Jäätelörakkautta ja hiukan muutakin

häagendazs

Uusi lempijätskini on löytynyt 🙂 Tai no uusi ja uusi, sillä edellistä ei ollutkaan. Ei ole ollut yhtä yli muiden moneen vuoteen, lapsena ehkä joku… Mutta tosiaan, ostin tämän veronpalautusten kunniaksi kokeiluun ja kylläpä olikin hyvää! Parempaa kuin mikään ikinä maistamani esanssinen ”juustokakkujäätelö” ja tämän ainesosaluettelokin on huomattavasti kiltimpi kuin esimerkiksi Ben & Jerrysillä. Joten se on nyt sellainen juttu, että halvimman jäätelöpaketin sijaan alan ostaa tätä, mutta harvemmin. Ei tee enää muuta mieli. Olen siis rakastunut ❤

Ja jätskistä tyystin toiseen asiaan. Kävin tänään Rantiksella hakemassa perunalaatikkoa ja lanttulaatikkoa jouluksi. Näitä vastaanhan toimitin Rantikselle jo alkusyksystä television. Meillä on tämmöinen vaihtotalous Rantiksen kanssa meneillään 😉 Sitä juhlistaen meinasin laittaa vierailulle kunnon mustalaiskorvikset roikkumaan korviini, mutta ajattelin sitten kuitenkin, että se olisi ehkä jo liikaa tai pian ne nauraa minut pihalle talostaan moisten helistimien kanssa 😉

Sitten vierailun hämmästyksen aiheisiin. Ensinnäkin Rantiksen mies, joka ei siis juurikaan meikäläisen kuullen puhele, kysyi Masalta onko Masa lihonut. Saattaapa tuo ollakin lihonut, kun on melko hyvissä sikanaudoissa pysynyt viime aikoina, mutta tästä on kai annettava Tohtori Hiljaiselle pisteet, että heti päivää sanomisen jälkeen uskaltautui kysymään Masalta tämän lihomisesta. Toiseksi uskomattomaksi jutuksi laskettakoon se, että kun Rantiksen kanssa puhuttiin Volvoista (mistäs muusta?) ja pohdiskelin, että jos en kykene pitämään XC90:ä, niin ehkä pitäisi hankkia nelivetoinen V70. Siinä sitten pohdittiin, että olikohan niitä nelivetoina, niin TH kahvinsa lomasta totesi, että neliveto on XC70. Mikä oli mielestäni hyvin hämmästyttävää mieheltä, joka ei itse aja autoa. Mistä se voi tietää? Tosin ainakin vanhemmissa malleissa on myös V70 nelivetoja, kun XC70 ei liene ollut edes niin kauaa markkinoilla, mutta siltikin, hattua täytyy nostaa, että ajokortiton mies tietää XC70 Volvoista. No, ehkä se vaan on niin, että miehet tietää automalleista aina enemmän, kuin naiset, vaikkei niillä olisi edes sitä ajokorttia. Sitäkään en tajua, miten ne miehet tietää aina Bemarin kaikki mallit, vaikkeivät olisi koskaan moisilla ajaneet, itse en ainakaan tiedä niistä mitään… No ehkä siksi en tiedä, kun ei kiinnosta. Miehiä ilmeisesti kaikkia kiinnostaa tai sitten ne kaikki lukee Tekniikan maailman alusta loppuun joka kerta tai sitten se vaan tulee niillä selkärangasta…

Masa_uskollinen

Olisin esitellyt teille Masan leikkimässä Rantikselta saamallaan joululahjalla, mutta se jää toiseen kertaan, koska arvon herra on niin naatti, ettei ole kotiin tulon jälkeen mitään muuta tehnyt kuin nukkunut. Tuossa se nyt koisaa meikäläisen tietokonetuolin vieressä. Ihan kuin olis ollut muka rankka reissu 😀 Joka tapauksessa täytynee julistaa Rantis Masan viralliseksi kakkosmummoksi, koskapa tuo oli mennyt kauppaan kyselemään Masalle joululahjaa niillä sanoin, että ”mikäs nyt on kuuminta hottia collielle”. Masalla on siis Tarjoilijan lisäksi toinen kovan tason hemmottelija 🙂 Tämä kakkosmummo tosin kunnioittaa emännän asettamia ruokarajoituksia huomattavasti paremmin kuin Tarjoilija 😉

