The sickie

pakoputki_kädessä
Pakoputki putosi, vaan nyt on taas hitsattu kiinni

Kyllä sitä kuulkaa tulee ihminen pienestä onnelliseksi, kuten kolmesta päivästä sairauslomaa. Juhuu 😀 No joo, siis olen ollut sunnuntai-illasta lähtien sillain typerästi ”semisjuk”, että kurkku on ollut kipeä ja ääni lähtenyt ja vähän yskittänyt ja nenä vuotanut, mutta sekös vasta onkin ärsyttävää. Toimistotyössä tuo nyt ei sillä lailla haittaa, kun ei tarvitse rasittaa itseään fyysisesti ja voi juoda teetä työkoneensa ääressä. Mutta fyysisissä töissä on todella ärsyttävää, kun ei ole täysin kunnossa. Mutta sitten kun ei ole niin kipeä, että kehtaisi lääkäriinkään mennä. Joten olinpa sitten oikeasti onnellinen, kun eilen illalla myöhään nousi uudestaan kuume ja olo oli tosi kipeä, niin päätinkin aamulla töiden sijaan mennä lääkäriin. Ikävä juttu työkavereille tosin, koska eipä sinne ole varmasti saatu ketään heti minua korvaamaan ja yhden työntekijän puuttuminen aamuvuorosta kyllä tuntuu. Mutta silti, jotenkin tekee välillä hyvää olla niin kipeä, että voi olla sairauslomalla ja maata sängyssä hyvällä omallatunnolla. Olen ollut viimeksi sairauslomalla 4,5 vuotta sitten, joten kai minullakin on taas välillä oikeus saikuttaa. En toki toivo pidempiä sairauslomia, mutta parin päivän lepo tulee kyllä tarpeeseen. Ja kuinka hienoa onkaan, kun on työterveyshuolto 🙂 🙂 🙂 Onpa jäänyt aikoinaan työterveyden puutteessa monta kertaa käymättä lääkärissä siksi, että julkiseen ei pääse ja yksityiselle ei raaski mennä, ellei ole tosi paha ongelma, niin osaan kyllä arvostaa suuresti sitä, että työnantaja muutti laajennetun työterveyshuollon koskemaan kaikkia työntekijöitä 🙂

juustoajuustoa

Taannoin harmittelin, kun en ehtinyt ostamaan kaupasta noita naapurimaan juustoja. Onneksi yksi työkaverini oli niin reilu, että möi minulle yhden hamstraamistaan. Nyt on siis kaapissani niin juustoa kuin voitakin. Jee 🙂 (taas on pienet ilot… :D)

sulaneet_juustot

Pienien ilojen lisäksi päivään kuuluu harmistusta, sillä yritin kovasti auttaa kaveria autonsa katsastuksessa, mutta se olikin niin huonossa kunnossa, että olisi vaatinut kahden kokonaisen päivän verran laittoa, jotta olisi tullut kuntoon, niin luottokorjaajani kieltäytyi. Kaikki neljä rengastakin olisi vielä pitänyt vaihtaa, niin vikaa oli liikaa. Höh. Saa nyt nähdä kuinka sen auton käy. Harmittaa, kun olin niin optimistinen ja suosittelin korjaajaani ja vakuutin, että kaikki menee hyvin, mutta ei sitten mennytkään. Mutta ei mahda mitään, joskus se voi olla autokin liian laho ja peli pelattu.

Tjaah, puoli tuntia täytyy vielä pysytellä hereillä, että saan luovutettua tuon epäonnisen auton takaisin kaverille. Sitten voinkin mennä (taas) tutimaan. Toivottavasti tautini lähtee paranemaan, enkä joudu hakemaan ab-kuuria. Duactilla ja Avamysillä mennään ja toivotaan parasta. Ja lepäilen täällä Masan kanssa, joka on tietenkin tyytyväinen, kun olen kotona.

-Marra

Kategoria(t): Autoilua, Elämää, Kiitollisuutta, Koiruuksia, Ruokaa Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: The sickie

  1. rantakasvi sanoo:

    Muistahan levätä, ettei tauti sitten innostu pahemmaksi. Minäkin vetelin niitä antibiootteja ja nukun joka välissä. Kyllä se uni vaan tekee hyvää 😀
    Terkut Masalle!

