Ja näin se homma eteni

Tjaah, koitan edetä kronologisessa järjestyksessä. Torstaiaamuna siis heräsin ennen sian pieremää ja lähdin liikenteeseen palauttamaan lainabiiliä ja pääsemään sillä sitten töihin. Töissä oli hitokseen kylmä, kun iso nosto-ovi oli auki useamman tunnin ja parhaimmillaan tein töitä kolme takkia päällekkäin. Yleensä sitä tulee hiki, kun kuormaa purkaa, mutta nyt ei ollut sellainen päivä 😉

Torstain työnteon mainitsemisen arvoiseksi hetkeksi nousi se, kun juttelin yhden reippaan rollaattorimummon kanssa ja kävi ilmi, että kyseinen rouva oli jo 96-vuotias! Rispektit siitä, että jaksaa tuolla yksin liikuskella liki kolmenkympin pakkasissa ja kaikista ajankohtaisaiheista puhui täysin järjissään. Rouvalla toki oli se rollaattori ja turvaranneke tukenaan ja hän lähettikin sen verran terveisiä mieheni papalle, että ei se rollaattori ole mikään sellainen juttu, mitä pitäisi vältellä 😉 Tosiaan tuo rouva kertoi käyvänsä välillä kolmeen kertaankin päivässä meillä kaupassa ja liikkeelle on päästävä, muuten sinne kotiin jämähtää ja mistään ei tule mitään. Hyvin ymmärsi nykymaailman menoa ja harvoin kai sitä osuu ihmiselle noin loistava cocktail, että on sekä järki, muisti että liikuntakyky kunnossa 96-vuotiaana. Oli tosi mukavaa jutella kyseisen rouvan kanssa ja jotenkin piristävää, että joku jaksaa vielä vanhanakin hymyillä ja olla hyvällä tuulella ja mennä viipottaa kovilla pakkasilla eteenpäin 🙂

Työpäivän jälkeen sitten lähdin bussilla kohti keskustaa. Bussiaikataulut kun ovat meikäläiselle nykyään täysin hepreaa, niin sen verran olin selvittänyt työkaverilta, että minkä numeroinen bussi menee Sokoksen ohitse, että pääsisin suhteellisen lähelle hammaslääkäriä. Lähdin sitten ihan täysin random aikaan työpaikalta ulos kävelemään kohti pysäkkiä ja bussi tuli juuri niin, että ehdin vain sopivasti kävellä pysäkille. Aivan loistavaa, kerrankin mieletön säkä, mistä olin enemmän kuin kiitollinen -26 pakkasessa 🙂

hammaslääkärin_odotushuone
Hammaslääkärin odotushuoneessa otin todella fiksun kuvan, missä näyttää kuin jalassani olisi tappi. Tiedättekö, vähän niin kuin Frankensteinin kaulassa…

Päivän mielihyvän aihe oli myös se, että olivat hammaslääkärissä laittaneet minun ja mieheni ajat peräkkäin. Olemme siis molemmat vuosia käyneet samalla hammaslääkärillä, niin nyt oli ensimmäinen kerta, kun olimme peräkkäisillä ajoilla. Se oli ihan hauskaa, kun pääsimme siitä sitten yhdessä jatkamaan eteenpäin. Nyt on hammaskivet taas poistettu kummaltakin ja todettu, kuinka on 30% pudotettu Kelan korvauksia siitä asiasta. Joskin epäilen, että se on aika lyhytnäköistä politiikkaa, mutta en nyt jaksa mennä siihen enempää…

kolme_aurinkoa
Kolme aurinkoa eli halo

Hammaslääkärin jälkeen sitten käpsyteltiin pienen matkaa kaupungilla ja nähtiin hienoja haloilmiöitä ja koettiin sellainenkin ilmiö, että vieraat ihmiset puhuivat meille. Näköjään pakkanen yhdistää suomalaisia. Ensin tuli muuan keski-ikäinen nainen selittämään kuinka harvoin on jäätä eräässä rannassa ja sitten seuraava tuli kameransa kanssa päivittelemään, kun on maailmankirjat sekaisin, kun on kolme aurinkoa. No, ihan perus haloilmiöhän se oli, mutta hienoltahan se näytti 🙂 Ja sitäkin suurempana ihmeenä pidän sitä, että suomalaiset ihmiset tulevat juttelemaan tuntemattomille. Tosin avauduin itsekin näistä säistä yhtenä iltana hississä naapurin teinille, jota normaalisti vain moikkaan, että näyttää se pakkanen saavan omatkin kielenkannat liikkeelle 😀

