Kalkkunoita ja ratsastajan vessatauko

kalkkunaparvi

Kalkkunatiedotetta sen verran, että kalkkunat alkavat olla jo aika mukavan kokoisia. Siis ne viisi, jotka ovat enää jäljelle. Moni on menettänyt henkensä twisted legs -ongelman seurauksena. Mutta jospa nämä nyt pysyisivät tervejalkaisina. Ovat meinaan mainiota väkeä, seurallisia kuin mitkä. Osallistuvat mielellään mm. autonkorjaukseen ja hevosen harjojen pesuun. Tai ihan vaan tulevat muuten vaan hengailemaan ihmisen kanssa. Saattavat tosin varastaa työkaluja, mutta eivät ne niitä kauas kiikuta 🙂

ruohonsyöjä2

Eräällä ratsastusreissulla suoritin ulkohuussikäynnin, joka ei ehkä ihan mahdu Suomen Ratsastajainliitto suosittelee -ohjeistuksen alle. Voisihan sitä toki käydä puskapissalla niin, että pitäisi hevosen ohjista samalla kiinni, mutta kun kerran ulkohuussikin oli tarjolla, niin päädyin menemään sinne. Rohmu kun on kohtalaisen ahne otus, niin tuumin, että se ei makoisilta ruohoapajilta lähde minnekään, kun jätän sen syömään huussireissuni ajaksi. Niinpä vein ponin liki huussia ja irrotin siltä vain ohjat, että jos se päättäisi hiukan liikuskella niin ei sotkeutuisi ohjiin.

ohjat_raippa_maassa

Koirien kiinnipitoaikakin loppui, niin jospa tuota hevostakin voi hetken pitää irti. Olihan se sentään välittömästi kytkettävissä, eipä tuo liikkunut mihinkään huussissakäyntini aikana, pikemminkin piti sitten hinata taas sorvin ääreen pois syömäpuuhista. Mutta ahneessa ponissa on kyllä puolensa. Varsinkaan tällaisilta lyhyiltä pihanurmikoilta se ei poistu minnekään. Ei edes yksin pimeässä, sekin on vahingossa testattu, mutta se on toinen tarina se 😉

Mukavaa viikonalkua, minä painun nyt kastelemaan tomaatteja 🙂

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Hevostelua, Kalkkunoita Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kalkkunoita ja ratsastajan vessatauko

  1. Hirnakka sanoo:

    No kehveli, tämäkin fakta on nyt tiedostettu; kalkkunat kulkevat kähveltämässä tavaroita. En se minä ollut, se oli kalkkuna! Minusta nuo isot linnut roikkuvine hetuloineen (whatever) ovat pelottavia mutta mulla onkin pienimuotoinen lintukammo, koskee lähinnä lokkeja ja puluja. Olen varmaan maailman ainoa ihminen joka on kulkenut Milanon Duomon aukion silmät ummessa koska en kestänyt ajatusta jaloissa vellovasta pulumerestä 😀

    Tuo on kyllä kätevä homma hyödyntää ponittimen ahneutta. Voisinpa melkein vannoa, että omanikin toimisi tismalleen samoin. Korkeintaan tulisi perässä hyyskän ovelle asti kurkkimaan olisiko siellä jotain parempaa syötävää.

    Voi mahoton, kiitos illan nauruista!

    • Marra sanoo:

      Kalkkunat on mahtavia, ei pelota mua yhtään 🙂 Mutta karsastan kyllä tallinemännän hanhia, ne kierrän kaukaa. Ne on oikeasti isoja ja tulevat vaikka päälle tilanteen tullen. Pulut ei häiritse mua yhtään myöskään, lokit sen sijaan on joskus rasittavia.

      Mun ponia ei kiinnostanut huussi tippakaan. Kun se saa laskettua päänsä ruoholle, niin siitä alkaa niin tarkka imurointi, että sitten liikutaan millimetritasolla eikä nosteta edes päätä välillä, saati liikuta metrejä. Imuri mikä imuri ja tarkka sellainen 😀

      Ole hyvä nauruista, sitä ei ole koskaan maailmassa liikaa 🙂 (kai)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s