Pidempi identiteetti

after_work
Uusissa pituuksissa hymyilyttää

Kävin muutama päivä sitten työfysioterapeutilla. Siksi siis, että kuulen ajoittain vasemmalla korvalla ääneni kahtena ja monesti tuo kummallinen stereo ilmenee nimenomaan töissä ja niinpä lähdin työterveyden kautta asiaa selvittelemään. Korvasta ei kuitenkaan löytynyt mitään vikaa, vaan ongelman ydin on todennäköisesti se, että työssäni tapahtuva kääntyily on aiheuttanut niskaani vasemmalle puolelle melkoisen jumin, joka aiheuttaa sitten nuo korvaoireet. Kyllä ihminen on mielenkiintoinen kokonaisuus… No, kuukauden odotuksen jälkeen pääsin sinne fysioterapeutille ja siellähän tästä ruodosta löytyi jos jonkunlaista vikaa. On jumia ja jäykkyyttä ja olkapäät eri korkeudella skolioosista johtuen ja ties mitä.

Sinänsä en siis tunne olevani varsinaisesti jumissa eikä minulla ole mitään niskakipuja tms tällä hetkellä, vaan nuo ongelmat oireilevat muuten. Yksi iso ongelmien aiheuttaja on se, että pidän leukaani liian ylhäällä istuin sitten tai seisoin, se on maneeri, joka aiheuttaa ison kuormituksen niskalleni ja vaarana on oikoryhti, jonka seurauksena pää menee eteen kropasta lopulta, tiedättekös sen tilan, kun ihminen ei ole enää suora niskastaan, vaan pää on jossain monta senttiä edemmässä kuin muu ruoto. Esimerkkejä löytyy läheltä, taitaa olla omalla isällänikin sellainen… Joten tässä meikäläiselle varottavaa eli leuka alas. Se on muuten tosi vaikeaa, kun on tottunut pitämään tiettyä asentoa normaalina, niin leuka ihan hiukankin alempana tuntuu aika vammaiselta asennolta. Mutta pakko alkaa pidentää niskaa, että saan vaivoja kuriin. Joten ei parane kulkea ylpeänä nokka pystyssä siis 😉

Muutoinkin sain liudan harjoitteita, joilla asennonhallintaani saataisiin paremmaksi ja millä saataisiin nuo korvaoireet pois. Joten päivittäistä treenaamista on taas tiedossa, tähän astisten lisäksi. Minähän olen alaselkä/iskiasvaivainen ja joudun sen kunnossapitämiseksi päivittäin tekemään asioita. Siinä olen toisaalta onnistunut hyvinkin, koska pystyn tekemään selkää todella paljon kuormittavaa työtä, koska osaan muutoin käsitellä selkääni, kun olen aikoinaan käynyt sen takia pitkän pätkän fysioterapeutilla. Nyt on sitten kuitenkin oireet niska- ja rintarankaosastolla, mihin minua ei toistaiseksi ollut ”koulutettu”. Niihin sain nyt sitten ohjeita ja kontrolliaika on kesäkuun puolivälissä, toivottavasti saan jotain aikaan sitä ennen. Mutta on se todella hienoa, että nykyään on tietoa ja mahdollisuus sitä hyödyntää, jolloin minulla on mahdollisuus pitää tämä kroppa toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään ja välttyä ylimääräisiltä vaivoilta. Ilman asiantuntijan opastusta päätyisin tämän ruotoni takia varmasti ajan myötä aika isoihinkin ongelmiin. Jo pelkästään liian suora ja kiero selkäranka ovat omiaan aiheuttamaan ongelmia, ellei tiedä, miten niiden kanssa kuuluu toimia. Onneksi on fysioterpat 🙂

