Seitsemän outoa faktaa minusta

tukholman_saaristo

1. Olen asunut aina sisämaassa ja taidan olla muutenkin melkoinen maakrapu. Minun olisi vaikea kuvitella asuvani ihan meren rannalla, koska alkava meri tuntuu rajoittavalta tekijältä. Sisämaassa on mielestäni turvallisempi olo, koska lääniä riittää joka suuntaan ja voin kävellä mihin tahansa päin ja aina riittää metsää 😉 Huomaan melkeinpä ahdistuvani merenrannan läheisyydestä jopa katsellessani joidenkin rannalla asuvien bloggaajien kuvia. Tulee olo, että taas se sama kukkula ja ranta, tuolla se on jumissa eikä pois pääse. Tiedän, että olen itse tässä se outo ja moni haluaisi palavasti asua merenrannalla ja siellä asuvat ovat varsin tyytyväisiä ja tuntevat upeaa vapautta siitä, että vieressä on meri, jota myöden pääsee mihin vain. Miehenikin kuuluu osastoon, jonka mielestä meren äärellä on hienoa. Minä kestän tuota ”meren reunaa” kyllä sen rantaloman ajan, mutta pidemmällä aikavälillä meren luoma ”seinä” on häiritsevä. Järven rannalla asuminen minua ei häiritsisi yhtään, mutta meri on jotenkin niin totaalinen. En silti sano, että asuminen merenrannalla olisi mahdotonta, mutta mikäli sellaiseen tilanteeseen ajautuisin, niin se vaatisi jonkinlaista sopeutumisprosessia ja päänisisäisen ”turvajärjestelmän” uudelleenmuokkausta. Niin ja saaristomeren läheisyydessä voisi olla siedettävää olla, mutta sellainen saareton meri, joka vain alkaa rannasta ja on pelkkää vettä ties minne asti, on jotenkin pelottava meikäläiselle.

2. En osaa käyttää tietynlaisia voidetuubeja oikein. Esimerkiksi Bepanthen-tuubi ja Optimmune-tuubi ovat sellaisia, että meikän käytössä niissä on kohta kyljessä reikä, josta voide valuu pihalle. En oikein tiedä, mitä ainetta ne tuubit ovat, jotain metallia vissiin, mutta olen niiden kanssa aika toivoton. Onneksi tällä hetkellä ei tarvitse käyttää mitään tuollaista lääkevoidetta, niin ei tule turhia tuubimurheita 😀

3. Rakastan säkkipillin ääntä ja soittimen ideaa, kun se ääni raikaa monen kilometrin päähän nummilla. Jos minulla olisi tässä elämässä aikaa harjoittaa jonkun soittimen soittoa, niin se olisi ehdottomasti säkkipilli. Alkaisin säkkipilliproksi 😉 Tosin en haluaisi käyttää kilttiä. Niin ja ajan lisäksi varmaan semmoinen sadan hehtaarin tontti olisi hyvä, etteivät naapurit häiriintyisi pikku soitteluistani 😉

4. En omista yksiäkään collegehousuja. Kotihousuinani toimivat vanhat lörvähtäneet mustat suorat housut. Olen kyllä miettinyt, pitäisikö opetella käyttämään collegehousuja, niin olisikohan sitten sellainen mukavan kotoisa olo jotenkin korostetusti… 🙂

leveä_kuljetus

5. Olen jo vuosia halunnut päästä ajamaan ylileveän kuljetuksen etu- tai taka-autoa. Töitä on tosin muutenkin sen verran, etten etsi itselleni mitään ajajapositiota, mutta jos tuollainen tilaisuus tupsahtaisi eteeni, niin ainakin once in a lifetime -kokemuksena se olisi tervetullut 🙂

kulmakarva_kesken

6. Yritän välillä säästää rahaa, että ostan uutta meikkiä vasta, kuin edellinen on täysin loppu. Tämähän ei ole järkevää, koska yhtä kauan se aikaisempikin meikki kestää, vaikka se uusi olisi jo hankittuna varuiksi aikaisemmin eli rahaa menisi kuitenkin loppupeleissä saman verran. Ja vältyttäisiin näiltä mutrunaaman aiheuttavilta aamuilta, kun kulmakynä loppuu kesken kaiken. Varsinkin kun tämmöinen tapaus sattui kesäkuussa ensimmäisenä työaamuna kesäloman jälkeen, niin sehän vasta ilostuttikin. Näytän muuten tuossa kuvassa mielestäni ihan isäni äidiltä. Tosin en ole kyseistä rouvaa koskaan nähnyt, kun hän ehti kupsahtaa ennen syntymääni, mutta mielestäni näytän tässä siltä, miltä hän siinä kuvassa joka oli aina esillä isän lapsuudenkodissa, kun minä olin lapsi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

