Kaupat auki ja valtiontalous kuntoon

ostoskärry_täynnä

-Onko se niin, että kun kauppojen aukioloaikoja laajennetaan, niin ihmisten kulutettavissa olevan rahan määrä jotenkin lisääntyy? Vai olisiko se vain niin, että ne kauppaan kannetut eurot vaan jakautuvat useammalle tunnille ja tulevat kauppiaalle kalliimmaksi kerätä kokoon?

-Entä ne lisääntyvät päivähoidon ja julkisen liikenteen järjestämisen kulut, kun kaupan työntekijöiden pitää päästä töihin, eikös se valtio osallistu kuitenkin sellaisiin kuluihin aika paljonkin?

Tjaah, piti tehdä tähän monen kohdan lista, mutta sitten alkoi ottaa kupoliin niin paljon, että oli pakko syödä suklaata… Ja sitten ei enää huvittanut kirjoittaa edes mitään kun ärsytyskynnys meni yli.

ostokset_autoon

No, onhan se asiakkaille kiva, jos pääsee kauppaan vähän milloin vain. Ja onhan se ehkä joillekin nuorille tai opiskeleville työntekijöille kiva, jos on enempi mahdollisuuksia tehdä lisällisiä tunteja. Allekirjoittanut vaan on niin väsynyt työntekoon muutenkin, että en halua todellakaan olla enää yhtään minuuttia myöhempään siellä töissä ja muutenkin vuoteen voitaisiin lisätä pari juhlapyhää, jolloin kaikki kaupat olisivat kiinni. Tarvitsen vain lepoa ja rauhaa, kiitos! Olen myös sitä mieltä, että arjen ja pyhän erottelu olisi ihmisille tarpeellista ja pakolliset rauhoittumiset on vain hyvästä, ei ole hyvä suuntaus jos aina on vain samaa arkea. Mutta mielipiteitä maailmaan mahtuu ja ei kai tätäkään asiaa kannata tuomita, ennen kuin näkee, mihin se oikeasti johtaa. Ja eihän kukaan JÄRKEVÄ kauppa pidä oviaan auki silloin, kun se ei ole tarpeeksi kannattavaa. Elän siis toivossa, että niitä aukioloaikoja ei lopulta meikäläisen työnantaja niin kovin paljon laajentaisi 😉

En itsekään kannata turhia sääntöjä ja rajoituksia, mutta kyllä se nyt vaan koville ottaa, että yhtäkkiä voi omat työajat muuttua miksi vain. Sitä on mennyt töihin aikoinaan alalle ihan eri rajoitusten puitteissa ja tiennyt, että on varmasti edes ne muutamat päivät vapaata vuodessa ja niiden varalle voi jotain suunnitella. Tai tiennyt, että vaikka joutuisi lauantaina iltavuoroon, niin pääsee kuitenkin ihmisten aikaan vielä kotiin chillaamaan. Tai sunnuntai-iltana on jäänyt hetki aikaa valmistautua uuden viikon alkuun. Sitten kuitenkin yhtäkkiä, työvuoro voi napsahtaa mille tahansa ajalle. Ei ole kiva juttu se ja toisille ihan oikeasti aidosti hankala, kuten yksinhuoltajille, joilla on jo tällä hetkellä välillä vaikeuksia lasten päivähoidon kanssa, ainakin mitä olen omalla työpaikalla seurannut.

No, tehkää mitä tykkäätte, ehkä tämä minun harmistus joskus laantuu…

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Elämää, Paasausta, Shoppailua, Valitusta Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kaupat auki ja valtiontalous kuntoon

  1. outopaimen sanoo:

    Sympatiat sulle koska meidän onni on sun epäonnes ja se mitä olen katsellut kaupan työntekijöitä ja nimenomaan kassoilla työskenteleviä, on raskaampaa kuin moni kuvittelee.
    Aukioloaikojen pidentämistä kyllä puollan koska omalta kohdaltani on niin että viikonloppuisin saattaa mennä niin myöhään työmaalla ettei ehdi välttämättä kauppaan (koska niitä Siwoja ei nyt ihan joka kulmalla ole) ja toinen syy on se että se toivottavasti helpottaa ruuhkia. Tämä on varsin itsekästä koska kaikki tämä on teidän selkänahastanne pois mutta kuitenniin. En tiedä miten kaupan alalla ekstraajien käyttö, tuleeko siitä liian iso kustannus työnantajalle jos niitä palkataan lisää vai mikä teillä siellä on meininki/suuntaus koska eihän teitä koko ajan voi töissäkään pitää nyt kun työajat pidentyvät noin huimasti?