Mutta sitten siihen otsikossa mainittuun pituuteen. Siellä fysioterapeutin huoneessa nimittäin oli sellainen pituusmittanauha seinällä ja ilmoitin, että haluan, että minut mitataan. Varmaan suunnilleen 16-vuotiaana minut oli viimeksi mitattu ja sillä pituudella olen sitten elellyt aina viime päiviin asti. Olin elänyt luulossa, että olen 172 cm pitkä, koska sellaiseksi minut oli mitattu ja koska äidin äitini oli ollut juuri sen pituinen, niin se kuulosti sikälikin loogiselta suorastaan geeneissä menevältä jutulta. Fysioterppa kuitenkin ilmoitti minun olevan 174 cm pitkä. Minähän olin ihan, että jee! Mutta kotiin päästyäni piti vielä varmistaa asia ja pistin mieheni mittaamaan minut rullamitalla varmemmaksi vakuudeksi. Olisihan se fysterpan seinällä ollut mitta voitu asentaa väärin, eihän siihen voinut luottaa. Mutta tarkistusmittauksenkin jälkeen olin edelleen 174 cm.

jalat
”Lyhyet” jalkani

Hienoa, minusta on mahtavaa olla pitkä! Tiedän, että tämä kuulostaa todella typerältä, mitä kohta kerron, mutta mennäänpä silti hetkeksi teini-Marran pään sisään kultaiselle(?) 90-luvulle. Minua nimittäin siihen aikaan aina harmitti, etten ollut sittenkin 173 cm pitkä. Siihen aikaan maailmassa oli muutama supermalli, mikäli muistatte tuon kulttuuri-ilmiön. Ja heistä lyhyin, Kate Moss, oli 173 cm pitkä ja minua sitten aina ärsytti, että olin vain 172 cm, että olipa pienestä kiinni, etten ollut siellä supermallipituuksissa. Mutta nännännää, tänäänpä voin sanoa, että olen pidempi kuin Kate Moss 😀 Ja tietystihän tässä kävi myös niin, että samana päivänä kun kuulin olevani 174 cm, niin pitkän naisen rajaksi muodostui mielessäni 175 cm 😉

Kaikesta tästä pituushehkutuksesta huolimatta haluan korostaa, että pituus ei ole mielestäni oikeasti oleellista. Pitkä tai pätkä on hyvä juuri niin kuin on. Itse olen taipuvainen ajattelemaan niin, että olen itselleni parasta mitä voin olla. Pidän itsestäni tällaisena. Mutta jos olisin lyhyt ja ihan eri mallinen, se olisi mielestäni se siisti juttu. Keksisin siitä kaikki hyvät puolet ja mielestäni se olisi parasta, mitä voin olla. Ja niin ajattelen myös nykyisestä kropastani. Tämä on kroppani ja minulle se on juuri paras 🙂 Siihen olen tottunut ja sen kanssa on hyvä elää.

Mutta onpa outoa olla yhtäkkiä 174 cm! En tiedä ajattelevatko muut ihmiset niitä senttejänsä kovinkaan paljoa, mutta minulle se on ollut jotenkin päivittäin konkreettista, että olen 172 cm. Jotenkin tiedostan arkielämässä sen, kuinka pitkä olen. Minulle tuo 172 on merkinnyt sellaista semipitkää naista. En ole lyhyt, en ole keskipituinen, olen pitkä, mutta en kuitenkaan oikeasti pitkä. Tiedättekö, mitä tarkoitan? Oikein pitkä nainen keikkuu siellä jossain 180 cm hujakoilla, 172 cm on taas pitkä verrattuna useimpiin, mutta ei kuitenkaan oikeasti pitkä. Todella loogista vai mitä? 😉 En siis normaalisti tunne itseäni mitenkään varsinaisen pitkäksi ja esimerkiksi jalkani tuntuvat välillä jopa lyhyiltä. Mitä ne tuskin ovat, mutta omakuvani on sellainen, että ajoittain jalat näyttävät hassun lyhyiltä tässä kropassa. Olisi kyllä muutenkin mielenkiintoista nähdä itsensä joskus muiden silmin, kun se omakuva kropasta on varmasti joka asian suhteen ihan erilainen, kuin miltä muiden ihmisten silmiin näyttää.

