Joka kuuseen kurkottaa…

kuusenkerkät

Tein viime viikolla elämäni ensimmäisen kuusenkerkkäjuoman. Kokeilu meni hiukan pieleen. Ensinnäkin halusin tehdä juomani ilman sokeria ja oli hiukan haastavaa löytää ohje sokerittomalle kuusenkerkkäjuomalle. Yhden ohjeen olin kuitenkin taannoin löytänyt netistä, jota sitten päätin soveltaa. Olin kerännyt nämä kerkkäni vuosi sitten pakastimeen ja ihan nyt jo sain aikaiseksi tehdä sen juoman ;).

Tätä ohjetta sitten lähdin soveltamaan ostettuani yhden limetin ja haettuani Hunnilta hiilihapollista vettä. Olin siis muistellut työpäivän mittaan, ettei siinä muita aineita tarvitakaan, mutta kotiin päästyäni huomasin, että hunaja puuttuu. Kaupat olivat tässä vaiheessa jo kiinni ja kuusenkerkkäjuoman himo kova, joten päätin tehdä täysin makeuttamattoman version ja hiukan muuttelin noita ainesten suhteitakin verrattuna tuohon löytämääni ohjeeseen.

Kuusenkerkkien päällä ollut kuuma vesi tuoksui lilluttamisen jälkeen aivan ihanalta ja tuntui melkei sääliltä lisätä siihen mitään. Lisäsin kuitenkin yhden limetin mehun joukkoon, samoin porevettä ja sitten maistamaan. Oma tuomioni oli, että limettiä oli liikaa, kuusenkerkkien maku katosi sen alle. Mies maistoi, irvisti ja kaatoi ruokosokeria lasiinsa. Minä kyllä join omani ilman sokeria, enkä sitä kaivannutkaan, ainoa mikä häiritsi, oli liiallinen limetin maku.

lime

Niinpä päätin, että seuraavalla kerralla limettiä tai sitruunaa huomattavasti vähemmän ja uusi kokeilu. Tosin luulen, että haluan pureutua ihan aitoon kuusenkerkän aromiin ja keitellä siitä esimerkiksi teetä. Kun en haluaisi laittaa mitään makeutusta, jolloin voi olla hiukan hankalaa tuo sitruksienkin lisääminen. Hunaja tosin on makeutusaineena mielestäni terveellisimmästä päästä sisältämiensä vitamiinien ja kivennäisaineiden takia, mutta en haluaisi tässä kohtaa käyttää mitään sokeripitoista, jotta kuusenkerkän kaikki terveysvaikutukset pääsevät toimimaan ja tavoittaisin sen aidon maun.

Joten ensi viikonloppuna aion suunnata keräämään uuden kuusenkerkkäsatsin 🙂

kerkkäjuoma

Kerkistä tietoa täällä http://fi.scoutwiki.org/Kerkk%C3%A4.

-Marra

Kategoria(t): Juomaa Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s