Työläs naama

oikea_naama

Tämän postauksen muusa on Veela, joka sivusi surullisen näköisiä kasvoja taannoisessa kirjoituksessaan. Asiahan kun on niin, että tuossa yllä olevassa kuvassa minulla on ns. perusilmeeni. Uskokaa tai älkää, mutta tuota kuvaa ottaessa olen ollut onnellinen. Kyseessä on ihan perushyvän päivän ilta, jolloin olen ollut tyytyväinen ja onnellinen. No, näyttääkö siltä? Luulen, että aika moni nuo kasvot nähdessään ajattelisi, että onpa siinä surullinen tai masentunut tyttö. Minulla vaan sattuu olemaan äidin puolen suvusta sukurasitteena alaspäin taipuvat suupielet ja valitettavasti silloin kun en erikseen nimenomaan hymyile, nuo suupielet tuntuvat taipuvan kilometrin verran alas. Lisäksi minulla valahtaa nuo silmien ulkonurkatkin siihen malliin, että ellen ”nosta” niitä nousevilla silmänrajauksilla, näytän todella surumieliseltä. Olen kuullut tästä paljon yläasteelta lähtien, kun ihmiset kommentoivat sitä, kuinka masentuneelta, surulliselta, hymyttömältä tai apealta näytän. Pelkästään se, että nostan nuo suupielet sillä lailla tasoon, niin kuin normaali-ihmisillä on, vaatii minulta käytännössä jo aika kovan asteen (teko)hymyn. Ja tiedättekö kuinka paljon ylimääräistä vaivaa joudun näkemään, kun olen tuolla asiakaspalvelutyössä, että näyttäisin edes suht siedettävältä… No, viime kehityskeskustelussa sain sentään esimieheltä palautetta, etten näytä enää niin apealta, kuin silloin, kun hän tuli taloon. Kerroinkin, että se on ainoastaan työvoitto, enkä ole yhtään sen iloisempi ihminen kuin ennenkään, olen vain kiinnittänyt asiaan huomiota, kun olen saanut niin paljon palautetta sekä asiakkailta, että yhdeltä kuittailuun taipuvaiselta työkaverilta. Niinpä olen siis oppinut ilmeilemään paremmin. Vaan jos hetkeksi hellitän ja pidän 10 sekunnin tauon hymyilystä, niin sitten näytän taas niin maani myyneeltä, ettei mitään rajaa. Jos harrastaisin kateutta, olisin hyvin kateellinen niille ihmisille, jotka näyttävät ihan normaalilta perusilmeessään. Minä kun näytän niin masentuneelta akalta, että se on suorastaan rumaa. Ja sitten jos sattuu vielä näkemään tuon oman perusilmeensä peilistä, niin sitten sitä masentuukin jo oikeasti niin paljon, että loppupäivän näyttää taatusti ihan haudanvakavalta 😉 Mutta joka tapauksessa, yläkuvassa kurkistaa ihan iloinen ja peruspositiivinen ihminen 🙂

meikki_ja_hymy

Ja tässä sitten toinen kuva siitä samasta tytöstä. Tässä se on samanlaisena peruspäivän iltana, yhtä iloisena ja onnellisena kuin edellisessäkin kuvassa. Tässä vain on lisäksi hiukan meikkiä, pientä kiharaa tukassa ja se kuuluisa tekohymy. Näillä eväillä siitä tytöstä kuoriutuu ihan kelpo asiakaspalvelijan näköinen henkilö, jota ei tarvitse työnantajankaan hävetä. Onneksi tämä on sentään mahdollista, mutta sanonpa vaan, että kyllä ne ihmiset pääsevät helpommalla, joilla on esimerkiksi kulmakarvoissa väriä ihan luonnon puolesta ja joilla on vähemmän surumielinen naama. Heidän ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa itsensä kursimiseen aamulla työkelpoiseksi eivätkä suupielet ja posket kramppaa, kun ei tarvitse pitää yllä tekohymyä koko työpäivän ajan, vaan riittää, kun välillä väläyttää sen aidon hymyn, kun perusilmeelläkin näyttää ihan mukiinmenevältä. Meikällä taas on joka päivä kova työ näyttää siltä, ettei katsojaa ala ahdistaa.

