Kävimme kesällä delfinaariossa. Delfiini on mielestäni yksi maailman hienoimmista eläimistä ja nuorempana hankinkin kaikenlaista delfiinikrääsää. Edelleenkin delfiini on jotenkin hyvin erityinen eläin, jonka näkeminen tai siitä lukeminen koskettaa. Delfinaariossa kävimme hautajaisten jälkeisenä päivänä, joten olin jo valmiiksi herkässä mielentilassa ja sitä myötä delfiinien katselu oli tavallistakin herkistävämpää.
Delfiinien pitäminen vangittuina on ehkä toisaalta kyseenalaista, onhan näillä Särkänniemenkin delfiineillä ollut vaikeuksia lisääntyä ym. Toisaalta taas, kuten kaikkien ihmisen kanssa elävien eläinten kohdalla, vankeudessa elävä eläin säästyy monelta villinä elävää eläintä kohtaavalta vaaralta ja monesti ns. vankeudessa eläin elää pidempään ja terveempänä. Ja toisaalta, vankeudessa syntynyt eläin ei edes tiedä paremmasta, joten se voi olla hyvinkin onnellinen. No, nämä ovat niin moniulotteisia asioita ja luulen, että viimeistä totuutta niistä ei edes voi saada järkeiltyä, joten jätän sen aiheen pohdiskelun tällä kertaa tähän. Näytöksessä kuitenkin todettiin, että et voi suojella sellaista, mitä et tunne, missä on mielestäni ihan viisautta. Suojellakseni jotain eläinlajia, minun täytyy opetella se tuntemaan ja siinä mielessä faktaa tarjoavat delfiininäytökset ovat siltäkin kannalta hyvä juttu. Lisäksi delfiininäytös on sen verran inspiroivaa seurattavaa, että tuli taas hinku seurata delfiiniasioita ja ehkä siitä voi jossain kohtaa seurata jotain hyvääkin delfiinien asioille.
Delfiininäytöksen seuraamisessa koskettavinta on seurata ihmisen ja delfiinin välistä yhteistyötä. Se muistuttaa aika monella tapaa ihmisen ja koiran yhteistyötä. Vaikka koira tietysti on enemmän läsnä ihmisen elämässä, kuin delfiini kouluttajan, mutta jotain samaa siinä on, kun delfiini tekee temppujaan ja ui työntäen kouluttajaansa jalkapohjasta eteenpäin. Harmi, kun en saa tähän videota… Mutta delfiini on kaikin puolin niin hieno eläin; älykäs, kaunis, sympaattinen. Siksi tulen aina surulliseksi, kun luen uutisia ikävyyksiä kohdanneista delfiineistä.
Tämän delfiininäytöksen jälkeen olin aivan itku silmässä. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni, sillä paikalla oli sen verran paljon ihmisiä, ettei huvittanut herättää kummastusta rupeamalla parkumaan ääneen. Mutta mieli olisi tehnyt. Jotenkin vain hautajaisista herkistynyt mieli oli vastaanottavainen delfiinin koskettavalle vaikutukselle. Näytös teki siihen hetkeen oikein hyvää ja olisi varmaan ollut henkisesti vielä parempi, jos olisin voinut rauhassa parkua sen päätteeksi. Mutta oli se hyvä kokemus näinkin. Olen erittäin tyytyväinen, että menimme katsomaan delfiinejä jossakin laitteessa ajelun sijaan.
Tämä postaus lienee jotenkin itseään toistava ja ehkä vähän naiivi delfiinifanitus. En vain osaa kirjoittaa asiasta niin hyvin, kuin haluaisin tai miltä asia sisälläni tuntuu. Siksi ehkä tämän kirjoituksen aikaan saaminen kesti näin kauan, vaikka tuosta näytöksestä on kohta jo kaksi kuukautta aikaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että parempaankaan en pysty ja videoitakaan en nyt saa tähän kuvien oheen laitettua, niin päätin sitten vain kirjoittaa tämän amatöörimäisen kirjoituksen. Halusin sen kuitenkin tehdä, sillä delfiini, tuo upea eläin, on kaiken fanituksen arvoinen.
Go dolphin go!
-Marra
marrasthetics.wordpress.com 