Joka tapauksessa, tuo ”entinen pituuteni” on ollut silmissäni joka päivä, koska se 172 on jopa osa erästä sähköpostiosoitettani. Ja jotenkin se on ollut niin kovasti osa identiteettiäni. Mutta nyt pitäisi opetella olemaan 174 cm. Se on mielestäni selkeästi jo pidempi, kuin 172 cm. Ja selittää myös monta asiaa, kuten miksi vaikkapa 168 cm pitkä kaverini tuntuu selkeästi lyhyemmältä. No kai, kun eroa onkin 6 cm eikä 4 cm. Oudointa tässä on se, että on hassua, että olen kasvanut pituutta vielä sen jälkeen, kun minut on 16-vuotiaana mitattu. Mutta summa summarum, minusta on kiva olla sittenkin ”oikeasti pitkä”, mutta uuteen pituuteen osana identiteettiä täytyy hetki totutella, vaikka käytännössähän mitään eroa ei ole, koska pääni on taatusti keikkunut suunnilleen 15 vuotta täällä 174 cm korkeudessa.

Mutta näköjään aina voi yllättyä ja sitä voikin kasvaa pituutta leveyden sijaan 😀

Mukavaa päivää!

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Fiilistelyä, Minä itte Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

22 vastausta artikkeliin: Pidempi identiteetti

  1. Ansku sanoo:

    No, tähän voisi kysyä, että miten kovaa siellä huipulla tuulee? 😛 Terveisin pätkä 160 sentistä. 😀

  2. Timo Lampi sanoo:

    Mulla on ollu kaks pituutta.
    Vaimon mielestä oon ollu 172 senttinen. Sitten kun lapset alko lähtee omii kämppiisä, mitattii meijjät kaikki. Vaimo oli ihmeissää ku olinki 180 senttinen. No, vuonna 2006 mun alaselkä romahti ja sain vaivoikseni selkäydinvamman ja lyhenin 175 senttiseks.
    Että ei muutaku mallimarkkinoille.

    • Marra sanoo:

      Oot säki sit ihan pitkä ollut, aikoinas. Niin siinä käy, että iän myötä lyhenee. Sulla tietty aika dramaattisesti kävi se, kun selkäs romahti, mutta muut tulee kyllä perässä. Olen tottunut olemaan pidempi kuin ne aikoinaan 180 senttisiks mitatut, mutta kun tarpeeks on ikää, niin kyllä ne ihmiset vain painuu kasaan… Sitä odotellessa 😀

  3. Helmi Nainen sanoo:

    Marra Mainio 😀 Huhuu, täältä huiskutellaan, 165 cm:sta…

  4. outopaimen sanoo:

    Olet etuoikeutetussa asemassa koska meillä muilla kehitys menee ”normaaliin” eli päinvastaiseen suuntaa; nivlet painuvat kasaan, ryhti kumartuu ja mitta sen kun lyhenee 😉

  5. RH sanoo:

    Hei, mulle kävi samalla lailla – jossain työtarkastuksessa mitattiin 2 senttiä pidemmäksi 🙂 Oli kans mitattu koulussa viimeksi. Olen siis lohduttanut pieneksi jäävää esikoistani, että vaikka ne muuta väittää, niin voi sitä nainen kasvaa vielä murrosiän jälkeenkin. Ja sitten vielä sanoin, että miehet kuulemma tykkää pienistä naisista… ehkä kokevat ne vähemmän uhkaaviksi tai jotain.

    • Marra sanoo:

      Joo, kyllä sitä voi näköjään kasvaa vielä murrosiän jälkeenkin. En olis ikinä uskonut itsekään, että olen voinut kasvaa pituutta yli 16-vuotiaana, mutta näin on kuitenkin käynyt 🙂

      Ja se on täysin totta, että miehet tykkäävät pienistä naisista. Voin ihan oman empiirisen kokemukseni perusteella kertoa, että kun on oltu porukalla liikenteessä, niin kyllä ne on ne lyhyemmät naiset, joita tulee laumoittain miehiä iskemään. Ja kun minä pitkänä naisena laitan jalkaan 12 cm korot ja olen siis näin ollen 186 cm pitkä, niin ei sitä useimpien miesten itsetunto kestä, kun jäisivät lyhyemmäksi, korkeintaan jotkut parimetriset jäisi jäljelle potentiaalisiksi kiinnostujiksi. Sen sijaan niitä lyhyempiä naisia ollaan alvariinsa iskemässä, etten minä saa edes omien kavereideni kanssa rauhassa jutella kaupungilla, kun niitä miehiä pitää työntää pois siitä, kun tulevat niitä lyhyitä (varattuja, sormuksellisiakin) naispuolisia kavereitani iskemään. Joten hyvin voit lohduttaa tytärtäsi, että kannattaa jäädä lyhyeksi, mikäli haluaa paistatella miesten suosiossa 🙂