No, sitä on maailmassa niin paljon pahempiakin ongelmia, että turha näistä kasvoista on valitella, on sentään ehjät ja toimivat kasvot. Mutta en todellakaan ole mikään luonnonjoutsen, vaan tuosta yllä olevasta rumasta ankanpoikasesta on väännettävä se iloinen laulujoutsen joka päivä erikseen, ettei tarvitse taas kuunnella niitä kommentteja, kuinka vihaiselta/masentuneelta/surulliselta/apealta/vakavalta näytän. Toisaalta, on tässä naamassa puolensakin, kun tosiaan tuohon surumieliseen yleisilmeseen lisätään vielä jostakin syystä pieni harmistus, niin näytän ulospäin niin vihaiselta, että saan olla enemmän rauhassa kuin muut. Tietyt huijariasiakkaat eivät uskalla tulla yrittämään huijata meikäläistä ja joskus on joku työkaverikin tunnustanut, ettei uskaltanut tulla moikkaaman minua työpisteelleni. Jotta jos rauhaa kaipaan, niin tiedän mistä narusta vedän 😉

Nyt on kuitenkin aika toivottaa hyvää uutta vuotta 2016 kaikille kasvoille! Melkeinpä odotan innolla uutta vuotta 🙂

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Elämää, Hiukset, Minä itte, Uusivuosi, Valitusta Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

16 vastausta artikkeliin: Työläs naama

  1. Sanna sanoo:

    Niin, kommentoin sinnekin, että en ole edes tullut ajatelleeksi, että normaali naamanilme vois olla toisille niin vaikeeta kattoo. Tosin mullakin oli yks työkaveri, joka oli aina tosi iloinen ja nauravainen, mutta kerran kun satuin näkeen sen niin, ettei se tienny, että sitä katsotaan, niin melkein järkytyin miten maansa myyneeltä se näytti. En kyllä menny sitä sille selittään. Ehkä silläkin on perusapea ilme kans.
    Mullakin on suupielet alaspäin (yhdistettynä pyöreisiin poskiin alkaa tässä iässä jo mennä bulldoginnaaman puolelle) ja kun passikuvaa varten vähän harjoittelin peilin edessä – olin kuullut, että ei saa enää nauraa virallisessa kuvassa – huomasin, että vakavakin ilme saa kummasti ryhtiä ja reippautta kun vetää sellasen ”puolihymyn” naamalle. Itellä tuntuu kuin hymyilisi kunnolla, mutta ulospäin se ei näy.

    Hähää, ei saanut kuvassa hymyillä ja salaa hymyilinkin! 🙂

    • Marra sanoo:

      Hehe, mä tein samat mun passikuvan kanssa. Aiemmin olin aina käyny jonkun kuvaajan ottamissa kuvissa ja kun ei saa hymyillä, niin eihän niistä mitään tuu. Niinpä tein hyvän meikin ja laitoin nätit korvikset ja menin poliisiaseman automaattiin kuvailemaan itseäni. Siinä peilin edessä tovin asemoin ilmettäni ja just hymyilin salaa, jotta sain sellaisen hiukan tiukankin ilmeen aikaan, jossa en näkyvästi hymyile, mutta mun huulet näyttää ihan normaaleilta ja hyviltä 😀 Olen aika tyytyväinen siihen sommittelemaani ilmeeseen, onneksi siellä automaatissa on se peili 🙂

  2. Simpukka sanoo:

    Pystyn samaistumaan tähän siltä osin, että mulle on monesti sanottu, että näytän vihaiselta. Koskaan tuolloinen en ollut vihaine, korkeintaan keskittynyt tai omissa ajatuksissani.