Mukava reissu oli taas ja unohdin kehua Rantiksen asua, kun oli niin paljon muuta asiaa, mutta todettakoon näin jälkikäteen, että oikein tyylikäs sininen asuste oli päällä, suorastaan juhlava. Tykkäsin 🙂

Siitä aasinsiltana päästäänkin siihen, että jouluksi on luvattu niin lämmintä keliä, että pitää varmaan kaivaa naftaliinista viime kesänä hankkimani yöpaita maksimekko:

going_to_torni

Siitä huolimatta, että minulla on keliin sopiva asuste olemassa, tahtoisin VALKEAN JOULUN!! PLEEEAAASEEEEE!!!!

-Marra

Kategoria(t): Autoilua, Joulu, Koiruuksia, Ruokaa Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

28 vastausta artikkeliin: Jäätelörakkautta ja hiukan muutakin

  1. outopaimen sanoo:

    Rantiksen ja miehensä kartanossa pysytään ajan hermolla joten siellä voi praatata asiasta kuin asiasta. Tai näin luulen koska postauksia seuranneena voin sanoa että aiak monta maailmalla tapahtunutta asiaa olen ensimmäistä kertaa kuullut Rantiksen kautta ja tällä tarkoitan niitä uutisia joilla on oikeasti merkitystä tavan pulliaisten elämään.

    Ja mitä Masan lihomiseen tulee niin kohta se on aivan helvetinmoinen läski koska tässä samaisessa torpassa a) leivotaan kolmessa vuorossa ja b) uunin/leivinuunin kätköissä muhii aina joku herkku joten niitä suupaloja tulee myös Masallekin. Tästä johtuen sun on ostettava neliveto, mieluummin niin isolla koneella kuin vaan löytyy ja ehkäpä peräkärry jossa Masa voi matkustaa kotiinpäin 😀

    • Marra sanoo:

      Joo, kyllä siellä voi praatata asiasta kuin asiasta, mutta useimmiten puhutaan Volvoista ja haukutaan päättäjien päätöksiä. Hmm…

      Mua alkoi jälkikäteen hämätä, että montakohan joulutorttua mä oikein söin siellä. Hitto, etten tullut laskeneeksi, koska söin kyllä melko monta… Köh. Ja sai se Masakin jotain, mutta maltillisesti 😉

      • outopaimen sanoo:

        Voitko seuraavan kerran laittaa päälles jonkin takin jossa on isot taskut ja vaivihkaa siirtää niitä eväitä siitä pöydältä taskuihin (tai käsilaukkuun, ihan miten vaan), niin sovitaan joku tapaamispaikka jossa raha ja sirvakat vaihtavat omistajaa 😉

        Sähän voit alkaa pitämään Rantis – kalenteria eli otat nyt tammikuun alussa lähtöpainon ylös ja sitten…vaikkapa kahden, kolmen kuukauden välein postaat paljonko sulle on tullut kiloja lisää 😀

        Niin ja samalla kun tähän hommaat ryhdyt, niin tee Masalle oma seuranta tai perkele, tee oikein exel -taulukot niin niitä on helppo jakaa vaikkapa tuolla Drive:n puolella 😀

        • Marra sanoo:

          Äläs nyt, siinä mitään vaivihkaa siirtämisiä tarvita. Tänäänkin menin paikalle ihan reteesti kylmälaukun ja kolmen kylmäkallen kera 😉

          Turhapa sitä kalenteria on alkaa värkätä, nyt kun noi joululaatikot hain, niin tuskin mulla ihan muutamaan kuukauteen on asiaa Rantiksen leipomusten ääreen 🙂

  2. Sanna sanoo:

    Hauska kuulla Rantiksesta välillä ulkopuolisen näkökulmasta 🙂 raaskit sitten syödä niitä supertäydellisiä torttujakin…

    Joo, niinhän ne sanoo että ainakin Ruotsissa on yhtä lämmintä kuin oli Juhannuksena. Ollaan kyllä jo parodian puolella näissä keleissä.