7. Jos minulla olisi varaa, niin haluaisin ehdottomasti omistaa moottorikelkan ja viettää joka talvi pitkän loman kelkkailen pitkin Lapin baanoja. Tämä ei tosin mielestäni ole ’outo’ fakta, mutta oli niin vaikeaa keksiä seitsemäs juttu tähän ja koska olin päättänyt, että niitä on seitsemän, niin piti sitten jotain väkisin vääntää 😉

-Marra

Kategoria(t): Autoilua, Minä itte, Moottorikelkkailua, Random Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Seitsemän outoa faktaa minusta

  1. Helmi sanoo:

    Hauskoja 🙂
    Mutta miksi sitä leveän kuljetuksen etu- tai taka-autoa? Ei sitä isoa itseään? :-O

    • Marra sanoo:

      Siksi, koska mun ajokortti riittää tästä näin heti lähteä minuutin päästä ajamaan sitä etu- tai taka-autoa, mutta ei sitä rekkaa 🙂

  2. Satu sanoo:

    Olihan taas marramaisia juttuja! Ihania! 😀

    Hauska tuo meren reuna -juttu. Minä olen aina ajatellut, että merestä se maailma vasta alkaa, enkä ole koskaan ajatellut, että merta voisi ajatella rajoittavana tekijänäkin. 🙂

    P.S. Minä ostan meikit poikkeuksetta vasta sitten, kun edellinen loppuu. Ei ole koskaan tullut mieleenkään, että niitä voisi ostaa jo etukäteenkin. 😀

    • Marra sanoo:

      Jepulis, mä tiedän, että oon niin outo, kun meri on mun mielestä seinä 😀

      Kyllä kai se olis fiksua ostaa ne meikit etukäteen, mutta jotenkin se tuntuu säästäväisemmältä, kun ei tee niin 😀

  3. Sanna sanoo:

    Moottorikelkalla ajelu on kivaa, mutta sen ajelun kuuntelu sivullisena, kun haluais olla rauhassa, ei ole. Kokkeiltu on kumpaakin…
    Jännä tuo sun kokemus merestä estävänä seinänä. Mie tunnen sen ennemminkin turvana ”selän takana”. En haluais olla merellä, mutta tykkään olla meren äärellä. No, ehkä saaressa olo vielä menis, jos mantereelle olis näköyhteys.

    • Marra sanoo:

      Joo ei sitä moottorikelkkailua ehkä kiva ole kuunnella sivullisena ja mäkin tykkään monesti ihan täydestä hiljaisuudesta. Mutta moottorikelkalla ajamisessa on oma viehätyksensä silti. Samoin vesijetteily olisi varmasti kiva. Mutta musta sekin touhu kuuluu isoille järville, eikä pienelle mökkijärvelle kenenkään laiturin eteen pärräämään päiväksi…

      Joo mä tiedän, että toi mun merikokemus on outo ja siksi se onkin tuolla heti listan ekana. Vaikkakin musta on kivaa lähteä sinne meren yli laivalla, mutta jotenkin mulla on sellainen olo, että jos asuisi siellä meren rannalla niin uhka tulis mereltä. Olenkohan katsonut liikaa jotain merirosvo- tai Normandian maihinnousu tms. elokuvia… 😉

  4. Hirnakka sanoo:

    Oi, kaikenlainen pärtsäily on kivaa, mutta niin, ettei meluhaitta käy kenenkään lepoa ja rauhaa etsivän sielunrauhaksi. Islannissa oli superkivaa mönkiä pitkin laavaseinää, olisit varmaan ollut elementissäsi siellä.

    Toi merijuttu piti lukea kahteen kertaan. Ymmärrän oikeastaan hurjan hyvin tuon pointtisi, toisaalta minulle meri edustaa yleensä porttia suureen maailmaan. Pienen mökkijärven ranta ahdistaa pidemmän päälle, toki mökeillä on kiva vierailla ja nautin vesielementistä isona tai pienenä. Meren rannalla harvemmin on sääskiä joten siitä pointsit merelle 😀

    En voi enää koskaan ohitaa leveää kuljetusta ilman, että tulet mieleeni. Niin sun juttu.

    • Marra sanoo:

      Mä en siedä edes mitään radiota mökillä ja hiljaisuus ja lintujen äänet on parasta, mutta pärräilylläkin on todellakin paikkansa 🙂 Ja voisi kyllä olla ihan jees mönkiä Islannissa laavaseinää pitkin.

      Mä tykkään taas pienen mökkijärven rannasta. Mutta meri jotenkin ei oo niin mun juttu. Paitsi toki se saaristomeri vois olla jees kesänviettopaikka 😉

      Näin yks päivä kaupassa miehen, jonka paidassa luki leveä kuljetus. Mahtavaa itseironiaa 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s