Kirjasuositus

suomesta_rakkaudella

Minä luin kirjan. Jo toisen vuoden sisään! (Aplodeja kiitos, oli niin hyvä suoritus ;D). Työkaveri tämän kirjan ystävällisesti minulle lainasi ja täytyy sanoa, että kannatti lukea. Tässä kirjassa kerrotut asiat ovat niin totta! Minulla on ollut ihan kunnon angsti Roman Schatzia kohtaan, sillä en lämpene miehille, jotka luulevat olevansa koviakin äijiä ja naistenmiehiä. No, en ole koskaan herra Schatzia tavannut, joten en voi ottaa kantaa siihen, että onko hän miehekäs mies vai ei ja kolahtaako hän naisiin vai ei, mutta sen vähän, mitä olen häneen suomalaisessa mediassa törmännyt, niin olen aina ajatellut, että mikähän tuokin luulee olevansa, kun ei kumminkaan ole mitään. No joo, se siitä, mutta olisin voinut jättää tämän kirjan lukematta ihan kirjoittajan perusteella. (Enhän minä mikään ennakkoluuloinen ole, en…) Työkaveri sitten kuitenkin kirjan minulle kiikutti luettavaksi, joten pakkohan siihen oli tarttua ja tämän jälkeen en voi muuta, kuin nostaa hattua herra Schatzille osuvista huomioista. Ihan kaikkea en allekirjoita kirjasta, mutta varmaan aikalailla 95 % kyllä…

from_finland

Kirja on toiselta puolelta myös englanniksi, niin tätä voi lainata myös ulkomaalaisille ystäville suomalaisuuteen tutustumista varten.

suomalainen_parisuhde

Tässä kuvanäyte kirjan suomalaisista parisuhteista kertovasta luvusta. Näinhän se vähän niin kuin usein menee, kuva kertoo jo aika paljon ja tekstikin pitää monessa kohtaa paikkansa.

suomalainen_sisu

Suomalainen sisukin on kirjassa ihan hyvin auki kirjoitettu.

vittu

Kaiken kruunaa kappale, joka kertoo suomalaisten kielenkäytöstä. Kappaleen otsikko on lyhyesti ja ytimekkäästi Vittu. Kun mieheni luki tätä kappaletta eräänä iltana, hän nauroi niin lujaa, että olin varma, että nauru kuului ihan jokaiseen meidän kerrostalon huoneistoon. Ja kyllä se itseänikin nauratti. Niin totta joka lause siinäkin kappaleessa.

Jokainen tietysti näkee asiat tavallaan, mutta muiltakin enempi aikaa muissa maissa viettäneiltä olen kuullut samansuuntaisia arvioita, kuin tässä kirjassa ja hienosti Roman on ne asiat osannut auki kirjoittaa. Joudun siis myöntämään, että kyllä se Roman ainakin jotain osaa ja on sillä aivotkin. Tämä oli niin hyvä kirja, että tekisi melkein mieli ostaa se omaksi jossain kohtaa, jos tulee edullisesti vastaan. Voi sitten aina nauraa itselleen ja omalle suomalaisuudelleen 😀

Mutta siis, suosittelen lämpimästi luettavaksi.

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Elämyksiä, Kirjallisuutta Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

21 vastausta artikkeliin: Kirjasuositus

  1. Timo Lampi sanoo:

    *Nostaa lippalakkiaan*
    Kirjoihin ja viinaan laitettu raha ei mee koskaan hukkaan. Lukeminen on oikein hyvä harrastus. Siitä se alkaa, kun lukemiskärpänen purasee, vittu!!

    • Marra sanoo:

      Saa nähdä puraseeko. Mä olen ollut joskus himolukija ja raahannu kirjastosta järkyttäviä kasoja kirjoja mukaani. Nyt olen ollut lukematta muutaman vuoden, ei ole oikein luetuttanut. Ja kirjastoon meneminen on ihan liian vaivalloista. Molemmat kaks kirjaa, mitä oon nyt lukenut, on ollut lainassa työkaverilta. Vaikka olis mulla kotona muutama omakin lukematon kirja, jos sais aikaiseks. Niin ja mä oon sentäs ollut joskus muinoin kirjakaupassakin töissä. Silloin tulikin luettua, mutta sitten jäi. Kun ei sitä semmosta oikein kerkiä.

  2. Heidi sanoo:

    Mahtavaa, luen aika paljon ja kävin samoin tein varaamassa näin netin kautta kirjastoon kirjan. Meidän kyläkirjasto ei sisällä kaikkea, mutta varaamalla kaupungin kirjastosta tulee aina nopeasti luettavat. Tämä siis vaikutti niin mielenkiintoiselta, että pakko lukea. Kiitos siis kirjasuosituksesta 🙂

  3. Ansku sanoo:

    *taputaputapu* Hyvä Marra!! 😀

  4. outopaimen sanoo:

    Mun mielstä Roman on aika älykäs ja äijä jolla on suht objektiivinen suhtautuminen Suomeen ja suomalaisiin siitä huolimatta, että hän on asunut melko kauan täällä.
    Pisteet teikäläiselle sillä kaksi kirjaa vuodessa alkaa olemaan sellainen tappotahti että! 😀

  5. Satu sanoo:

    Ou jee, tämä pitää heti saada näppeihin, elikkä kiitos vinkistä! Meinaan myös luetuttaa tämän ukkelilla, kun kerta takapuoli on englanniksi. ;-D Ukkeli ei koskaan lue mitään (muuta kuin Verkkokaupan mainoslehtisiä), mutta tämän se saa kyllä lukea. 🙂

    Mä oon kyllä aina tykännyt Romanista, vaikka välillä sen machoilu hieman ärsyttääkin.

  6. Maelka sanoo:

    Kuulostaa lukemisen arvoiselta kirjalta. Itseasiassa tilasinkin sen jo, kun löyty netti antikvariaatista kaheksalla eurolla. Ny vaan odotellaan saapumista. Kiitoksia vinkistä.

    • Marra sanoo:

      Nettiantikvariaatti kuulostaakin hyvältä keksinnöltä. Lapsena olin antikvariaatin joka viikkoinen kävijä, nyt ei tuu käytyä. Mutta täytyypä kuukkeloida nettiantikvariaatti, jos löytys jotain kivaa joskus itelleki. Kun en jaksa käydä kirjastoissa ja kirjat on kalliita uutena.

  7. Helmi Nainen sanoo:

    IIIIIsot aplodit!!!! Lukeminen on vaan niin koukuttavaa. Ainakin mulle.
    Huomenna tiedossa kirjastokeikka. Joudun ehkä etsimään tätä…kiitti vinkistä!

Jätä kommentti Maelka Peruuta vastaus