  6. Hirnakka sanoo:

    Täältä alhaalta huiskuttelee vielä yksi pygmipätkä, pituutta hulppeat 164 cm. Onneksi Perilliset näyttävät kasvavan ainakin vähän minua pidemmiksi, eihän sitä vävyehdokkaiden tunkua kestä kukaan 😀

    • Marra sanoo:

      Ethän sä ole edea mikään niin pätkä, kun oot kumminkin reilusti yli 160 cm 🙂 Sulla onkin niin nätit perilliset, että vävyehdokkaiden tunkua on taatusti tiedossa 🙂

  7. Marjaana sanoo:

    Mut tarkistusmitattiin kans tässä vasta mutta ei se 165 ollut mihinkään muuttunut. JOten terkkuja vaan sinne korkeuksiin 😉

    • Marra sanoo:

      No säkin oot ihan normimittainen 🙂 Ja selvästi vakaa ihminen, kun oot pysynyt noissa pituuksissasi täsmällisesti 😉

  8. Tita sanoo:

    Marra – googleta alueeltasi ”lantion virheasento” ja etsi taitaja joka mobilisoi SI-nivelesi ja oikoo lantion. Silloin skolioosi oikeaa (voi vaatia parikin hoitokertaa esim. myofasciaalisilla tekniikoilla) ja hartiasi ovat taas samalla tasolla. Samalla iskiasvaivat poistuvat kun syy poistuu. Jos et hoida perussyytä kuntoon, niin lopulta sulla on pullistumat lannerangassa.

    Kaikella lämmöllä, ota neuvo vakavissasi. Tiedän mistä puhun.

    • Marra sanoo:

      Nää on sikäli hurjia juttuja, että en oikein tiedä mikä olisi se ”oikea” hoito. Minähän olen siis yli 10 vuotta sitten käynyt 15 hoitokerran jakson fysioterapiassa alaselkäni ja iskiaksen takia sanoisinko, että tasokkaassa paikassa, jossa hommaa operoitiin kuntosalilaitteiden tapaisilla laitteilla ja kaikkea edistymistäni pystyttiin mittaamaan ja lisäksi hoitojakson jälkeen oli vielä puolen vuoden päästä kontrolli. Tuon jälkeen minulla on ollut aika hyvät ”aseet” iskiasvaivoja vastaan. Kerran olen kipeyttänyt selkäni sen jälkeen riehumalla banaanilaatikoiden kanssa tasan kymmenen vuotta sitten ja toisen kerran vähän sen jälkeen toimistotöissä, missä ongelmat ratkesivat siltä osin, kun sain käyttööni satulatuolin. Perinteisellä tuolilla istumista kahdeksaa tuntia päivässä en kestänyt. Mutta sanotaanko, että iskiaksesta ja alaselkäongelmista en ole käytännössä kärsinyt noin seitsemään vuoteen ollenkaan, vaikka teen sekä istumatyötä, että fyysistä työtä, jossa nostelen 20 kg taakkoja ja välillä olen todella epäergonomisissa asennoissa ihan kaksin kerroin, mutta kykenen nykyään treenaamaan selkääni niin, että kestän sen kaiken ”rääkin” usein paremmin, kuin ns. lähtökohtaisesti terveempirakenteiset työkaverini. Iskiakseni syy ei myöskään ole tuo skolioosi, vaan tietystä kohtaa liian suora alaselkä, eli selkärankani ei tee sellaista mutkaa, kun sen oikeasti pitäisi ja tästä syystä hermot välillä joutuvat tiukkaan paikkaan. Ja en saisi esimerkiksi harrastaa mitään telinevoimistelua tai esimerkiksi lentopalloa, missä selkä taittuu taaksepäin. (No sitähän ei paljon koulussa aikoinaan kysytty 😉 ). Tämä on myös asia, johon ei voi vaikuttaa, selkärankaani ei sitä tarvittavaa mutkaa tule, vaikka mitä tekisin.

