Rokan Antti tässä terve!

rokanantti
Antero Rokka?

Tekaisinpa tuossa Maelkan innoittamana Iltasanomien testin siitä, mikä Tuntemattoman sotilaan hahmo olisin. Ja vastaukseksihan siitä testistä tupsahti tuo Antero Rokka. Oli muuten kerrankin ihan hauska testi. Kun monesti nämä lehtien testit ovat sellaisia, että kolme typerää kysymystä ja sitten itsestään selvä vastaus, mutta tässä oli sentäs monta kysymystä ja parin kysymyksen kohdalla piti ihan miettiäkin, että mihin sitä nyt sitten kallistuisi… 😉

Ja tässä siis se tulos:

Tuntemattoman hahmoista olet eniten Antero Rokka.

Olet aina äänessä ja pirteä. Loistat usein porukassa. Olet varsin itsepäinen tapaus, etkä pidä auktoriteeteista.

Sitä en tiedä, olisinko sodassa kuin Rokka (tuskin), mutta muutoin napsahti hauskasti suurimmalta osin kohdilleen tuo kuvaus.

En ole ihan aina äänessä, mutta hyvin/liiankin usein. Erinäisissäkin pippaloissa tai kavereiden kesken miehelläni on tapana yrittää hiljentää minut sanomalla ”että annatko muillekin puheenvuoron…”. Lisäksi hän on joutunut pitämään joissakin kekkereissä käsistäni kiinni, etten pudota laseja pöydältä, kun puhun myös käsilläni, kun selitän jotain innokkaasti. Ja olipa tässä semmoisetkin sukujuhlat, joissa joku vähän vieraampi sukulainen kommentoi isälleni, että ”tyttäresi on kova puhumaan”. Samoin työkavereiden seurassa tulee selitettyä välillä niin paljon, että joskus jälkeenpäin jopa hiukan hävettää. Kälä kälä ja pölö pölö. On tosin myös tilanteita, joissa kissa vie kieleni. Jos seurassa keskustellaan esimerkiksi maansiirtoyrittämisen hinnanmuodostuksen yksityiskohdista tai kuinka kukin teki gradunsa abstraktin, niin olen suosiolla hiljaa ja vaivun omiin ajatuksiini miettimään muita, koska joskus se nyt vain on parempi niin 😀 Mutta joka tapauksessa tämä kohta osui aika lähelle oikeaa, mutta voisin muuttaa kohdan aina äänessä muotoon useimmiten äänessä.

Pirteä. Sitä en ole koskaan. Joten se karahti kiville tässä tuloksessa. Olen yleensä väsynyt. Ja vaikka en olisikaan, niin näytän siltä silti. Kysykää vaikka asiakkailta, jotka ystävällisesti tapaavat kommentoida väsynyttä ulkomuotoani. Ja joskus kyllä niitä isoja haukotuksianikin, kuten eräs tässä joka ilmoitti, että menee kärpäsiä suuhun. Totesin sitten, että onpahan jotain syötävää… Mutta joka tapauksessa, pirteys ja minä emme kuulu samaan kroppaan.

En loista porukassa. Olen sen verran tyhmä, että ei tässä paljon loisteta. Eikä kyllä ole tarvettakaan. Riippuu tietysti, mitä loistamisella tarkoitetaan, mutta ei nyt perehdytä tähän sen enempää… 😉

Olet varsin itsepäinen tapaus. Tähän ei voi sanoa muuta kuin aamen. Sitä paitsi olen varsin tyytyväinen siihen, että olen itsepäinen. Eihän tässä maailmassa muuten pärjäisi. Vaikka täytyy kyllä sanoa, etten aina ymmärrä niitä ihmisiä, jotka huomauttelevat itsepäisyydestäni. Minähän olen itsepäinen vain hyvien asioiden puolesta ja niin kuuluukin olla. Tai jos olen itsepäinen siinä, etten ota särkylääkettä ajoissa, niin itsehän siitä kärsin, mitäs se lääkärille kuuluu? (Okei, kun lääkäri oli kolmena vuonna selittänyt saman asian ja todennut minut jääräpääksi, niin rupesin ottamaan sitten ne särkylääkkeet ajoissa melkein joka kerta…) Mutta niin, itsepäinen siis kai olen, kun olen siitä niin usein kuullut, enkä vähiten mieheltäni. Tosin hänen mielipiteensähän ei ole objektiivinen 😉