  3. Hirnakka sanoo:

    Vaihdantatalous on loistojuttu, myös mielipiteiden vaihdanta kahvipöydässä lasketaan.
    Kaikkea ne miehet tietääkin, kaipa se on joku sisäsyntyinen juttu ja lehdestä luetaan myös autojutut vaikkei automiehiä itse olisikaan.

    Talviparodiaa täälläkin, se hieno ja nätti jouluinen lumipeite on nyt sohjoa vain, aamulla pelkkää märkää nurmea ja sula pihatie. Ihan shittiä.

    • Hirnakka sanoo:

      Ja piti vielä sanoa, että aivan kauhea jädenhimo iski kun näin tuon jätskitönikän. Ihan pakko maistaa. Eli vetää kerralla koko litra. Minä kun en kohtuutta tunne jäätelön suhteen. Se on kaikki tai ei mitään.

      • Marra sanoo:

        Vaihtotalous rules, kaikinpuolin 🙂

        Kelit on niiiiin masentavat…

        Sulla on sitten vähän saman sortin jätskinsyöntityyli kun mulla. Mutta tosiaan suosittelen lämpimästi 🙂 Mies tosin tykkäsi enempi saman merkin suklaasta, jota oli kans pakko kokeilla. Mutta mulle toi strawberry cheesecake on jätskiunelmien täyttymys ❤

  4. Rantakasvi sanoo:

    Älkää nyt tappako mua nauruun!!

    Marra, sun kuvaus The Miähestä oli niin osuva, että nauroin vedet silmissä. Mutta Mies tietää autoista hyvin paljon, siis teoriassa. Niin kuin proffat tapaa tietää, teoriat… Minä sitten ajan ja tankkaan.

    Kiitos asun kehumisesta, huomasitko, että sukatkin oli siniset?

    Vaihdantatalous rulettaa hyvin, telkkari toimii loistavasti edelleen 🙂

    halaus väsyneelle Masalle,
    terkuin Virallinen kakkosmummo

    • Marra sanoo:

      No hyvä, että nauratti. Vähän mietin, kun kirjoitin, että meneekö naurun vai loukkauksen puolelle, kun ei koskaan tiedä 😀

      Mä niin mietin, että oliko se miehes proffa enkä ollut varma. Kun Professori Hiljainen olis kans ollut hyvä nimi, mutta en ollut varma… Siitä sen sijaan olin varma, että tohtori hän on, kun siitä aika hiljan kirjoititkin blogissas, niin nimesin hänet sitten TH:ksi, mikäli vastakin esiintyy täällä 😉 Ja jos on prohvessori, niin ehkä hänestä tulee sitten PH. On tää nimeeminen mutkikasta 😀

      En huomannut sinisiä sukkia, mutta se paita/tunika/mikä olikaan oli huisin hieno, voisin vaikka itekin käyttää sellaista 🙂

      Hyvä, että telkkari toimii. Kaiken sen jälkeen, kun matkusti kesän Volvossa. Vaan mikäs on Volvossa matkustellessa 😉

      Halit välitetty aamulla, kun halailin Masaa, kun se tuli sängyn jalkopäähän makaamaan kerälle, kun nousin sängyssä istumaan. Siinä vaiheessa se aina yrittää estää mua, etten nousiskaan 😀

      • Rantakasvi sanoo:

        Kyllä mää hiljaisen mieheni tunnen, ei siitä ole tarvis loukkaantua, voi,ei lainkaan 😀

        Niin, sen sinisen tunikan kanssa mulla oli siniset vanhat jumppatrikoot 🙂

        Mies on sekä tohtori että hoitaa parinkin eri yliopiston professuuria, toi TH on hyvä lyhenne. Sittenhän meillä on tämä isoH 😀 😀

  5. Rantakasvi sanoo:

    Ai niin, ens kerralla laita ne korvikset, please! 😀

  6. zim sanoo:

    Keleissä ei ole ollut mitään vikaa. Noh, lämpösempi vois tietysti olla. Mutta hyvä näinkin.