      En silti missään tapauksessa halveksi tuota skolioosia ja fakta on, että edelleen se on siellä, niin kuin oli silloin 10 vuotta sittenkin. Siihen voisi myös jonkun verran vaikuttaa lihaksilla, mutta tarvitsisi varmaan ihan jatkuvaa seurantaa ja ammattilaisen ohjauksessa tapahtuvaa harjoittelua, johon meikäläisellä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Tällä hetkellä kuitenkin siis meikäläisellä on skolioosi + niskassa jumeja kiitos työn kääntyilyn + rintaranka ihan täynnä jäykkyyttä. Tämänkertainen fysioterppa suositteli paria hierontakertaa, joku aiempi taas piti hierontaa täysin turhana ja oli sitä mieltä, että vain omalla harjoittelulla voi oikeasti vaikuttaa. Sitten taas haluaisin kokeilla itse tuota Kalevalaista jäsenkorjausta ja yksi kaverini olisi viemässä minua jollekin eri sortin urheiluhieroja/jäsenkorjaajalle jonnekin Padasjoelle, joka hänelle oli auttanut todella paljon. Ja lisäksi mulla on avoin 15 krt lähete fysikaaliseen, jonka kanssa olisi tarkoitus kokeilla pohkeeseeni LPG:tä. Ja sitten kaiken päälle hiukan pelkään kaiken maailman niksauttajia, ettei kohta ole koko ruoto poikki 😉

      Arvostan oikeasti neuvoasi, mutta tällä hetkellä on vähintäänkin ”confused” olo, koska kenen kanssa vain juttelen, niin kaikilla tuntuu olevan joku omakohtaiseen kokemukseen perustuva neuvo ruodolleni ja en todellakaan tiedä, mikä tässä nyt olisi se kannattavin. Tiedän vain sen, että noita fyssarin nyt neuvomia harjoituksia aion tehdä ja sitten on kontrolliaika kesäkuussa. Toki olisi hienoa muutenkin hoitaa ruoto kuntoon, mikäli se on mahdollista, mutta kun vain osaisi arpoa sen juuri minulle oikean hoitomuodon, sillä kaikki kuitenkin maksaa ja mikäli käyn kokeilemassa vuoron perään kaikkia, niin olen niin pahassa konkurssissa, että se jos mikä kyllä painaa ruotoni entistä pahempaan kasaan. Vaikka eritoten ratsastajalla olisi hyvä olla ruoto suunnilleen suorassa, että olisi sillä hevosellakin siinä alla mahdollisuus kulkea suorassa, että sikäli siltäkin kannalta löytyy intressiä hoitaa itseäni, mutta en todellakaan tiedä, minkä sortin taitaja olisi se oikea :/

      • Sanna sanoo:

        Sekaannun nyt samankuuloisen selän omaavana vähän tähänkin – on skolioosi, liian suora alaselkä ja vaivoja… mutta parhaan tuloksen on tosiaan saanut ihan omatoimisella jumpalla. Kun vain viitsis sitä tehdä… ja tuon SI-nivelen kanssakin on useampi koulukunta, multakin se ”oikaistiin” by fysiatri, mutta ei mitään muutosta oloon tullut. Sitten mun työterveyslääkäri hymähteli, että se ei ole edes mikään nivel siinä mielessä, että se pystyis liikkumaan, vaan rustosauma. Että jos se jossain tapauksessa jotenkin liikkuu, niin lantiomurtumassa. Fysiatri taas oli toista mieltä.

        • Marra sanoo:

          Tää on just niin tätä, että riippuu kenen kanssa puhuu, ammattilaisenkin, niin jokaisella on eri ohjeistus. Enkä tiedä, mikä hyvä olis :S Alaselän kanssa olen nyt tullut pitkään toimeen, nyt kun saataisiin sitten tuo niskaosastokin kuntoon, niin ehkä se tästä?