Et pidä auktoriteeteista. No en todellakaan… Minulla on ollut jo alaikäisestä lähtien vaikeuksia suhtautua auktoriteetteihin. Tätä on tosin vähän vaikea selittää auki, millä tavalla asia ilmenee, sillä en ole mikään anarkisti ja teen töissä mitää pitää ja usein enemmänkin ja noudatan esimiesten käskyjä jne, eihän se homma muuten toimi. Ja maailma tarvitsee auktoriteetteja, olen myös sitä mieltä. Mutta asia on niin, että mikäli jokin sääntö/kehotus/tapa/käsky/whatever ei ole mielestäni järkevä ja perusteltu tai on jopa tyhmä, niin meikäläisellä alkaa tökkiä ja vahvasti. Minun on hyvin vaikea suhtautua myötämielisesti mielestäni idiootteihin käytäntöihin tai tekemisiin tai asenteisiin. En pysty vain nielemään kaikkea ja ”alistumaan”, vaan sopivalla hetkellä täältä pesee, vaikka joutuisinkin jonkun aikaa olemaan siellä typerän auktoriteetin alla. En kumartele kuvia tai jonkun ylhäistä asemaa, vaan sanon oman mielipiteeni ja olen erittäin huono nuoleskelemaan ketään, se ei vain sovi luonteelleni. Pyrin kyllä olemaan arjessa sovitteleva ja ystävällinen, eihän työelämässä kukaan jaksa sellaista, joka aina valittaa tai haastaa riitaa tai jotain sellaista. Yritän pitää homman miellyttävänä kaikille osapuolille. Mutta sitten on tilanteita, että on vain sanottava se, mikä on omasta mielestä totuus. Meikäläisellä on paha tapa mm. omissa kehityskeskusteluissa joko kehua tai haukkua sitä kehityskeskustelua pitävä esimies. Tarpeen mukaan, mikä mielestäni on se totuus. Jotakuta olen kehunut, jotakin itkettänyt. Hups! Mutta kaikesta on selvitty 🙂

Työelämän lisäksi auktoriteeteista pitämättömyys näkyy myös joka päiväisessä elämässä. Olen todella huono sietämään neuvomista, ellen ole kysynyt neuvoa tai ellen ole ihan totaalisen uuden asian äärellä, mistä en tiedä mitään. Silloin, kun olen tekemässä jotain, niin siihen ei kannata tulla sanomaan, mitä pitäisi tehdä. Jostain kumman syystä olen allerginen ohjeille ja neuvomiselle, jotkut läheisimmät ehkä voivat arvata miksi 😉 Mutta oli asia mikä tahansa, ihan arkiasioista vaikkapa hevosen tai koiran kouluttamiseen tai auton pesemiseen, niin jos aion omaksua jonkun uuden tavan, niin sille tavalle on oltava hyvä perustelu tai selkeä näyttö siitä, että se toimii. Ei riitä, että joku auktoriteetti tai sellaisena pidetty henkilö sanoo, että näin se menee, vaan minun täytyy ymmärtää asia ja sen yksityiskohdat itse tai ainakin nähdä, että tämä homma aukottomasti toimii, ennen kuin kykenen muuttamaan omaa käytöstäni.