  7. Simpukka sanoo:

    Tuo ON hyvää jäätelöä. Totesin saman jossain vaiheessa. Harmi vain, ettei ainakaan täällä ole myynnissä kuin 100 ml (vai olisko 150 ml) ja 500 ml purkkeja. 100 ml ei riitä mihinkään. Kun makuun pääsee, niin purkki on tyhjä. Ja 500 ml on sitten turhan iso. Meillä kun ei ole sitä pakastinta, niin vältän ostamasta kaikkea, mikä pitäisi syödä mahdollisimman pian jääkaappien pakastelokeroista pois. Kalojen ruoka kun vaatii pakastamisen, niin on pakko pitää niitä varten varastoja.

    Huvitti myöskin tuo luonnehdinta Rantiksen miehestä. Jotenkin muistuttaa aika paljon Mr Simpukkaa. Vaikka ei tuo mun omani ehkä ihan noin hiljainen ole, vaikka vähän puhuukin.

    Just tuossa aamulla soittelin hänelle töihin ja totesi siinä:”No, nyt se olet todellakin sinä.”
    Kertoi sitten, että oli aamusella jo saanut yhden puhelun kaupunkimme etunumerolla ja oli ajatellut puhelun tulevan multa. Oli sitten vastannut iloisesti:”Halloooo! Juhuu! Kiva kun soitat.”
    Ei siinä muutehn mitään, mutta puhelimessa oli tuon meidän naapurisairaalan lääkäri. 😀
    Oli kyllä korjannut asian ja kertonut odotelleensa vaimonsa puhelua. Totesi vielä, että kai siellä jo ajattelevat, että heillä on kaikki huumeiden alaisina. Nimittäin, he, jotka mieheni tuntevat työnsä puolesta, eivät nyt välttämättä osaa yhdistää moista käytöstä häneen.

    • Marra sanoo:

      500 ml on hyvinkin kerta-annos noin hyvää jätskiä 🙂

      Vähän mä nauroin tolle, mitä Mr. Simpukan vastaukselle puhelimeen. Tässä myös mun mututuntuman mukaan piilee ero Rantiksen miehen ja sun miehen välillä. Olen meinaan aika varma, että Rantiksen mies ei ikinä vastais tollain puhelimeen edes vaimolleen. Mutta voin tietty olla väärässäkin 🙂

      • Rantakasvi sanoo:

        Mun mies EI tod vastais ikinä noin puhelimeen Minullekin hän vastaa aina sanomalla etunimensä.

        • Marra sanoo:

          Mä arvasin 🙂 Jotta kyllä se Mr. Simpukka on sentään seuramies verrattuna TH:hon.

          • Simpukka sanoo:

            Joo, seuramiespä hyvinkin.
            Varsinainen suupaltti! 😀
            Mutta niinhän se menee, että kaikki on suhteellista. Riippuu paljon, mihin tai keneen vertaa. Menköön nyt sitten vaikka iloisen joulunalustunnelman piikkiin.

            • Marra sanoo:

              No kylhän se Mr. Simpukkakin siinä lämpeni kun oltiin oltu teillä pari päivää. Ekana päivänä vain vastasi, jos jotain kysyttiin, mutta sitten kolmantena iltanahan se ihan oma-aloitteisesti aloitti keskustelua meidän kanssa joistain asioista. Vaikka eihän siitä mihinkään pääse, että Mr. Simpukka on hiukan pidättyväisen oloinen, mutta hei, onhan liki kaikki suomalaiset miehetkin melko jäyhiä jököttäjiä. Ei tosin koske mun miestä, mutta ne kaikki muut 🙂

  8. MIMIPLATO sanoo:

    …ja et sitte laittannu meille tietoo että mistä kaupasta tota jätskiä saa… ;D
    Mä en tiedä autoista mitään, kun ei kiinnosta, siis yli -80 vuosimallin. 😀

    • Marra sanoo:

      Prismasta mää sen löysin 🙂

      Kyl musta tuntuu, että sä tiedät autoista vaikka sun mitä. Sitä paitsi mitä sillä on väliä, jos et tiedä kaikkia Bemarin malleja, jos osaat kumminkin korjata ne 😀

Jätä kommentti Marra Peruuta vastaus