Viikon uutisten kommentaari

1. Luuliko joku ihan oikeasti, että päivittäinen makkaran syöminen on terveellistä? Siinä mielessä uutisen UUTISarvo on mielestäni aika lähellä nollaa… Tosin edistystä tässä jutussa oli se, että ennen on aina toitotettu, että punaisen lihan syönti aiheuttaa syöpää, mutta olen miettinyt, että näissä tutkimuksissa pitäisi olla sen verran kriittinen, että todennäköisesti ne, jotka syövät paljon punaista lihaa, syövät myös paljon esimerkiksi makkaraa ja ranskalaisia ja muuta epäterveellistä, että kuinkahan paljon niillä on osuutensa asiaan, vrt. aiheuttaako ”puhtaan” punaisen lihan syöminen sitä suolistosyöpää vai olisiko syyllisiä kuitenkin nimenomaan nämä makkarat ym jalostetut elintarvikkeet. Kun se makkarakaan ei ole enää sellaista makkaraa, kuin sata vuotta sitten (paitsi tanskalaisella maajussilla), vaan makkaran sisällysluettelon ainesosat ovat suorastaan päätä huimaavia… Tosin sen verran ovat sentään kehittäneet useimpia makkaroita ihan viime vuosina, että monista on E621 aromininvahvenne poistettu, niin allekirjoittanutkin pystyy tarpeen vaatiessa syömään makkaraa nykyään ilman välitöntä poistumista hotelli helpotukseen ja ilman loppuillan kestäviä vuoteeseen kaatavia vatsakramppeja ja muuta mukavaa. Mutta muutoin en ole mikään grillimakkara- enkä edes leikkelemakkarafani ja syönkin niitä vain silloin, kun joku tarjoaa. Itse en moisia hapatuksia osta kotiini. Grillimakkarat ovat mielestäni lähinnä jauhomömmöä, mikä ei suuremmin kiinnosta ja leikkeleistä en ole ikinä oikein tykännyt. Leipä on parempaa voilla, juustolla, salaatilla & kurkulla, kuin leikkeleellä. Kalkkunaleike on ainoa, mistä olen oikeasti koskaan tykännyt. Mutta sekään ei nykyisin kuulu ruokavalioon. Haluan lihani mieluiten ihan maustamattomana ja ilman yhtäkään säilöntäainetta tai savuaromiainetta tms. Siispä tuorelihaa tönkkösuolattujen ja E-koodattujen leikkeleiden sijaan. Mutta tosiaan, syönhän minä niitä, kun joku tarjoaa ja se on jopa joskus hauskaa vaihtelua, mutta päivittäiseen ruokavaliooni en kaipaa moisia edes maun puolesta 🙂

2. Punnitse ja säästä konkurssiin. Pöh! Mistäs minä nyt käyn ostamassa Sucanat luomuruokosokerini? Se kun MAISTUU parhaimmalta sokerilta ikinä. Toisaalta, sokerihan säilyy, niin nyt kun ketju on vielä toiminnassa, niin pitäisiköhän käydä ostamassa loppuelämän varasto sokeria? Toisaalta, säilyneekö tuollainen sokeri niin pitkään kuin puhdistettu, epäilen. Mutta voisihan se olla silti hauskaa miettiä, paljonko sitä sokeria voisi tulla elämässään tarvitsemaan. Ja jos sattuu kupsahtamaan suht nuorella iällä, niin jäisi sitten perikunnalle edes sokeria, jos en olisikaan ehtinyt käyttämään sitä ”elämänpituista” varastoa. Joka tapauksessa, jonkunlainen varasto sitä sokeria on haettava, ennen kuin kaupat sulkeutuvat. Vaikka parastahan tietysti olisi, jos joku ostaisi ketjun ja saisin sokeria jatkossakin 🙂