maustehärkä
Maustehärkää, mmm…

Seuraavaksi menimme ruokkimaan itsemme pikaruokapihvillä ja aloitin veljeni houkuttelun akkuhommiin. Suostuttelu ei ollut tällä kertaa ollenkaan niin vaikeaa kuin normaalisti ja niinpä veljeni kurvasi töistä vapauduttuaan hakemaan meikäläisen akun ostoon Motonettiin. Parkkipaikka oli tupaten täynnä, mutta onneksi periltä löytyi vielä meille paikka. Sitten sisälle akkua hakemaan ja pikkasen huvitti, kun meikän akkua ennen oli kassalla akku ja meikän jälkeen oli kolmella seuraavalla asiakkaalla vieläpä samanlainen akku kuin minun 😀 Ja muiltakin kassoilta poistui useampi kuin joka toinen asiakas pelkkä akku kourassaan. Pakkaset siis yllättivät muutkin kuin minut! 😉

Sitten sitä ajeltiin kohti Volvon sijaintipaikkaa ja lopulta vaihdettiin akku pimeässä illassa -27 pakkasessa. Tai veli vaihtoi ja minä näytin valoa ja pidin kerran yhdestä piuhasta kiinni. Akun vaihto oli nopea operaatio ja sitten Volvo lohkolämmitykseen ja meikä sisälle odottelemaan kotteron lämpiämistä. Muutaman tunnin päästä sitten pääsin lähtemään kohti kotia ajelemaan. Oli aika kova työ raapata auton lasit läpinäkyviksi. Kotiin ajelu meni kuin b-luokan elokuvassa, kun ensimmäisenä meinasi keittää moottori. En ollut kuin pari kilometriä ajanut kun lämmöt nousi punaiselle ja jouduin pysähtymään pysäkille polkemaan kaasua niin paljon, että taisi se naapurilähiö peittyä kokonaan savupilveen. Lämmöt onneksi tasaantuivat tuolla tavalla nopeasti ja pääsin jatkamaan matkaani. Seuraava ongelma oli kuitenkin se, että typerät hanskani olivat aivan liian kevyet noihin pakkasiin ja sormet olivat niin jäässä, että viiden minuutin ajon jälkeen tuska oli kova ja yritin kämmenten alaosilla vain käännellä rattia. No, onneksi minulla on lämpöisempiäkin hanskoja. Ne vaan ovat niin muhkeat, että vilkut ja pyyhkijät menevät niillä ajaessa päälle myös silloin, kun ei pitäisi… Ja seuraavaksi alkoi etuikkuna menemään niin umpeen, että näkökenttä alkoi olla hyvin rajallinen. Ei auttanut, vaikka puhallus oli ollut koko matkan täysillä ja yritin hinkata ikkunaa, vaan ei tehoa. Lopun matkaa ajoin kyyryssä tuijottaen sellaisesta tuulilasin alareunassa olevasta 10 cm korkeasta läpinäkyvästä alasta ja jouduin luonnollisesti ajamaan hyvin hiljaa, että ylipäätään pysyn tiellä. Mieltä ylentävää on talviautoilu!