    • Marra sanoo:

      Kaupan työ ON raskasta. Ei ehkä taitoja vaativaa, mutta raskasta monessa mielessä.

      Kyllähän sitä varmasti enempi työntekijöitä tarvitaan, jos pidempään aiotaan olla auki pidemmän päälle. Ja jos työnantajalle siitä tulee isot kustannukset, niin eiköhän ne sitten siirry niihin tuotteiden hintoihin. Onhan jo nytkin esim niissä pidempään auki olevissa Siwoissa korkeammat hinnat…

  2. Satu sanoo:

    Tätä asiaa on tullut pohdittua lähinnä näin asiakkaan näkökulmasta, joten hyvä että toit tämänkin puolen esiin. Ei ole kyllä yhtään kiva teille työntekijöille. Minusta on kiva, jos lauantai-iltaisin kaupat ovat auki pidempään kuin kuuteen, mutta muuten en oikein ymmärrä, kenellä (muilla kuin esim. iltavuorosta tulevilla) on tarve käydä Prismassa yhdeltätoista illalla – kun ei sieltä saa alkoholiakaan. Vapauttaisivat nyt vielä sen alkoholin myynninkin, niin sitten olisi varmasti enemmän asiakkaita! Pyhäpäivinä kaupat saisivat olla minusta kiinni, kun hyvin on pärjätty tähänkin asti, vaikka ei olekaan päästy Ikeaan loppiaisena.

    Mä jotenkin vähän luulen, että kun tämä alkuhuuma haihtuu, monet kaupat palaavat taas rajoitetumpiin aukioloihin. Kun eihän niitä asiakkaita kerta kaikkiaan voi riittää joka kauppaan niin paljon, että se kannattaisi. Meillä on esimerkiksi puolen kilometrin säteellä kaksi Prismaa ja yksi Citymarket, ja kaikki meinaavat ilmeisesti laajentaa aukiolojaan. Miten ihmeessä kaikkiin muka riittää asiakkaita?

    • Marra sanoo:

      Kyllähän mä monesti itsekin päästyäni noin klo 22 töistä, käyn ostamassa jotain evästä Siwasta, joka on auki klo 23 asti. Mutta, jos niin ei olisi, niin hoitaisin asiani niin, ettei mun tarvis mitään silloin ostaakaan, kun ne ruoat olis ostettu jo aikaisemmin. Sama koskee mun mielestä niitä iltavuorosta tulevia, jos kauppa ei ole auki, niin ihmiset järjestää ostoksensa muihin aikoihin, koska ei kukaan kai ole töissä itse ihan koko päivää, ettei ennen tai jälkeen työvuoron pääsisi kauppaan. Sitä paitsi maalaisetkin pärjäilee kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa kaupassa käymällä, mutta meidän kaupunkilaisten nyt vaan on päästävä vähintään kolme kertaa päivässä ostaan pari hassua juttua kerrallaan… Tottumuskysymys mun mielestä. Kun tietää, että se kauppa on siinä aina saatavilla, niin ei hae kerralla kaikkea mitä tarvii, vaan usein jotain pientä.

      En mäkään usko, että kaikki kaupat rupeavat olemaan jatkuvasti auki. Joku ehkä haluaa kilpailla aukioloilla, joku toinen sitten vaikka hinnalla ja suppeammilla aukioloilla. Sen näkee sitten, kun on kokeiltu, että kuinka paljon oikeasti kannattaa olla auki.

      Mutta tätä se nyt sitten on, huomenna loppiasena töihin kahdeksaksi tunniksi ja autokin jäi tänään illalla työpaikan pihalle, kun ei käynnistynyt edes työntämällä. Huomenna -24 pakkasta luvattu, feels like -29 ja ”hyvä” meininki. Jotenkin pitäisi taikoa se autokin sitten huomenna vähän lähemmäs akkuliikettä. Ja ne ei todellakaan taida olla loppiaisena auki, vaan arkea täytyy odotella ja silloinkaan en pääse sitä akkua hakemaan ennen torstain työvuoroa, kun itse menen kuuteen töihin. En edes tiennyt, että mulla on huono akku, ennen kuin yritin tänään klo 22 lähteä pois töistä, mutta sinne oli tosiaan jämähtänyt koko auto. Not good….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s