3. Särkänniemi sulkee delfinaarion. No niin, hyvät eläinsuojelijat. Saitte tahtonne läpi ja delfinaario suljetaan. Ymmärrän mainiosti ajatuksen siitä, että noin hieno eläin ei kuulu noin pieniin altaisiin. MUTTA. Ne Särkänniemessä asuvat delfiinit ansaitsivat joko elää mukavan vanhuuden heille kodiksi muodostuneessa tutussa delfinaariossa tai sitten armollisen piikin, joka vaivuttaa heidät ikiuneen. Mielestäni on eläinrääkkäystä siirtää delfiinit jonnekin vanhainkotiin, jota ei edes ole olemassa… Matka on tuollaiselle eläimelle ihan äärimmäinen rasite, samoin sopeutuminen uusiin oloihin. Jos muistatte kauanko noilla delfiineillä kesti ottaa edes delfinaarion laajennusosa omakseen, niin pitäisi olla päivän selvää, että niitä ei vanhoina enää lähetetä mihinkään maailmalle vieraisiin paikkoihin stressaamaan. Saati vaaranneta terveyttä kuljetuksilla. Joten jos ja kun ei ole mahdollista tehdä Särkänniemen delfinaariosta sitä delfiinien vanhainkotia (koska on jo uudet businekset sovittu tiloihin), niin please, armahtakaa delfiinit lopettamalla ne kauniisti. Jokaisen lemmikinkin omistajan velvollisuus on tarvittaessa päästää lemmikki tuskistaan ja yhtä lailla kaikkien delfinaarion alasajoa vaatineiden velvollisuus olisi hoitaa homma loppuun asti eli varmistaa, että delfiineille ei tule tarpeetonta tuskaa ja mielestäni delfiinien lopettaminen olisi paljon armollisempaa, kuin rahdata niitä jonnekin Euroopan ääriin vanhainkotiin, mitä ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa. Vaikka mieluiten pitäisinkin ne delfit täällä elämässä mukavaa vanhuutta, omassa tutussa altaassa, kun ei niitä voi luontoonkaan päästää. Voisivat siellä viettää leppoisaa eläke-elämää ja välillä leikkiä hoitajiensa kanssa. Mutta koska tämä ei taida olla mahdollista, niin seuraavaksi paras vaihtoehto on lopetus.

4. Luteet. Saatiin hävitettyä 1950-luvulla ja nykyihminen on tuonut ne takaisin. Jippii! Vähän nyt tarkkuutta, ihmiset. Ulkomailta tullessa laukut jätetään ulos jne. Pienillä asioilla ja varotoimenpiteillä saa paljon aikaan. Tokihan itsekin ostelen esimerkiksi vaatteita kirppikseltä, mutta ne kaikki painuvat ensin viikoksi arkkupakastimeen -23 lukemiin ja sitten pesukoneen kautta vasta hyllyyn, niin eipähän pääse vahingossa tulemaan mitään epäilyttäviä ötököitä kotiin. Tosin uutisessa oli masentavaa se, että vaikka kukaan suomalainen ei toisi enää ulkomailta lutikoita laukussaan, niin kanta on niin vahva, että se leviää täällä ilmankin. Että eihän tässä voi kohta mihinkään muuttaakaan tai käydä enää kenelläkään kylässä ilman massiivisia tuholaistorjuntatoimenpiteitä 😀 Ärsyttää koko asia, vaikka ei kai se niin vakavaa olekaan, mutta jotenkin vaan, kun niistä on kerran päästy eroon, niin pakkoko ne on raahata sitten takaisin. Höh ja pöh.

