Makaan kuin alpakka

särkän_alpakka_makaa

Aion maata kuin alpakka, koska nyt on loma. Ettäs tiedätte 🙂 No, puuhasteluakin on kyllä luvassa ja sitä on ollutkin jo tähän mennessä, mutta olen myös nukkunut pitkään.

2014_talviloman_aloitus

Tein myös hieman tutkivaa journalismia, kun löysin puhelimestani kuvan viime vuoden talviloman ensimmäisestä illasta. Mikä onkaan muuttunut tämän vuoden talviloman ensimmäiseen iltaan…

2015_talviloman_aloitus

No eipä juuri mikään. Molemmat kuvat on siis otettu yöllä työpäivän jälkeen iloisena juuri alkaneesta lomasta. Näköjään on niin viime vuonna kuin tänäkin vuonna ollut tukka kiinni, vaalea paita päällä ja jonkunlaista punaista kynsilakkaa. Viime vuonna näyttää tosin olleen kynsilakka paremmassa kuosissa, mutta tänä vuonna hiuksissa on vähemmän tyvikasvua. Että plus miinus nolla siis. Olenpas minä tylsä ihminen! 😉

Olin tässä oikein loman kunniaksi jo vuorokauden pois netistäkin ja hetihän täällä oli alkanut tapahtua. Palaan erääseenkin haasteeseen, jahka jaksan keskittyä siihen. Vaikka ei se nyt tietysti niin kovin haasteellinen ollutkaan, mutta jotenkin nyt ei kykene. Ja tarvii siinä nyt hiukan juonitella kuitenkin… 😀

Minä lomailen, tehkää te mitä tykkäätte!

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Hiukset, Minä itte Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Makaan kuin alpakka

  1. outopaimen sanoo:

    Äläs nyt!
    Alemmassa – siis tämänvuotisessa – sä vaikutat paljon onnellisemmalta (kasvojen ilmeen perusteella) ja sun oikean kulman asento (kaari johon ihastuin) on paljon viettelevämpi 😀

    • Marra sanoo:

      No joo paitsi, että viimevuotisistakin kuvista löytyi ehkä vielä onnellisemman näköinen kuva, mutta siinä oli toinen silmä niin varjossa, ettei sitä voinut mihinkään laittaa. Kuvat on kuvia vaan 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s