Ainakin aivot jäi töihin

collie_pöheikössä

Lomalla olen jo:

-pudottanut avaimet taskusta koiralenkillä ja juossut tämän huomattuani samaa reittiä takaisin ja ollut niin kiitollinen, kun avaimet odottivat minua siellä keskellä tietä.

-astunut kaverin luona molemmin jaloin isoon koirankusilätäkköön ja sukat kusessa pohdiskellut, että ainakaan tässä tapauksessa ei pitänyt paikkaansa sanonta ”hiljaa kuin kusi sukassa”, sillä minä en todellakaan ollut hiljaa, kun minulla välähti mitä juuri oli tapahtunut.

-istunut Ståhlbergin kahvilassa moussekakkua syömässä, kunnes silmiin osui kahvilaa vastapäätä oleva Rolls. Saanut miehen kanssa nostalgiakohtauksen, kun Rollsissa ei ollut käyty yli 10 vuoteen ja enemmän se paikka kuului muutenkin lapsuuteen. Joten suoraan makealta kahvittelulta siirryttiin Rollssiin syömään ateriat testataksemme, että vieläkö maistuu samalta. Niin ja minullahan ei ollut nälkä edes ennen sitä kahvilassa käyntiäkään, joten loppupäivän olin totaalisessa ähkyssä…

-käynyt tallin naapurissa rippijuhlien rääppiäisissä ja syönyt niin paljon suolaista ruokaa + kakkua päälle, että en kyennyt menemään ratsastamaan, enkä edes viemään heppaa talutuslenkille, koska olin niin ähkyssä, että ”ylämahakin” oli ihan pinkeä. No, kannattihan se kulkea koko päivä ratsastushousuissa ja lopulta en edes kyennyt hakemaan ponia laitumelta. Poniin tulleet ötökänpuremat kävin sentään rasvaamassa ja sen jälkeen istuin portaille ylensyöntiäni potemaan.

Kolmessa päivää siis kulunut ja aivottomuuden saldo on tällä hetkellä tämä. Jos alku on tätä tasoa, niin mitähän vielä ehdinkään… 😉

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Elämää, Hevostelua, Juhlaa, Kiitollisuutta, Koiruuksia, Kulttuuria, Loma, Random Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Ainakin aivot jäi töihin

  1. rantakasvi sanoo:

    Nonni. Kuulostaa rentouttavalta lomalta 😀 Jatka samaan malliin!

  2. Simpukka sanoo:

    L-O-M-A !!!! 🙂

    Ja jos haluat taas samaan saksalaiseen saunahelvettiin, niin ota lento tänne. +36°C siintää tällä viikolla taas mittarissa ja mun tarttis valmistella lauantaisia puutarhajuhlia. B-)

    • Marra sanoo:

      Mietittiin kyllä, että jos täällä on niin kylmä, että voitaishan lentää Frankfurtiin makamaan auringossa. Siellä on varmaan rauhallista, kun kaikki paikalliset on jossain ulkomaan lomalla ja mitäpä sitä tunkemaan itseään johonkin täyteenahdettuun lomalentoon Kanarian saarille, kun voi lentää halvalla pariksi päiväksi Frankfurtiin hotellin parvekkeelle nauttimaan auringosta. Mutta joo, eipä tässä nyt oikein ole sellaiselle lomailulle sijaa, kun on muita menoja hoidettavana 🙂 Sitä paitsi tänään on ollut aurinkoista ja lämmintä ja kylmä tuuli vain mukavasti vilvoitti, kun olin ratsastamassa.

  3. Timo Lampi sanoo:

    Hyvinhän tuo loma tuntuu alkaneen. 😀

  4. Hirnakka sanoo:

    Sinulla on selkeesti lahjoja lomailuun ja hölläämiseen 😀
    Eipä taida montaa Rollsia Suomessa olla? Vielä vähemmän on Snackyja. Joka kerta kun Isolle Kirkolle menen, yritän muistaa käväistä nostalgian vuoksi yhden Taxin syömässä. Ja muistanhan minä, Kouvolan tällä puolen.

    • Marra sanoo:

      Joo näköjään niitä lahjoja on, mutta tämänpäiväinen kamelinvarvasjuttu on ehkä parasta jättää kuitenkin kertomatta… 😉

      Juu ei ole enää Rollseja tielle osunut. Ja siksi nostalgiaa oli pakko harrastaa. Enkä tiedä pitääkö se vielä toistaakin, kun sain sieltä semmoisen kupongin, jolla saa Mama-aterian alennuksella 😀

      • Hirnakka sanoo:

        Kamelinvarvashommasta en pyydä kuvia 😀
        Kyllä sun selkeesti pitää Mama-ateria käydä nauttimassa, toihan on selkeesti toimintaohje toi alennuskuponkihomma. Nääs.

        • Marra sanoo:

          En kyllä ottanutkaan kuvaa… 😉

          Joo voipi olla, että Mama kutsuu joku kerta. Tänään olen tosin mässäillyt Helsingissä suunnilleen koko loman edestä, joten katsotaan, mitä tässä voi enää tehdä 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s