Lopulta kuitenkin sain auton kotiin ja lämppäriin seuraavaa päivää varten ja äkkiä kotiin. Olin NIIN väsynyt, sillä olin melkeinpä valvonut kaksi edellistä yötä. Ensimmäisen yön stressasin siitä, että miten saan ikinä hyytyneen Volvo-paran pois työpaikan pihalta ja toisen siitä, että pitää herätä varttia tavallista aikaisemmin töihin, kun pitää kiertää vielä ylimääräinen lenkki laina-auton palautuksen takia. Tiedän, että on naurettavat syyt pyöriä valveilla, mutta oli kyllä uusi piirre itsellenikin. Näköjään auto on meikäläiselle enemmän kuin tärkeä 😀 Minä kun en siis ikinä ole menettänyt yöuniani minkään oikeasti isonkaan stressin takia, enemmin vain sitä enemmän nukun enkä haluaisi herätä, jos elämässä menee huonosti. Mutta sitten kun Volvo ei ole toimivana pelinä kotihallissa yöllä, niin sitten en saa edes unta 😀 😀 Mutta minkäs sille voi 😀

tohvelisankari_hissin_edessä
Tohvelilenkkitossusankari tulossa lenkiltä

Iltaoperaatioihin kuului myös lenkki Masan kanssa. Lähemmäs kolmenkympin pakkaset eivät kuulu selvästikään Masan suosikkeihin ja parina päivänä se halusikin äkkiä lenkeiltä kotiin päin ja kaikki paskatkin säästi iltalenkkiin. Illalla oli sitten jo pakko tehdä tarpeet 😀 Masahan periaatteessa pitää pakkasista kovasti ja ainakin -20 asteeseen asti se saa pakkasesta vain vauhtia ja energiaa. Mutta näköjään sen pakkasraja kulkee jossakin -26 nurkilla ja siitä eteenpäin ja se alkoi selvästi palella jaloistaan, kävellä hassusti ja jopa nostella tassuja ilmaan. Niinpä torstai-iltana koitti se päivä, kun ensimmäistä kertaa laitoin Masalle tossut jalkaan ulos. Tähän mennessä se on käyttänyt niitä vain pari kertaa sisätiloissa, paikoissa missä on pitänyt suojella parkettia naarmuilta. Mutta nyt tossut pääsivät ulos ja vaikka Masa oli ensin kotona hiukan maansa myynyt, kun moiset vermeet laitettiin jalkaan, niin olisittepa nähneet, kun se ulkona muutaman metrin kuljettuaan tajusi, kuinka siisti juttu ne tossut on! Voi sitä riemun määrää, kun se lähti laukkaamaan hulluna noiden tossujen kanssa! Itse vaan nauroin, kun se laukkasi pitkää alamäkeä alas ja minä juoksin perässä. Siitäkös Masa innostui lisää. Oltiin varmaan koominen näky, kun Masa laukkasi kuin reipas hevonen (ei varmaan kykene menemään sitä normaalia hölkkäänsä tossujen kanssa) ja minä juoksin nauraen perässä. Lopulta vaadin Masaa hiukan hidastamaan ja rauhoittumaan, jotta tarpeet tulee varmasti tehtyä. Siitä olen aika ylpeä, että sain ne tossut niin hyvin kiinni, että ne pysyivät jalassa senkin ajan, kun Masa pari kertaa kuopi etujaloilla ihan tosissaan, että saa ihanat kusenhajunsa leviteltyä 😀 Välillä kun tuntuu, että tossuista loppuu tarrat kesken ja ne on muutenkin laitettava tosi kireälle, ettei Masa saa niitä heti irti. Mutta lenkki ja tarpeet tuli tehtyä kera tossujen. Kotona sitten otin tossut irti ja laitoin ne kuivumaan. Masa jäi makaamaan siihen lähistölle ja seurasin kuinka se monta minuuttia katseli vuoroin tossuja pää kääntyneenä ja vuoroin eteenpäin. Selvästi sen pienissä herneaivoissa raksutti. Lopulta se nousi, haistoi tossuja ja poistui paikalta. Olisi niin hauskaa tietää, mitä se oikeasti ajatteli 😀

Ja niin meni torstai-ilta ja saapui perjantai.