    • Marra sanoo:

      Se on just ärsyttävintä, kun ihmiset luulee, että on jotain ihan muuta kuin on. Mutta minkäs sille voi… Onneks vähän voi harjoittaa itseensä, silloin kun jaksaa 🙂

      • Simpukka sanoo:

        Niin on!
        Aiemmin tuota tapahtui vielä useammin, sillä olin usein matkassa ilman silmälaseja ja silloin varmasti vielä kurtistin hieman kulmiani nähdäkseni paremmin. Plus vielä jos sattui joku tuttu kävelemään tien toisella puolella, enkä moikannut häntä siitä syystä, etten yksinkertaisesti tunnistanut häntä, niin vihaisuuden tai suuttumuksen piikkiinhän se meni. Nykyään en ole enää koskaan ilman piilolinssejä tai silmälaseja liikenteessä, joten tältä osin ongelma on selätetty.

  3. Helmi sanoo:

    Ero on kyllä tosiaan aika huomattava. Mutta niinhän se menee vaikkapa misseilläkin, ilman sitä laittautumista kukaan ei niitä edes tunne jossakin kassajonossa. Pakkelilla ja ilmeilyllä saa siis paljon aikaan!
    Mullakin on perusilme vähän sellainen kiukkuinen, tai niin mulle on sanottu.. Ja tosi usein mulle käy niin, että jos en meikkaa, joku kysyy heti että olenko mä kipeä. Jopa oma äiti. Kai sitä sitten on niin valkoinen ja haamu heti.
    Mutta kaunis sä olet, siitä ei päästä mihinkään!!!

    • Marra sanoo:

      Joo se on totta, että moni missikin on ihan ”karsean” näköinen ilman pakkelia. Onhan niitä joitain todella luonnonkauniitakin ihmisiä, niille voisi joskus olla vähän kade 🙂

      Muakin on luultu sairaaks ilman meikkiä joskus, oon näyttänyt niin kalpealta…

  4. MIMIPLATO sanoo:

    Kyl jos mun tarttis valkata ni ton ylemmänkuvan akan ottaisin.

    Sun kannattaa vaihtaa alaa, hautaustoimistoon. ;DDD

  5. Outo Paimen sanoo:

    Täytyy tunnustaa että kuvilla on eroa ja tästä tullaankin siihen johtopäätökseen ettei aina pidä uskoa siihen mitä näkee. Tyhmästi sanottu mutta tarkoitan tällä sitä että ihmiset luottavat liikaa mielikuviinsa ja stereotypiohin mikä pätee joka asiaan ja ihmisiä tulee ”tuomittua” aivan väärin perustein.

    Oikein mukavaa ja antoisaa vuotta 2016!
    Olkoot polkusi kevyet.

    • Marra sanoo:

      Harva asia on siltä, miltä näyttää.

      Hyvää uutta vuotta sullekin, toivottavasti olisi kevyemmät polut kuin viime vuonna 🙂

  6. Satu sanoo:

    Mä en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että ihmisten perusilmeissä olisi eroja, mutta nähtävästi on. Mä taidan olla sitten sellainen tylsistyneen näköinen koko ajan, jos en hymyile. Ja minusta on vähän outoa, että joku kommentoi toisen näyttävän apealta, vihaiselta tmv. Itselleni ei tulisi mieleenkään kommentoida toisten naamanilmeitä, vaikka se on kai sitten ihan normaalia.

    Hyvää uutta vuotta, Marra!

    • Marra sanoo:

      Kyllä niissä on eroja, olen ihan tarkkaillut, sattuneesta syystä 😉

      Mutta en myöskään itse koskaan kommentoisi toisten ilmeitä. Mun mielestä asiakaspalvelijakin saa näyttää surulliselta, koska voi olla oikeastikin vaikka mikä tilanne elämässä menossa. Töykeä ei saa olla, mutta ei ole mitään tarvetta näyttää aina iloiselta, jos vaikka ei sitä ole, jos on surua elämässä. Joten sikäli en ymmärrä tippaakaan niitä asiakkaita, jotka aukovat päätään asiasta. Läheisiltä kommentointi on tietty ok, mutta vierailta ihmisiltä outoa käytöstä. Toisaalta, asiakaspalvelussa siihen ihmisten outoon käytökseen on jo tottunut ja voin vain todeta, että olen itse ollut aina aika mukava asiakas, kun ei ole tullut mielenkään tehdä tai sanoa montaa asiaa, mitkä ovat jokapäiväisiä tuolla töissä…

      Hyvää uutta vuotta! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s