  9. rantakasvi sanoo:

    Vielä pääsen sanomaan, että mitäs pätkä. Minutkin tarkistusmitattiin viime syksynä tuon jalan takia ja edelleen on 178 cm. Tästä taitaa alkaa sitten alamäki, mutta sinnittelen 🙂

  10. Arttorius sanoo:

    Onnea lisäsenteistä 😀

    Jännittäviä nuo fysioterapeuttijutut. Kaikkein antoisinta olisi, jos ft tulisi työpaikallesi katsomaan kuinka teet ja missä asennoissa, mutta taitaa olla hifistelyä ja harvinaista(kai). Fyysisen työn vastapainoksi tarvitaan myös niitä staattisia liikkeitä, voimaharjoittelua sun muuta koska pelkkä työssä tapahtuva rasitus ei ole tarpeeksi kokonaisvaltaista, vaikka jotkut hassummat niin luulevat. Mutta jokaisella on vastuu työasennoista, liikkeistä, asennoista sun muusta, helpottaisi vain ihmisten elämää kummasti jos peruskunnon lisäksi myös lihaskunto olisi kuosissa.

    Joitakin vuosia sitten, olisiko 10, sain osallistua työjohonkin, jossa minua ja muutamia muita kartoitettiin ergonomian osalta. Autosta poistumiset, työkaluvyön asennot, ajoasennot sun muut syynättiin tarkkaan. Järj.poliisin työssä on hankala toisinaan olla ergonomisissa asennoissa, mutta nykyisin kouluvaiheessa niihin asioihin kiinnitetään entistä parempaa huomiota ja hyvä niin.

    Pitkän varren kantaminen vaatii hyvän lihaksiston. Toisaalta hyvä ryhti auttaa ylläpitämään niitä syviä selkä- ja vatsalihaksia eikä itselläni ole koskaan ollut niskahartia/selkävaivaa vaikka pituutta pari metriä on. Useilla pitkillä ihmisillä on huono ryhti, se on rujon näköistä kun tekisi mieli teinipoikia tai -tyttöjä ”ojentaa” että kävelkää suorassa, istukaa ryhdikkäästi tai kärsitte isompina aikuisina vaivoista.

    En myöskään tiedä arvostaako urokset lyhyitä vai pitkiä daameja, osaltani ei ole mitään merkitystä. Tosin enpä missään baareissa hillu tai en tunne lähipiiristä ihmisiä jotka paareista ihmisensä bongaisi. Vaikka mistäpä minä tietäisin, kun en ole itseäni pidempää ihmistä koskaan kohdannut että aiheutuisiko sellaisesta alemmuuskomplekseja. Entisihmiseni oli kaiketi 180 senttiä pitkä, nykyisessä elämässä minulla ja vaimolla on pituuseroa lähes puoli metriä, no 40 senttiä tms. Taloa rakentaessa oli hankalaa kun piti miettiä etten voi pelkästään itselleni mitoittaa, vaikka lavuaarit ja tasot on siten ettei minun tartte kumarrella liikoja.

    Tuli mieleen että siskoni puoliso on häntä lähes päätä lyhyempi. S:n mies ei taida napoleonkomplekseja tuntea, vaikka joskus sisko korkeissa koroissa heiluu vielä korkeammalla mitä yleensä. Onko se sitten hyvä itsetunto vai mikä asia noihin tuntoihin vaikuttaa. Surullista on sekin että ihmiset asettavat ulkoisia kriteereitä mahdollisille seurustelukumppaneille.