Perjantaina sitten ajellessa huomasin, että neljänkympin alueella alkoivat moottorin lämmöt taas nousta. Seitsemänkympin alueelle päästessä lämpö taas tasaantui normaalilukemiin. Joten kyllä se nyt vaan faktalta vaikutti, että jäähdytysneste on liian laimeaa. Ei kun auto päivän ajaksi lämpöiseen halliin sulamaan ja löytyihän sieltä hallista sellainenkin mittari, jolla saa jäähdytysnesteen pakkaskestävyyden mitattua. Olin aivan äimän käkenä, kuinka hienoja laitteita nykyään onkaan! Pakkasnesteen kestävyydeksi selvisi tasan -20 astetta, joten onhan se nyt ihan liian kevyttä kamaa esimerkiksi torstain -27 lukemiin. Hallissa oli vain vihreää nestettä, joka ei meikälle käy, kun punaista näyttää koneessa olevan. Onneksi säiliöön näyttää mahtuvan lisää tavaraa, joten voin lisätä sinne raakaa nestettä, eikä tarvitse suorittaa mitään tyhjennysoperaatiota. Ainakin toivottavasti selviän näin vähällä tästä hommasta…

jäähdytysneste

No niin, kirjoittaminen jatkuu pienen tauon jälkeen ja tässä välillä siis muisti palaili pätkittäin ja mieleen tuli, että Volvon takakontissahan on vajaa kanisteri sitä punaista litkua. Minä sitten sitä kaivelemaan ja olipa sinänsä koomista, kun auto oli sulanut kahdeksan tuntia lämpimässä teollisuushallissa ja tuo pakkasnestepönikkä oli ulkopuolelta jäässä. Sisällä tavaraa, jonka pitäisi kestää -36 celsiusta ja purkki ulkoa muutaman millin jääkerroksen peitossa alaosastaan 😀 Vissiin vähän on kosteaa meikäläisen kotteron takahollarissa, kun niin jäässä oli purkki vielä sisäpäivän jäljiltäkin. Kaadoin sitten tuota löytämääni nestettä säiliön maksimiin asti ja lähdin ajelemaan. Ekoissa liikennevaloissa lämmöt nousi, joskaan ei hälyttävälle tasolle. Siinä pari kertaa kaasutin odotellessa ja toivoin, ettei viereisen auton kuski luullut minun haluavan ottaa kisaa valojen vaihtuessa. Loppumatka sujui hyvin. Täytyy nyt seurailla tilannetta, kun tuskinpa tuo neste vielä tuolla määrällä ihan hirveästi pakkaskestävyyttä sai lisää, mutta ehkä se nyt siellä sekoittuu. Voisi ensi viikolla uteliaisuuttaan testata, mikä on pakkaskestävyys tämän lisäyksen jäljiltä. Ei nyt tosiaan olisi väliksi, että auto keittäisi näillä keleillä, kun saattaa siellä sitten jotain muutakin poksahtaa… Mutta onneksi nuo kelit on hiukan jo lauhtuneet, joten jospa tämä talviautoilu taas alkaisi sujua.

-Marra

Kategoria(t): Autoilua, Elämää, Kiitollisuutta, Koiruuksia, Random, Ruokaa, Talvi Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Ja näin se homma eteni

  1. Simpukka sanoo:

    Mä jo tuolla facebookin puolella ihailin noita Masan tossuja. Söpö näky! Joskin tiedän kyllä, ettei teillä niitä söpöyden takia hälle pueta. Mahtavaa, että poika itsekin hiffasi niistä olevan apua ja hyväksyi ne juoksukengiksiin.
    Ootte kyllä varmasti ollut mieltä ilostuttava näky. 😀

    Täällä hörähtelin myös mielikuvalle, miten Volvo- mimmi polkee valoissa kaasua ja vilkuilee pipo silmillä sivuilleen, että koskas mennään. Lähreksää kisaa nääs? 🙂

    • Marra sanoo:

      Joo on vähän käytetty miehen kans ristiin toistemme kuvia pitkin nettiä 😀

      En muuten uskaltanut kertaakaan vilkaista, kuka siellä naapurissa istuu, koska sit se just vaikuttais siltä, että yritän ottaa viivat 😀 Katselin vain tiiviisti eteenpäin ja kaasuttelin. Volvossa on vielä se ”vika”, että se pitää muutenkin aika lujaa ääntä, saati jos polkee, niin se ei ehkä jää naapurilta huomaamatta… 😉

  2. Rantakasvi sanoo:

    Makeet tossut Masalla!