5. Teurastamot. Jokainen eläinten kanssa toiminut tietää, että kaikki ei aina mene kuten elokuvissa. Siltikin, kyllä päätyi esimerkiksi Sastamalan teurastamo nyt ehdottomasti nou nou -listalle, että en sinne haluaisi vaikkapa omaa hevostani lähettää viimeisiä hetkiä viettämään. Ei ole helppoa… Voisikohan kaikkiin teurastamoihin lähettää jonkun piilokameran, kiinnostaisi esimerkiksi yksi tietty… Mutta anyway, vaikka tässä on tullut ajateltua kaikenlaista, kun ei tuo eläinten teurastaminen itsekään mitään hienoa hommaa aina ole ja joskus sitä elättelee ajatusta, että noita isompia eläimiä olisi kätevä lähettää ihan oikeaan teurastamoon, jotta saisi sitten lihat nätisti valmiiksi leikattuina itselleen, mutta tuon ohjelman jälkeen kyllä pukkasi taas fiilistä, että taitaa olla parempi nämäkin hommat vaan hoitaa kotikonstein. Oli sitten kyseessä possu, nauta tai heppa, niin lienee se kuitenkin eläimelle mukavin vaihtoehto, että se mitään aavistamatta syö kotipihassa rauhassa, kun huomaamatta luoti napsahtaa kalloon. Siistiä, ystävällistä, hyvä hetki eikä kukaan töki sähköpiiskalla pitkin ahtaita kuolemalta haisevia käytäviä, missä lajitoverit jo roikkuu vieressä katosta. Kuka nyt sellaiseen paikkaan haluaisikaan mennä, en minä ainakaan… Toivottavasti kaikissa teurastamoissa ei ole tällaista. Vaikka en nyt halua niitä työntekijöitäkään niitata, koska minkäs ne sille voivat, jos olosuhteet ovat mitä ovat ja työ nyt vaan on pakko saada tehtyä. Mutta näyttää siltä, että tuo teurastamoiden sisälogistiikka vaatisi täydellistä uudelleen järjestelyä, jotta tuollaisilta ikäviltä tilanteilta voitaisiin välttyä. Sitä odotellessa taidan alkaa syödä lähinnä kalaa tai ostaa sen oman hiehon… Niin ja pitäisi varmaan alkaa panostaa johonkin hard core -lihankäsittelylaitokseen. Kanan ja kalkkunan vielä käsittelee syömäkuntoon ulkosalla pölkyn päällä, mutta naudan kanssa voi mennä vähän vaikeaksi. Ja tietty eihän näissä omissa hommissa ole sellaisia eläinlääkärintarkastuksia ruhoille, kuin teurastamoissa, mutta kyllä nuo teurastamot silti pitäisi uudelleen järjestellä, jotta homma olisi oikeasti nopeaa ja siistiä. Kun elukat saapuvat paikalle, niin se pitää olla jotenkin tosi helposti ja nopeasti naps.

Hys_jellona

Hiljenen tältä päivältä, morjes!

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Hevostelua, Lehmäasiaa, Paasausta, Possupölinää, Random, Sekalaisia eläimiä, Valitusta Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Viikon uutisten kommentaari

  1. Hirnakka sanoo:

    Lähiliha ja riista, ne ovat taatusti puhtaita ja ’eettisesti kestäviä’. Jokseenkin pakko hakea lihakaupasta hirvipaistia kun lähisuvussa ei enää ole metsämiehiä. Muistan miten kauheaa oli koulussa syödä sianlihakastiketta kun olin koko lapsuuteni syönyt hirveä ja poroa, sorsaa ja metsäkanalintuja. Kanaviillokki oli jotain niin eksoottista, etten tajunnut sitä kanaksi ollenkaan.

    Että lihalla ja lihalla todellakin on eroa.

    Eikä mulla ole muutenkaan mitään kiistettävää kirjoittamaasi, komppailen vaan ja nyökyttelen samanhenkisesti.

    Näin muuten viime yönä huisan unen. Olin kissanäyttelyssä Islannissa jonne ostin jostain lippuautomaatista lennon ja jonne lähdin suoraan Helsingin yöstä. Seuraavana päivänä ihmettelin kotona kuiteja ja yritin ynnäillä paljonko rahaa paloi pikareissulla. Kissakin katosi jonnekin mutta kissatuomari antoi ruutuvihkon jossa oli kiiltokuva ja jotain islantilaisia kirjoitusmerkkejä.

    Levon tarpeessa?

    • Marra sanoo:

      Mulla on noita metsämiehiä lähisuvussa, mutta jostain syystä pakkaseni ei pursua hirvipaistia 😉 Olisikin hienoa, kun saisi syödä poroa ja metsäkanalintuja ja semmoista. Ehkä joskus…

      Mahtava uni! 😀 Jotenkin ihan sun näköinen 😉

      • Hirnakka sanoo:

        Kyllä mua on se uni naurattanut useamman kerran. Erittäin harvoin muistan näkemistäni unista mitään. Muistan erityisen tarkasti sen, miten ’pienessä’ kankkusessa yritin tiirailla kuitteja ja tositteita ja miettiä minkä maan valuutassa ne olivat. Ja mietin myös useita sopivia selityksiä sille, miksi kaikki luottokortit ovat tapissa ja tili miinuksella 😛

        Riista on parasta!
        Punnitse ET säästä on meidänkin kaupungissa, jopa kaksin kappalein ja haen sieltä joskus luomuriisisekoitusta, se on ihan älyttömän hyvää.

