Sukukokous

hevostaulut
Juhlapaikassa oli taulut minun makuuni.

Isäni puolen suvulla oli historian ensimmäisen sukukokous. Sukukokous pidettiin ajatuksella, että nähtäisiin muulloinkin kuin hautajaisissa. Onhan sitä nyt toki muitakin juhlia joskus ollut, mutta viime vuosina näkeminen on valitettavasti painottunut lähinnä hautajaisiin. Nyt sitten viimein se paljon puhuttu sukukokous oikeasti pidettiin.

kattovalaisin
Kattovalaisimetkin sopivat hevostilan teemaan.

Sukukokous oli mielestäni oikein onnistunut. Aurinko paistoi ja oli mukavan lämmintä, välillä voitiin siis hengailla pihalla. Sopu säilyi ja ruoka oli hyvää. Mielestäni tämä tapahtuma voidaan järjestää uudelleenkin 🙂

keltainen kynttilä
Keltaiset kynttilät pöydissä olivat pirteitä.

koeajo
Koeajoin uudet saappaani. Olivat hyvät jalkaan.

selitys
Kova selitys päällä tai jotain.

mikä_ilme
Hauskaa ainakin oli, voisi päätellä omituisista ilmeistäni.

mikä_maksaa
Tässä vasta lähdössä Arranmaalle. Aina kärsivällisyyteni meinaa loppua odotellessa, että kone selviää kortinluvusta ja muista operaatioista. Vaikka helppoahan tankkaaminen nykyään on.

akka_tankkaa
Akka tankkaa. Tässä kuvassa on kuulemma jujuna se, että Teboilin mainoksessa taustalla on huivi, kuten minullakin…

private_driver
I’m your private driver…

toinen_auto
Tämä ei ole Volvo. Mutta tämä kuluttaa ainakin kolme kertaa vähemmän polttoainetta, joten mukava välillä ajaa tälläkin…

Jaaha, riittäisiköhän tämä näistä sukujuhlista koosteeksi…

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Suku Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: Sukukokous

  1. outopaimen sanoo:

    Kurja blogger ei näköjään päivitä wp:n blogeja mutta nämä tulee mulle s-postiin ja näen (silloin kun käyn) uudet sieltä.

    Kuvista: selitys – ja varsinkin sen alapuolella olevasta kuvasta pidin erityisesti (<- kursivoituja ja alleviivattu) eikä se hame/bootsikuvakaan huono ollut!
    *vaipuu taas omituiseen haavemaailmaansa*

  2. Simpukka sanoo:

    Ooppaatidaa… mitkä saappat ja SÄÄRET!
    Ja uskaltanen arvailla, että siinä lähtökuvassa e ollut sun kengät. No, ei ainakaan juhlakengät…

    • Marra sanoo:

      Joo, pääsin viimein koeajaan noi saappaat, vaikkei tilaisuus nyt varsinaisesti ollut sopiva siihen hommaan, mutta koska ostin noi jo tammikuussa, mutten ole käynyt missään juhlimassa, missä olisin voinut niitä käyttää, nyt oli PAKKO päästä kokeileen. Sen siitä saa, kun käy niin harvoin kaupungilla, ei pääse käyttään makeimpia kenkiään melkein ikinä… Saappaat on kirppislöytö, joka on esitelty täällä https://marrasthetics.wordpress.com/2014/01/27/kirppiskoukussa/

      Kuulin vasta autohallissa lähtiessä mieheltä, että mä ajan, se oli päättänyt keskittyä matkan ajan iPadin näpyttelyyn. Tuli sitten kiire napata mun autosta tallikengät ajamista varten, koska noita saappaita en aio tuhota ajamisella. Mainittakoon, että olen tuhonnut ajamisella ainakin parit korkokengät, mutta näitä aarteita en tuhoa.

  3. rantakasvi sanoo:

    Näin heti kojelaudasta, että Ei ole Volvo. No, voihan muillakin ehkä välillä ajella:-)

    Ja minuakin joskus ärsyttää kun ne bensauatomaattien kortinlukijat on niin hitaita …tarkistetaan kortin tietoja.. moneen kertaan, huokaus.

    • Marra sanoo:

      Joo, sä varmasti huomaat, kun ei ole Volvo. Joskus täytyy säästösyistä ajella muillakin 😉

      Ne automaatit on raivostuttavia, jos olis kiirekin, niin ne vaan miettii ja miettii…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s