    • Marra sanoo:

      Joo se kai olisi hienoa, jos se fysterppa tulisi ihan töihin katsomaan kaikkien yleisimpien työtehtävien kohdalle, miten homma toimii, mutta ihan niin laaja tuo työterveys ei sentään ole.. Se on totta, että fyysisen työn lisäksi tarvii myös muuta lihasharjoitusta. Itselläni esim tuon työn tekemisen ylipäätään mahdollistaa syvien vatsalihasten treenaus ja niiden käyttö myös tuolla töissä, muuten alaselkäni ei todellakaan kestäisi niitä ajoittain väkisinkin epäergonomisia asentoja kera taakan. Tai aikoinaan mulla oli suuria vaikeuksia nostaa jaloilla, jouduin nostamaan väkisinkin selällä, vaikka tiesin sen olevan väärin. Kunnes päätin muuttaa asian ja piti kyykkäillä useampi kuukausi, ennen kuin olin siinä pisteessä, että nostan mitä tahansa jalkojen avulla kyykystä ylös. Siis mitä tahansa töissä, en varmastikaan sen isompia painoja, mutta u know, ero entiseen on valtava. Ja tuon muutoksen myötä olen alkanut joka muussakin paikassa elämässä automaattisesti menemään kyykympään, kun tarvii tehdä jotain matalalla tai nostaa jotain, enkä rasita enää selkää kuten ennen.

      Mutta varmaan ihan kunnon lihaksiston ylläpito vaatisi meikäläiselle jonkun ammattilaisen ohjausta. Esimerkkinä se, että kun silloin aikoinaan 15 fyssarikerran jälkeen oli kontrolli puolen vuoden päästä niin liikkuvuuteni oli parantunut (mitä fyssari hämmästeli, mutta hei joka päiväinen kurinalainen reeni sen suhteen…), mutta lihasvoima oli heikentynyt. Pystyn pitämään itsenäisesti jonkun tason, mutta ehkä parhaaseen tulokseen pääsisi vain jonkun personal piiskaajan silmien alla.

      Mulla on muuten hyvä ryhti 😀 En tiedä, onko se kaikilta osin ergonomisesti oikea, mutta seison ja kävelen ylväästi suorassa 😉 Jo aikoinaan, kun kirjoitin ylioppilaaksi, niin yleisöstä tuli kommenttia, että olin kaikista lakitettavista AINUT, joka käveli ryhdikkäästi ja suorana hakemaan lakkinsa. Että ehkä se nuorten ryhti oli pielessä jo silloin. Tai sitten mä vedän vain tosi överiksi…

      Mun mies on muutaman sentin mua pidempi, mutta korkokengät jalassa olen sitä helposti pidempi ja esim meidän häissä mulla oli korkokengät ja vielä nuttura pään päällä tuomassa lisäsenttejä, mutta eipä tuota haitannut. Sitä ei ole koskaan haitannut, jos olen pidempi välillä 🙂 Ja tiedän jokusen muunkin miehen kaveripiiristä, jotka taluttaa tyytyväisenä pidempää ladya. Mutta nuo kokemukset, mistä mainitsin, on juurikin sellaisia, mitä tapahtuu yöelämässä. En ole siellä itse ketään etsimässä, eikä ole mun seurana olevat naispuoliset kaveritkaan (ihan peräti pari kertaa vuodessa ollaan tuollaisissa tilanteissa…), mutta siellä ehkä se meininkin on juuri sitä, että touhua rajoitetaan ulkoisilla seikoilla, että ketä lähestytään. Luulenpa, että jos ja kun tutustuu siihen kumppaniinsa jossain muualla, kuten harrastuksissa tai töissä tai koulussa tai missä vain ja selvin päin, niin siinä ehkä se kiinnostus herää hiukan pidemmällä aikavälillä ja luonteella on ISO merkitys, eikä silloin ole niin väliä, kuka on pidempi tai leveämpi. Mutta noin niin kuin kaupungilla ollessa tuntuu lyhyet naiset saavan 95% kaikista iskuyrityksistä. Pitkät ehkä sitten, jos on aivan jumalaisen kauniita kasvoistaan, mihin osastoon en itse kuulu.

      Tuli mieleen sun talon rakentamisesta, että jopa mä olen kerran asunut vuoden opiskelijana kämpässä, jossa lavuaarit yms oli niin matalalla, että elämä oli suorastaan hankala. Talo oli kyllä vanha, että ehkä ne ihmiset oli ennen lyhyempiä. Mutta teilläkin on sen verran paljon pituuseroa rouvas kanssa, että siinä on kyllä vaikea talon miellyttää molempia 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s