  2. Rantakasvi sanoo:

    Tuo Punnitse ja Säästä on osin franchising ketju, joten saattaa olla, että joku yrittäjistä jatkaa omaa liikettään. Sitä teurastusohjelmaa en pystynyt katsomaan loppuun asti 😦

    • Marra sanoo:

      Toivottavasti joku liike jatkuu meidän nurkilla. Teurastusohjelma ei ollut kiva, mutta hyvä tietty, että asioita dokumentoidaan, niin niihin voidaan puuttua. Ja nimenomaan niin, että muutetaan koko systeemiä, eikä syyllistetä työntekijöitä, jotka tekee töitä elantonsa eteen puutteellisissa olosuhteissa.

  3. Sanna sanoo:

    Kommenttien kommentointia 🙂
    1. Jo vuonna 2007 on maailman syöpätutkimusrahasto tms. kehottanut välttämään prosessoituja lihavalmisteita, ja toisaalta mikä tahansa kohtuuttomasti käytettynä altistaa jos ei syövälle niin ainakin jollekin ikävälle. Meillä ei kyllä käytetä myöskään makkaraa, mutta leivän päällä puolet perheestä käyttää kinkkua tai metukkaa.
    2. Sehän onkin Fingerporia lainaten ”punnitse, et säästä” ja sen olen huomannut. Hirveät kilohinnat. Mutta onhan siellä tosiaan ollut tarjolla juttuja, mitä ei muualta saa.
    3. Olen aivan samaa mieltä!
    4. Se on karmeaa, kun ne kerrostalossa leviää naapurista, vaikka itse yrittäis pitää huolen… meille tuli naapurista koiperhosia. Kummasti lakkasi löytymästä villavaatteista toukkia, kun muutettiin tänne nykyiseen omaan tönöön, vaikka hygienia ei varmastikaan parantunut mitenkään.
    5. Olen kieltäytynyt järjestelmällisesti katsomasta videoita asiasta. Ei pysty, itken heti.

    • Marra sanoo:

      Kommenttien kommentoinnin kommentit 😀

      1. Niinpä…
      2. Joo siellä ei todellakaan ole mitkään halvat hinnat, mutta jotkut tietyt tuotteet on must ja siinä ei sitten taas niin hinnalla ole merkitystä. Varsinkin kun meillä kuluu tuota sokeria tosi vähän, niin ei ole niin väliä mitä se maksaa, ei tarvi ostaa halvinta tarjoussokeria, vaan voi hifistellä.
      4. Jep, meillekin tulee kerrostalossa keittiön viemärin kautta jotain hiton örkkejä välillä, mutta onneksi ne menee kaappiin, missä on vain tyhjiä kulhoja, niin ne ei koskaan pääse meillä lisääntyyn, vaan kuolevat sinne kulhojen pohjille. Luojan kiitos, jauhokaappi on toisella puolella keittiötä. Mutta on tämäkin perseestä, kun niiden tuloa ei pysty lopettamaan mitenkään. Aina kun ottaa tietystä pinosta lavuaarin viereisestä alakaapista kulhon tai leivontavuoan, niin siellä pohjalla on tyyliin neljä kuollutta öttiäistä. Sitten pitää aina ne ekana siivota pois. Ja taas viikon päästä siellä on uudet kuolleet öttiäiset. Mutta tosiaan, homma on sikäli hallinnassa, kun ne aina putoaa sieltä tulokanavastaan suoraan kulhon pohjalle, mistä ne ei pääse pois ja siellä ei ole mitään ruokaa, niin ne aina kuolee. Mutta en silti varsinaisesti pidä tästä…
      5. Ei niitä ehkä kannatakaan katsoa, eiköhän joku muu ole katsonut sun puolesta jo 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s