    • Marra sanoo:

      Tuota köh, tänään en ole malttanut niin kauheasti levätä. Äityi siitä sitten kova päänsärky, mutta onneks hiljeni buranalla. Illalla olen yrittänyt vähän levätä. Masa kiittää terkuista, se on taas superonnellinen, kun isäntäkin tuli kotiin 🙂

  2. Outo Paimen sanoo:

    Paranemista!
    Nämä on meinaten niitä petollisia kelejä jolloin se pieni nuha voi ärtyä melko hankalaksi. Systerin pojalla oli ensin korvasärkyä jonka oheen kurkussa kaihersi ja nyt jätkä on sairaalassa. Hae lisää saikkua jos vähääkään tuntuu ettei olotila ole kohdillaan.

    • Marra sanoo:

      Kääk, mä on niin huono hakemaan saikkua, tämäkin tosiaan nyt eka kerta sitten kevään 2010… Mulla on jotenkin kyllä sellainen tunne, etten tuu oleen täysin terve, kun maanantaiaamuna alkaa aamuvuoro kuudelta. No, ehkä sitä sitten saa parempaa lääkettä, jos menee ens viikolla uusiksi lääkärille.

  3. Simpukka sanoo:

    Hyvä, että hait saikkua. Vähänkin fyysisessä työssä on todella inhottavaa olla puolikuntoisena. Sanoisin samaa, mitä Paimen yllä. Jos vähänkään tuntuu olo huomenna sairaalta, niin uudelleen lääkärin pakeille.
    Mulla on täkäläinen suomalainen kaverini just tosi huonossa kunnossa, kun on uhmannut elokuun alussa alkanutta normaalia flunssaa painamalla pää kolmantena jalkana eteenpäin. Torstaina olivat jo passittamassa häntä sairaalaan osastohoitoon saamaan antibiootit suonensisäisesti. Pääsi kuitenkin kotiin sillä ehdolla, että on todellakin rauhassa ja lepää. Hänellä menivät poskiontelot ja otsaontelo niin täyteen, että saattavat joutua leikkauksessa niitä vielä putsaamaan. Ei kiva.

    Työterveyshuollon palvelut Suomessa ovat loistava etu. Taitaa olla lähes ainut instanssi, minne pääsee ilman ongelmia ja pulittamatta pientä omaisuutta hoidosta.

    Paranemisia!

    • Marra sanoo:

      Mä en jotenkin osaa mennä lääkäriin, jollen ole tosi kipeä. Silloinkin tuntuu, kuin odotushuoneessa jo paranis ja kuin olis väärin motiivein liikkeellä. En vaan voi sille mitään :S Joten saattapi olla meikäläiselle mahdotonta toi, että jos tuntuu vähänkin sairaalta, niin uudestaan lääkäriin. Mä meen vasta sit, kun olo on sellainen, että nyt ei oikeasti pysty mihinkään. Mutta sen sentäs osaan, että jos on vähänkin sairas olo, niin sitten kun olen kotona, lepäilen kyllä, enkä tee mitään hommia, jotta paranisin. Mutta pitää nyt katsoa kuinka tää etenee. Maanantaina menen luultavasti töihin ja mulle on henkisesti helpompi sillain, että menen välillä töihin ja siellä huomaan olevani vielä sairas tai tauti pahenee töissä ollessa, niin siinä on se hyvä puoli, että pomotkin näkee sen ja sitten tuntuu paremmalta hakea lisää saikkua, kun ne on nähnyt etten ole terve. Niin se vaan menee, olen ehkä liian tunnollinen tässä kohtaa. Viime vuosien pahimman taudinkin olen sairastanut talvilomalla, kuten tunnolliset ihmiset pruukaa tehdä… :S

      Työterveydessä käynti oli kyllä erinomaista. Multa otettiin heti joku tulehdusarvotestikin, sellaistakaan koskaan missään ennen otettu. Julkisella puolella ei viitsitä tutkia melki mitään säästösyistä ja yksityiset varmaan katsoo mua päältä, että jaa toi on niin persaukinen, ettei ylimääräisiä tutkimuksia sille, mutta työterveydessä tutkittiin kaikki kunnolla ja keuhkojen ja sydämen kuunteluunkin paneuduttiin paljon huolellisemmin, kuin monessa muussa paikkaa. Kivaa oli 🙂

  4. Marjaana sanoo:

    Toivottavasti tauti talttuu ilman antibiootteja!
    Paljon halppisjuustoa (vaikka se kyllä oikeasti kerää limaa, mutta mikään ei paranna niin hyvin kuin juuuuusto…) ja herkkuja. Ja lepoa!

    • Marra sanoo:

      Tauti on jo parempaan päin, vaikken nyt vielä täysin terve olekaan. Mutta töihin kykeneväinen jo.

      Joo, maitotuotteen todellakin kerryttää limaa, esim suklaapatukan syöminen flunssassa tuntuu heti pahalta. Mutta vähän juustoa silti 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s