Totisempi tiistai

Huumorimaanantain jälkeen tiistaina ei enää naurattanutkaan. Sain töihin soiton, että ponini vaikuttaa vähän oudolta, että saattais olla ähkyäkin. Sovittiin, että tulen itse katsomaan, mikä on tilanne ja tarvitaanko eläinlääkäriä. Kahden minuutin päästä tuli uusi soitto, että poni on tosi paha, jolloin lähdin ja lujaa. Salamana kotiin, koira sisään naapurin ovesta, huikkasin vaan, että vie se ulos ja äkkiä kaahaamaan tallille. Rolf oli oireillut ihan kunnon ähkyoireita, piehtaroinut, purrut mahaansa, kouristellut maassa, ei meinannut päästä ylös, kuopinut jne. Kun saavuin paikalle, sitä oli jo saatu taluteltua. Alkuun ei kuulunut toiselta puolelta mahaääniä ollenkaan, mutta parin talutusretken jälkeen alkoivat äänet taas kuulua. Rolf oli silti nuutuneen näköinen, mutta laitettiin poni karsinaan, jos vaikka kakkaisi ja kun oli sitä siinä aika kauan seurattu ja alkoi virkistyä, niin peruin eläinlääkärin tulon. Päivystävä eläinlääkäri oli kymmenien kilometrien päässä ja edellinen potilas ehti kuolla, ennen kuin eläinlääkäri pääsi perille. Ihania nämä laajat päivystysalueet… Joka tapauksessa Rolfin kanssa selvittiin toistaiseksi säikähdyksellä ja kevyellä kotihoidolla ja aamulla potilas oli jo täysin oma itsensä eli äärimmäisen vihainen, kun oli joutunut olemaan yön sisällä karsinassa. Sekös herraa hatutti!

Mielenkiintoista oli myös huomata, kuinka ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Itselleni ei ole tyypillistä tiukoissa tilanteissa alkaa hössöttää tai panikoitua tai menettää toimintakykyäni, teen vain mitä tarvitsee silloin, kun tilanne on päällä. Toki en nyt tarkoita, etteikö sellaista kauhutilannetta voisi tulla vastaan, missä tilttaisin täysin, mutta toistaiseksi ainakin nämä elukat olen pystynyt tarvittaessa hoitamaan. Nyt kävi niin, että enpä saanut yöllä unta, kun sekä pohkeisiin että reisiin sattui ihan hirveästi. Siis oikein kunnon lihaskipu, millaisen olen kokenut viimeksi, kun kävin kylmiltään 10 kilometrin lenkillä huonoilla kengillä. Ja eilen en todellakaan tehnyt mitään, mistä kipu olisi voinut aiheutua, vaan taisi olla täysin psyykkinen sen kivun alkulähde. Joskus neljän jälkeen sain nukahdettua, kun kipu hellitti sen verran. Hauskaa, kun pää kestää, niin kroppa kuitenkin jostain oireilee stressit ulos. Ja tämä on minulle ihan tyypillistä. Aikoinaan olen mieheni kanssa elvyttänyt ponin lämpöhalvauksesta ja se meni ihan rauhallisesti ja vasta seuraavana päivänä mietin, että apua mikä tilanne se oli ja kuinka huonosti olisi voinut käydä. Tai olen pitänyt Masan hengissä pentuna, kun se ei juonut oksuripulin aikana kahteen vuorokauteen. Heräsin yöllä tunnin välein juottamaan sen pipetillä ihan kuin se olisi ihan normaalia. Vasta paljon myöhemmin mietin, että miten olen voinut tällaisenkin asian ottaa ihan rauhallisesti, kun pentu oli tavallaan itse luovuttanut kaiken yrittämisen. Mutta ainakin itse olen tyytyväinen tähän ominaisuuteen. Kun tilanne on päällä, niin teen vain, ehtii sitä myöhemmin sitten miettiä, kuinka läheltä piti -tilanteessa oltiin.

-Marra