Ei sitä olisi 90-luvulla uskonut…

Valmiina vuodenvaihtajaisiin

…kuinka äkkiä tulee vuosi 2015. Mutta siellä sitä nyt jo ollaan. Elämä on mennyt aika nopeasti. Tosin ei se minua haittaa. Onpa jo yli 30 vuotta tästäkin touhusta lusittu, mitä ei tarvitse enää tehdä uudelleen 😉

Minulla ei ole tapana vuoden vaihtuessa pohdiskella mennyttä vuotta tai esittää tulevalle toiveita tai varsinkaan luvata mitään. Toki ymmärrän, että toisille sekin on tärkeää, koostaa päässään viime vuosi ja todeta vuosi päättyneeksi ja esittää varovaisia toiveita paremmasta uudesta vuodesta. Kukin tavallaan 🙂 Itselleni elämä näyttäytyy kuitenkin sellaisena, että ”come whatever”, niin sillä mennään. Tietenkin yritän tehdä elämästä hyvää ja nautittavaa, siltä osin kuin siihen voin vaikuttaa. Koitan kehittää pientä elämääni ja olosuhteitani koko ajan pienin askelin paremmaksi, sellaiseksi, mikä tekee minut iloiseksi. Olen kiitollinen aina, kun elämäni on kevyttä. Ja tottakai toivon, että se olisi sitä jatkossakin. Mutta olen myös realisti, ihan mitä vaan voi tapahtua. En toivo uuden vuoden olevan edellistä parempi tai ylipäätään lataa sille odotuksia. Voi olla, että tänä vuonna tapahtuu jotain, mikä lisää onneani 200 prosenttia. Voi myös olla, että tapahtuu musertavia asioita. En tiedä sitä etukäteen, enkä haluakaan tietä. Elämä on otettava sellaisena, kuin se tulee ja yritettävä tulla toimeen vallitsevan tilanteen kanssa. Se on minun filosofiani. Tietysti on ihan hyvä esittää toiveita hyvästä, mutta samalla voi olla valmis kaikkeen. That is how it goes in my mind 🙂

Täytyy kuitenkin sanoa, että toistaiseksi elämäni on mennyt parempaan suuntaan. Vuosi vuodelta olen voinut paremmin ja viihtynyt paremmin itsessäni. Se ei ehkä näy mitenkään päälle, jos katsoo elämäni perusolosuhteita sivusta, eipä niissä ole juuri muutosta tapahtunut viime vuosina. Toisaalta harva tietää myöskään, mitä tuskia olen käynyt elämässäni läpi. En ole helposti avautuvaa sorttia, mutta en myöskään koe sitä tarpeelliseksi. Olen (omasta mielestäni) aika hyvä pyörittelemään ajatukseni ja ongelmani oman pääni sisällä sellaiseen kuntoon, että taas pärjäillään. Nuorempana en ehkä oikein osannut elää ja olla kovin onnellinen, mutta nyt ihan muutaman viime vuoden ajan olen osannut sisäisesti nauttia (mikä ilmaisu!) tästä elämästä niin paljon kuin mahdollista, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät aina puoltaisi sitä. Minusta tuntuu, että olen oppinut elämään 😀 Onhan se tietysti ihan hyvä, että kolmenkympin korvilla viimein opin senkin 😉

Vuoden vaihdetta vietimme tällä kertaa ystäväpariskunnan luona. Vielä viikonloppuna ei ollut tiedossa mitään bileitä ja meillä oli oma pieni suunnitelmamme ja lopulta kävikin niin, että onnistuimme hankkimaan triplabuukkauksen aattoillalle. No, yhdelle oli pakko tehdä oharit (sorry Ansku!) ja kahteen paikkaan päätimme revetä. Ensin toisten kavereiden bileisiin alkupaloille ja sitten tuonne ystäväpariskunnan luokse loppuillaksi. Sujui lopulta ihan hyvin näin, isommissa bileissä voi käydä kääntymässä ja loppuiltaa vietimme rauhassa vain kahden pariskunnan kesken. Aikataulua oli pakko tosin hiukan venyttää, mutta selvittiinpä siitäkin 🙂

Ruoka oli hyvää, kaverit kivoja ja olipa niillä kauniisti laiteltu kynttilöitä, minä kuvasin hulluna, mutta kännyräpsyjen laatu ei ihan tee oikeutta toisten kauniille kodille :S

Kävimme ulkona puolen yön tietämissä katsomassa raketteja ja lopuksi valettiin vielä tinaa. Cool, olen viimeksi valanut tinaa joskus lapsena mökillä. Sitä paitsi meikäläisen tina on selvästi kana! Eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, jos ensi vuodesta tulisi kanakas 😀 Kanalle ei sinänsä löydy ”virallista” selitystä, mutta linnulle löytyy ja se on onni ja matkustus, jotka voisin myös molemmat toivottaa tervetulleeksi 🙂 Silti paras tulkinta on mielestäni tuo kana ihan kanana, kanat kelpaa aina, varsinkin omat 🙂

Nyt lähden hoitamaan eilisiä ohareitani eli Anskun seuraan lähtö käy… 😉

-Marra