Oikea Halloween

VAROITUS! Tämä blogipostaus sisältää kuvia teurastetuista sioista. Mikäli et halua nähdä enempää, älä selaa eteenpäin. Ensimmäinen kuva ei liity mitenkään päivän aiheeseen. Tämä siksi, että sivulle laskeutuneet henkilöt eivät näkisi enempää mikäli eivät halua. Mikäli siis et halua nähdä muuta vaaleanpunaista, kuin kaviokoukun, mene hus pois 🙂

vaaleanpunainen_söpö_kaviokoukku

Asiaan siis… Vietimme kaverin kanssa sopivasti Halloween teemaan sopivasti teurastuspäivää tai oikeammin -iltaa. Mikäs sen mukavampaa, kuin pimeässä teurastaa sikoja kannettavan halogenivalaisimen valossa. Sikojen lopettamiseen käytettiin pulttipyssyä, jonka otsalaukaus osoittautui mainioksi tavaksi pudottaa sika. Se oli nimittäin kerrasta poikki, eikä peruna-astialla mährystävä sika ehtinyt tajuta mitään. Sitten puukko kurkkuun ja veren lasku. Etukäteen mietin, millaista paniikkia toinen sika ottaa, kun kaveri on ensin päästetty päiviltä, mutta eipä tuo ollut millänsäkään. Ihan samaan paikkaan tuli ruoan perässä kokemaan kohtalonsa, kuin kaverinsakin. Nopeaa, siistiä ja nättiä.

Kalttaus olikin sitten hankalampaa ja siinä petti hiukan tekijöiden kärsivällisyys pimeydessä. Toinen sika tuli melko hyvin käytyä läpi, toinen jäi karvasiaksi 😉 Sitten suolistus ja siat riippumaan odottamaan huomista lihanleikkuuta.

possut_riippumassa

Jos joku olisi kertonut minulle 15 vuotta sitten, että meikäläinen joskus sitoo paljain käsin sian peräsuolta narulla kiinni kahdesta kohtaa, että saadaan siitä välistä poikki, niin en olisi ikinä uskonut. Joskus lapsena näin televisiossa hirven sisäelimiä ja sain kauheat traumat moneksi vuodeksi eteenpäin ja joissain tilanteissa näin jonkun kummallisen vaaleanpunaisen läjän silmissäni. Nyt sian suoliston katseleminen ei tuntunut missään ja auttaessani suolistajaa, sörkin omin sorminkin siellä sian sisällä. Onneksi kuitenkaan kaikkea ei tarvinnut tehdä itse, vaan saimme miehistä ja naisellistakin apua 🙂 Ja kyllä siinä hommassa porukkaa tarvitaankin, kalttausvettä on keiteltävä useammalla padalla, vettä on valeltava säkkikankaalla peitettyjen sikojen päälle PALJON, on nostettava ja kannettava sikoja jne. Ja koska pihi ihminen ei hanki mitään vinssejä ja taljoja, niin painava sika on nostettava kiikkumaan ihan ihmisvoimin. Ja oli myös kiva, että suolistushommassa oli mukana asiaan paremmin perehtynyttä väkeä, meikältä olisi kyllä jäänyt monta yksityiskohtaa muuten huomiotta. Mutta homma on tässä vaiheessa hyvällä tolalla, huomenna sitten leikkuupuoleen perehtymistä…

sorkkia_sisäelimiä

Kotiin toin tällä kertaa vain hiukan sisäelimiä ja sorkkia koiralle. Nyt ne ovat pakkasessa odottamassa käyttöään. Itse päivän työvaiheista ei ole kuvia, ei niitä kerennyt siinä työn touhussa ottaa. Mutta tässä nyt pari muistoa itselle.

Ja hei, miten kivaa onkaan Halloweenin aikaan saapua kerrostaloon mukanaan laatikollinen sisäelimiä… ”tää on vain Halloween-rekvisiittaa aidolla hajulla…”

-Marra

Kategoria(t): Possupölinää Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Oikea Halloween

  1. Hun sanoo:

    Tossa riiputuskuvassa on kyllä aikamoista Halloween-meininkiä, sen verran dramaattisen oloiset valot ja varjot… Mutta toi on hienoo hommaa, loistavaa päästä ihan omin kätösin kokemaan mistä ja miten ne jauhelihat sun muut kaupan tiskiin ilmestyy. Ja hienointahan tossa on se että saa pöytään hyvää, puhdasta lihaa, josta tietää mistä se on tullu. Tuleeko noista teille joulukinkut tälle joululle? 🙂

    • Marra sanoo:

