Viikonloppu lusittu

torstain_väsy

Minullahan oli tässä ennen tätä viikonloppua 19 päivän työputki. Torstai-iltana aloin olla jo todella väsynyt, enkä jaksanut edes suorittaa joka torstaista lattianpesua. Silmät pysyi juuri ja juuri auki tuossa tietokoneella istuessani illalla.

perjantain_riemu

Perjantaiksi kasasin itseni vielä kuitenkin tällaiseen kuosiin työpäivän ajaksi ja riemuitsin edessä olevasta vapaasta viikonlopusta 🙂

perjantain_meikit_silmillä

Kotiuduttuani perjantai-iltana ”pikku mutkan” kautta, alkoi silmiä kutittaa siihen malliin, että tuli hierottua meikitkin silmän alle. Tästä oli siis hyvä aloittaa vapaa viikonloppu 😉

vessaselfie

Lauantai-illan vessaselfie seuraavaksi vuorossa. Huomatkaa peilin hammastahnaroiskeet ja päänsärystä kärsivän naisen tekohymy. Minun vapaa viikonloppuni siis kului päänsärystä kärsien. Päänsärky helpotti vasta sunnuntaina noin klo 17. Kyllähän se siitä sitten viimein lähti, kun alkoi työt taas lähestyä 😉 Edessä olisi siis seuraavaksi 13 päivää töitä, niin sitten ei jouda päänsärystä kärsiä, kyllähän se kannattaa ehdottomasti pilata vapaapäivät sellaisella päänsäryllä, että tekisi mieli pitää silmät koko ajan kiinni! Mutta onneksi se kuitenkin helpotti, niin sunnuntain viimeiset tunnit ovat olleet ihan mukavia 🙂

itsetehtypizza

Ja oli viikonlopussa jotain hyvääkin. Nimittäin tämä itsetehty pizza 🙂 Hyvää oli ja loppui kesken, niin kuin kaikki hyvät ruoat aina… :b

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Ruokaa Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin: Viikonloppu lusittu

  1. Rantakasvi sanoo:

    Kuuliainen työntekijä sairastaa aina lomalla tai vapaapäivinä. Pitkiä työrupeamia sulla on, kohta taidat tarvita vähän pidemmän vapaankin. Onko näkyvissä?

    Lupasin tuolla blogini kommentissa lainata miestäni sulle sienikaveriksi syksyllä. Jos näytän sun kuvat, niin se lähtee sieneen kanssasi vaikka keskellä talvea:DDD

    • Marra sanoo:

      Talvilomaan ei oo onneksi enää montaa viikkoa, sitä odotellessa. Juu, mulle on tyypillistä sairastaa lomalla tai vapaapäivänä. Kuten viime talviloman tullessa sairastuin perjantaina töissä kesken päivän kuumeeseen. Lauantaiaamuna piti lähteä klo 5 ajaan Lappiin. Minä jäin kotiin yli 39 asteen kuumeessa. Sen verran olin pystyssä, että soitin muulle porukalle, että en pysty lähteen ja pystyssä olo oli niin rankkaa, että oksensin, vaikkei oksennustautia ollutkaan. No, makasin koko viikonlopun ja maanantaina lensin sitten perässä lomalle, koneessa olijoiden iloksi, yskin nimittäin melko reippaasti. Hiihtäminen jäi sitten lomalla väliin, kun olin kipeä, mutta ei se estänyt minua moottorikelkkailemasta. Heh, hullu kun olen… Mutta olis ollut liian masentavaa koko loma maata kipeänä kotona, niin heti kun vähän toivuin, niin ei kun menoksi.

      Mä en ehkä lähde sieneen keskellä talvea. Tai tietty tänä ”talvena” ei olis ihme, vaikka siellä niitä sieniäkin olis 😀

  2. Hun sanoo:

    Auts, ihmettelen kyllä miten jaksat tehdä noin paljon töitä… Sillon tällön toki menee ja tulee itekin tehtyä jos on kiirettä töissä, mutta että jatkuvasti. Rispektit sulle ja loma vois tosiaan jossain kohti olla paikallaan 😉

    • Marra sanoo:

      Mä en tiedä itekään miten mä jaksan. Mulla on ehkä joku ylikehittynyt kyky ottaa kaikesta huolimatta rennosti. Tai jotain. En tiiä, mutta ihmiset väsyy yleensä niin vähistä töistä, että mulle ne on vasta alkusoittoa. Mutta voihan olla, että tää joskus kostautuu ja saan jonkun megaburnoutin ja en tee mitään vuosiin….

      • Timo Lampi sanoo:

        Se on asenteesta kiinni. Jos kokoajan ittelle höpöttää olevansa töissä, ni väkiste sitä väsyy. Tarttee aatella et oon tän ’kaveriporukan’ kaa hoitelemas tätä hommaa ja vähän niinku lystin kautta, ni jaksaahan sitä.

  3. Timo Lampi sanoo:

    Ei tartte ku tota toista kuvaa kattoo, ni tietää mihkä se sun kaveris sussa ihastu!
    Aina noissa vessaselfieissä on naisilla vaatetta päällä. Ukoilla ei yleensä. ;D Mistäköhän moinen johtuu…

    • Marra sanoo:

      Mun mielestä vessaselfiet on jotenkin niin kornia, että niitä on pakko itekin ottaa, hahaha 🙂

      No, ehkä miesten ja naisten vessaselfieissä on vivahde-ero 😉

  4. Marra sanoo:

    Timon kommenttiin työasenteesta: oon samaa mieltä. Vaikka ihmisellä toki on fyysiset jaksamisen rajat eikä kukaan oo kone, niin paljon voi vaikuttaa omalla asenteella. Mä pyrin nimittäin nauttiin joka hetkestä siellä töissä, vaikkakin tietty nautin elämästä enempi vapaalla. Mutta mä yritän oman pääni sisällä luoda onnea ja iloa jokaiseen hetkeen myös töissä, enkä aattele, että olisinpa jo vapaalla, niin se on varmasti yks tekijä, mikä auttaa, että jaksaa. Ja koska mun työt on keskenään erilaisia, toinen toimistossa koneen äärellä ja toinen asiakkaiden kanssa kaupassa, niin ne on riittävän erilaisia, että tuplapäivänkin pystyy tekeen puutumatta ihan.

  5. outopaimen sanoo:

    Komppaan Hun:ia sillä rispektiä nimenomaan tuolle sun työmoraalillesi mutta muuten nuo kauniit kuvat olivat virhe. Nyt kun näin hiuksesi valtoimenaan niin tulen ruinaamaan sulta sekä saparo – että ponnarikuvaa koska olen hulluna ponnareihin ja sulla on sellaiset kasvot että kyllä ne saparotkin saa psyyken värähtelemään 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s