin suostun laittamaan suuhuni broileria, joka kasvaa tuhansien muiden kanojen kanssa samalla lattialla, mikä on todella kaukana kanan luontaisesta laumakoosta ja niiden ravinto kanan luontaisesta ravinnosta, en voi sanoa, että ”hyi, en voi syödä hevosta”.

Toki tuossa hevoslihakohussa on kohu ihan syystäkin, sillä ruuan valmistajan lupauksiin on voitava luottaa, jos pitäisi olla saksalaista nautaa, ei saa olla romanialaista hevosta. Mutta tästä inspiroituneena suosittelen kaikkia lihansyöjiä kokeilemaan myös hevosta. Hevosenlihan kysynnän kasvu olisi toivottavaa ihan käytännönkin syistä, sillä Suomessa on paljon hevosia ja kun tulee aika lähettää hevonen vihreämmille laidunmaille, on se monelle hevosenomistajalle ongelmallista, sillä suurin osa teurastamoista ei ota hevosia ollenkaan vastaan, sillä lihalle ei ole kysyntää. Niin mihinkäs siinä sitten omistaja hevosen ruhon kanssa joutuu, jos teurastamo ei ota vastaan, ei ole omaa maata ja hevosten tuhkauspalvelutkin ovat vielä hyvin harvassa.

Joten hevosta pöytään!

-Marra

Kategoria(t): Hevostelua, Ruokaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s