    Mulla on ihan sama juttu, jos Volvo ei ole kotona tallissa vaan jossain hoitopaikassa yms, niin ei uni tule kunnolla silmään 🙂

    Talviautoilu on kyllä per….tä. Eilen kaupasta tullessa kävi kanssa niin, että puhallus jostain syystä hiljeni ja lasit alkoivat huurtua. Kirosin itsekseni autossa ja ajoin loppumatkan kanssa sellaisen pien raon ollessa tuulilasissa näkyvyytenä. Kolme kertaa jouduin pysähtymään kirkolta tänne tullessa ja raapimaan sitä jäätä ja huurua. Argh… Sitten tuossa meille kääntyessä pikku ylämäessä yhtäkkiä alkoi puhallus taas toimia. Just.

    Ja tähän vielä sekaan se, että nykimistä ilmaantui muutaman kerran, jolloin isompi kirosana pärähti ja taisi Volvo säikähtää ja lopetti nykimisen.

    • Marra sanoo:

      Ei kuulosta lupaavalta toi sunkaan auton puhallus. Mulla oli ekana tollain, että toimi just ihan randomisti välillä ja välillä ei, nykyään toimii vain tehokkain puhallus ja kaksi muuta tasoa ei ollenkaan. Olen kerran jo puhallinrempan tohon kotteroon teettänyt vissiin kahdeksan vuotta sitten ja enpä taida uudestaan enää teettää jos se hajoaa, kun se ei ole ihan ilmainen remontti. Itse asiassa se tais olla eka kerta ikinä, kun kävin IsoH:n pajalla. Tosin veli hoiti homman, silloin oli vielä niin nuori kaveri, että viitsi käyttää siihen yhden kokonaisen viikonlopun päivän. Mutta ei ollut ilmaista sielläkään. Mutta ilman tota puhallinremppaa en olis ehkä koskaan ajautunut tuonne…

      Se on hyvä, että Volvo säikähti ja lopetti nykimisen. Mulla ei ole nyt Volvo nykinyt. *kop kop, ettei huomenna nyi*

  3. Sanna sanoo:

    Mua kans nauratti se viivallelähtökaasutteluajatus 🙂
    Tossut on meillä ihan välttämättömyys, jos vähänkään pihaa pidemmälle mennään, mutta kahdeksan pikkiriikkisen tossun pukeminen sekä noin neljän neljälahkeisen haalarin pukeminen ja oman itsen pukeminen on niin hikinen homma, että ihan joka välissä ei yksinkertaisesti viitsi ruveta. Siksi oma aidattu piha onkin ihan korvaamaton asia!

    • Marra sanoo:

      Oma aidattu piha olis niin paras. Varsinkin kiireisiä aamuja helpottais niin paljon, kun vois vain avata koiralle oven. Samoin niitä aamuja, kun haluaa nukkua itse pitkään, niin ei tarvis niin pitkäksi aikaa nousta sängystä. Meillä ei onneks tarvita talvella pakkashaalaria, mutta jos olisin paremmissa varoissa, niin ostaisin Masalle kyllä pahimpia syksyn kurakelejä varten haalarin…

  4. outopaimen sanoo:

    Melkoinen seikkailu etten sanoisi.
    On se uskomatonta kuinka paljon – kun istä oikein ryhtyy ajattelemaan – yhden akun ympärille nivoutuu ihmisiä ja erilaista toimintaa 😀
    Vaan hyvä että kakki on ok ja hyvä uutinen joka lämmitti sydäntä (koska ikävä Aljohia ja just näitä sen kanssa koettuja ”talven riemuja”) oli tuo että Masa piti lenkkareistaan. Sillä on varmasti ollut hauskaa kun tassuja ei ole pallellut!

    • Marra sanoo:

      Joo kaikki meistä ei vaan soita palveluun, joka tuo akun muuassaan ja asentaa sen tien päällä. Jotkut hoitaa asian hiukan monimutkaisemmin 😀

      Mun on pitänytkin kysyä sulta, että ootko Aljohia nähnyt ollenkaan tai kuullut siitä mitään. Mä ainakin olisin tosi ikävissäni :/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s