Turkoosi kaappi

turkoosi_kaappi

Eilen hain hienon kaapin. Olin ihastellut kyseistä kaappia joskus ääneen kaverillani, joka sen ennen omisti. Mielestäni kaappi olisi aivan täydellinen rehukaappi, kahdeksan eri lokeroa ja tänne heppojen ruoat, niin ei ainakaan ylähyllyille peltikaappiin hiiret pääse mistään. Ja ovetkin saa lukkoon, jos haluaa säilyttää jotain arvokkaampaa siellä. Ja plussana tuo ihana turkoosi väri. Jos tämä pukukaappi olisikin ollut sellaista seitsemänkymmentäluvun keltaista, en olisi taatusti haikaillut sitä itselleni. Nytpä kuitenkin sitten kaverini päätti kaapista luopua ja kysäisi ensimmäisenä minulta, haluanko sen ja tokihan halusin :).

kaappi_sisällä

Kaapin siirtämiseen tarvittiin kahta miesvoimaa ja yhtä naisvoimaa. Mieheni ja veljeni joutuivat siis tästäkin kotkotuksestani taas kärsimään ;). Kaappi nimittäin painaa kuin synti. Siinä tarvittiin hiukan hammastenkiristelyä, että se saatiin paikalleen sellaista ehkä 60 cm leveää väliä pitkin vietyä. Mutta lopussa kiitos seisoo ja kaappi seisoo paikallaan. Se on tällä hetkellä isäni käytössä, koska en nyt sattumoisin rehukaappia tarvitse, mutta pääasia, että saatiin kaappi talteen :).

Aina kannattaa sanoa ääneen, jos tykkää jostain, koska jonain päivänä voi löytää kyseisen tavaran vaikka itseltään. Mikä nyt tietenkään ei ole kehumisen motiivi, mutta kuitenkin yksi syy siihen, miksi kehuja ei kannata jättää sanomatta, sillä harmittaisihan se, jos joku kaunis tavara lähtisikin sitten eteenpäin muualle, kun ei tavaran omistajalla olisi aavistustakaan, että joku saattaisi pitää siitä ihan tässä lähipiirissä.

-Marra

Kategoria(t): Beautiful things Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s