Pyrin kuitenkin pitämään tilannetajua, sillä joskus on parempi antaa jonkun vain johtaa, vaikkei kaikkea allekirjoittasikaan. Joskus se on tilanteen etu. Mutta yleisesti ottaen en sopeudu hassujen auktoriteettien alle ilman, että savu nousee korvistani. Enkä ole koskaan voinut ymmärtää, miten kukaan kykenee armeijassa viemään kättä lippaan ja sanomaan jotain tyyliin ”herra kersantti”. Siis apua! Onneksi naisille ei ole pakkoarmeijaa… Mutta juu, on myös paljon auktoriteetteja, joiden alaisuuteen taivun mielelläni ja hoidan osani, kuten kuuluukin. Mutta perusluonteeltani en ole kovin auktoriteetteja kaipaava, vaan enemminkin itsenäinen tekijä ja haluan päättää asioistani itse ja tehdä niin kuin parhaaksi näen. Että sikäli tuo Rokka on aika osuva testitulos. En minäkään osaisi kumarrella mitään vänrikkejä, silloin kuin oikeissa hommissa ollaan. Enkä kyllä muutenkaan.

Joo-o…

-Marra

Kategoria(t): Minä itte, Random Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin: Rokan Antti tässä terve!

  1. rantakasvi sanoo:

    😀
    Minusta aika hyvin pitää paikkansa sen mitä sinua olen katsellut. Pitääpä muistaa tuo, että et pidä auktotiteeteista.

  2. Simpukka sanoo:

    Mielenkiintoista itseanalyysia. 🙂
    Aika pitkälle tuollaisen kuvan olen susta saanutkin. Vaikutat rehelliseltä ja konstailemattomalta ihmiseltä..

    • Marra sanoo:

      Mielenkiintoista olisi myös se, kuinka paljon se kuva muuttuisi, jos tunnettaisiin muutenkin kuin blogien kautta. Helppohan se on täällä joltain vaikuttaa. Toisaalta, kun pitkään kirjoittaa ajatuksiaan, niin eiköhän sieltä se oikea persoona paista läpi, vaikka jotain muuta sattuisi yrittämäänkin.

      Konstailematon kuulostaa kivalta. Voisin vaikka omia tuon määritelmän itselleni 🙂

  3. Lokikirja sanoo:

    Vilho Koskela täällä, terve!

  4. outopaimen sanoo:

    Täytyy tunnustaa että mulla oli ihan toisenlainen muistikuva Rokan Antista 😀

  5. Minusta tuli Lehto. Vihollisiani ovat kaikenmaailman kukkahattutädit ja muut pehmot. Mielenkiintoista, koska olen itse kukkahattutäti. Varmaan sitten sitä militanttisiipeä…

    • Marra sanoo:

      Hmm, en mä kyllä sua heti ekana menis kukkahattutädiksi sanomaan. Tai sitten olet sitä rankemman luokan kukkahattutätiosastoa, kuten itsekin toteat 😉

  6. zim sanoo:

    Mie olin Rokan varjoon jäävä kaveri Susi, hiljainen puurtaja. Helpompi vaan myötäillä kaikkea kuin vastustaa. Ja toisaalta mä uskon ryhmäkuriin ja auktoriteetteihin.

    • Marra sanoo:

      Susi olikin sympaattinen hahmo 🙂

      Tää on sillain mielenkiintoista, kuinka ihmisillä on erilaisia ominaisuuksia vaikkapa nyt noiden auktoriteettien suhteen. Ja musta ne on sellaisia, joita ei voi valita. Ainakin itsellä on tökkinyt jo hyvin nuoresta auktoriteetit, ellei ne ole viimeisen päälle viisaita. Kuten koulussa jo aikoinaan otti päähän, jos opettaja ei ollut mun mielestä järkevä. Sen sijaan olen voinut silti valita, etten itsekään hannaa kaikessa vastaan ja toimin pääsääntöisesti, niin kuin käsketään, koska ei se yhteiskunta muuten pyöri. Mutta sitä sisäistä asennetta ja auktoriteettivastaisuutta ei kyllä saa pesemälläkään pois 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s