      Jep, tänä vuonna on pöydässä itse kasvatettu kinkku 🙂

      Mun pitäs tehdä jauhelihaakin. Ostin Verkkokauppa.comista kunnon lihamyllyn http://www.verkkokauppa.com/fi/product/55766/dfgqd/Domesto-Heavy-Duty-Meat-Grinder-ammattitason-lihamylly Tänään operoitiin toinen sika pakkaseen, ei tullut tehtyä siitä jauhelihaa ollenkaan. Toinen on vielä parvekkeella, huomenna sen operointi sitten, jos siitä malttaisi joistain paloista jauhaakin lihaa. Molemmat siathan on nyt siis leikattu kyllä sinänsä paloiksi, mutta vähän vielä kotona kaunistellaan ja pienennetään osina, jotta menee pakkaseen kerta-annoksina. Mutta ensimmäiset ribsit ja pihvit on jo syöty, jupii 🙂

  2. rantakasvi sanoo:

    Vau – komeat on possut, hyvin syötetty!
    Nuo riippuvat siat on todella halloweenia parhaimmillaan tai pikemminkin Kekriä, sitä perinteistä sadonkorjuun juhlaa.
    Sinä olet hyvä esimerkki siitä, että kaikkea oppii kun vain tekee 🙂

    • Marra sanoo:

      Etualalla oleva vaaleanpunainen possu kasvoi kunnolla isoksi, ruskea jäi aika paljon pienemmäksi. Mutta kyllähän ne kasvoi siitä huimasti, verraten mitä ne oli tullessaan…

      Jep, kaikkea oppii, vaikka minua fiksumpi ihminen kävisi jossakin opettelemassa asiat ensin ammattilaisen kanssa, eikä opettelisi tekiessään tositoimia ensimmäistä kertaa… Mutta jos on tarpeeksi sitkeä, niin pääseehän sinne puuhun myös perse edellä… 😀

  3. Heidi sanoo:

    Mahtavaa, toivottavasti kerkeät ottaa lihanleikkuun aikana kuvia. Itse olen ollut lihanleikkuukurssilla ja siellä päästiin paloittelemaan karitsaa. Lisäpostausta aiheesta siis innolla täällä odotellaan 🙂

    • Marra sanoo:

      Munkin varmaan olis hyvä mennä lihanleikkuukurssille. Saattaisi olla avain nätteihin lihanpaloihin 😉 En kyllä ottanut tänään kuvia, mutta ehkä kirjoittelen muuten aiheesta vielä lisää tai otan jotain kuvia huomenna, kun laitetaan toista sikaa pakkaseen.

  4. Timo Lampi sanoo:

    Hyvä tytöt!!
    (Hyvä naiset kuullostaa niin teennäiseltä) ;DDD

  5. Helmi Nainen sanoo:

    Niin tuli tutut ajat mieleen. Ja puuhat. NIin tuttua kaikki! Samaa ihmettelin minäkin, miten muut eivät välittäneet tuon taivaallista siitä, vaikka kaveri kellahti vierestä. Mun piti jo edelliseen kommata sulle tosta nostamisesta, että hankkikaa nyt joku apuväline, mutta ajattelin sitten olla besservisserinä neuvomatta 😀
    No, nyt on kinkut ja muut osat paloiteltuna, mielenkiintoista puuhaa muuten. (sisäelimien jälkeen)
    Hyvä te!!

    • Marra sanoo:

      Joo, mä oon ihmetellyt sekä kukkojen että näiden possujen kohdalla, että niitä ei kiinnosta, vaikka kaveri tapetaan. Ekaa kukkojen teurastustakin jännitin hirveästi, kun ajattelin kukkojen vetävän paniikin, mutta höh, siinä ne oli seuraavat jonossa tulossa, kun kaveri menetti päänsä pölkyllä ja ihan rauhallisia olivat. Ja näköjään siat kuuluu samaan osastoon. Ihmeiden ihme!

      Joo, no sitten jos saan joskus hankittua sen naudan, niin sitten on jo ihan pakko hommata vinssi, että se saadaan riippumaan 😀

  6. Outo Paimen sanoo:

    Näin jälkeenpäin on vaikea kuvitella että niistä pienistä porsaista kasvoi kunnon sikoja mutta se toisaalta todistaa sen että sä olet synnynnäinen lihantuottaja 😀

    Rankkaa puuhaa epäilemättä ja varmasti mielenkiintoinen kokemus, ainakin noin oppimisen kannalta ja kun katselee sun kuvia, niin ei ensimmäisenä tule mieleen kuvaa naisesta joka verisenä riehuu pimeässä yössä helvetillisen puukon kanssa 😛

    • Marra sanoo:

      Kyllä ne vain kasvoi. Vai synnynnäinen lihantuottaja 😀 Joo, sitä lihantuottamista voisi kyllä harkita. Mun mielestä se saattaisi olla jopa ympäristöystävällisempää kuin maanviljely, mutta siitä voi olla monia mielipiteitä 🙂

      Hmm, taidanpa tehdäkin postauksen tuosta mitä musta tulee mieleen ja mitä ei… 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s