Liian nälkäinen

ikeafood

Viime aikoina olen kyllästynyt siihen, että olen niin himputin nälkäinen. Jos olen vaikkapa aamuvuorossa töissä niin klo 14 mennessä olen syönyt yleensä jo kolme lämmintä ateriaa. Tai yksi niistä saattaa olla kylmä salaatti, mutta joka tapauksessa, kolme täysimittaista ateriaa on livahtanut sisuksiin jo klo 14 mennessä. Ja siinä vaiheessa, kun pääsen töistä, nälkä on jo niin kova, että hermot meinaavat palaa.

kiinalaista

Saatan myös syödä esimerkiksi illalla niin paljon, että vatsa on pinkeänä, kävely on vaikeaa ja en pysty melkein olemaan muuta kuin pitkällään, mutta aamulla on kuitenkin niin nälkä, että pyörryttää. Ja varjelkoon, jos satun jostakin syystä heräämään esimerkiksi kaksi tuntia ennen kellon soittoa, vaikkapa kuullessani jonkun kolauksen, niin on todella vaikea saada unta uudestaan, koska on niin nälkä.

rubyfellasruoka

Tässähän ei ole oikeastaan mitään järkeä! Puolet päivän tekemisistäkin häiriintyy siksi, kun aina on nälkä ja jatkuvasti pitää ruokkia itseään. Pitäisi varmaan jaksaa taas vähentää hiilihydraatteja, viime kevään kokeilun aikaan huomasin, että silloin pärjäsi töissä seuraavalle tauolle asti ilman suurta nälkää ja mikä parasta, aamulla ei ollut jättinälkä, kun oli illalla syönyt vähähiilarisesti. Mutta kun siinäkin touhussa on oma vaivansa ja olen viime aikoina ollut niin laiska, että olen syönyt ihan tosi epäterveellisesti. Paitsi aina välillä koittanut korjata tilannetta salaatilla, mutta kuitenkin…

Hammaslääkärinkin mukaan meikäläisen legoilla pitäisi syödä vain kolme kertaa päivässä, mutta siitähän nyt ei tulisi mitään. Ehkä tietysti jos karppaisi siihen tyyliin, että söisi jokaisella kolmella aterialla ison pihvin kera jättimäisen salaatin ja hyvän kastikkeen, mutta ei minulla ole aikaa eikä rahaa moisen ruokavalion järjestämiseen.

Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, ei ole kivaa, kun on koko ajan nälkä. Ja varsinkin, kun nälkäisenä minä olen joko kärttyinen, pyörtymisriskinen tai saan päänsäryn tai melkein syön jonkun elävältä, ellen nyt just saa ruokaa 😉 En tiedä, voisiko sekin vaikuttaa, että syön niin isoja annoksia, että sitten liian venynyt vatsalaukku huutaa sitä ruokaa tuplateholla, kun on iso tila, joka kumisee tyhjyyttään. Mutta annoskokojen pienentäminenkin saattaisi olla melko tuskallinen ratkaisu, siitä varmaan saisivat sivulliset kärsiä 😀 krääh…

Ei minulla nyt olisi tarvettakaan muuttua ihmiseksi, joka juo aamupalaksi pelkkää kahvia ja kykenee tekemään töitä, kun syö jonkun pienen jogurtin tauolla, mutta kyllä tämmöinen isonälkä kahden tunnin välein elämä on aika ärsyttävää. Mutta ongelmansa kullakin, ehkä minäkin tähän vielä jonkun ratkaisun keksin. Sitten kun jaksan 🙂

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Marra

Kategoria(t): Minä itte, Ruokaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

13 vastausta artikkeliin: Liian nälkäinen

  1. outopaimen sanoo:

    No jopas!
    Sulla kuitenkin täytyy olla hyvä aineenvaihdunta olematta läpipasko koska sä olet noin sutjakassa kunnossa. Maailmassahan on ihmisiä joiden ei tarvitse kuin ajatella ruokaa, niin kilot näkyvät vyötäröllä ja joskus olen toivonut että oma elimistöni muuttuisi ainakin osittain tällaiseksi koska nykytilanteessa voin syödä kuinka paljon tahansa ja kuinka usein tahansa niin paino ei nouse. Ärsyttävää koska mä haluaisin enemmän lihaa luitteni ympärille.

    • Marra sanoo:

      No kyllähän mä vähän sellainen läpipasko (ja -kusi) olen, käyn kyllä wc:ssä huomattavasti useammin kuin muut ihmiset 😀

      Nuorempana en saanut millään itseeni kertymään yhtään mitään, vaikka saatoin käydä hampurilaisellakin viitenä päivänä viikossa. Tässä iässä tosin vyötärölle kertyy komiasti jo kerrostumaa, vaikka olenkin hoikka niin vyötäröllä on kuitenkin kevyesti yli 10 cm liikaa ympärystä vrt. missimitat. Olen varmaan sellainen laiha läski, mistä nykyään lehdissä tohistaan. Siis vaikka olen hoikka, niin rasvaprosentti jossain hitokseen epäterveellisissä lukemissa…

      • outopaimen sanoo:

        Hittoon ne missimitat! Naisen pitää olla naisen näköinen ja teikäläinen on tässä asiassa ihan silmän mukainen tapaus ja hyvä niin.
        Ne kuikelot jotka kisaavat missimittelöissä, ovat suoraan sanoen hirvittävää katseltavaa ja minen ymmärrä miten tämä maailma on mennytkin sellaiseksi anorektikkojen ihannoimiseksi. Se on sairasta jos suoraan sanotaan.

        • Marra sanoo:

          Kröhöm.

          Ensinnäkin naisen ei tarvitse olla ”naisen” näköinen ja meikän blogissa ei haukuta edes missejä, joten saat huomautuksen moisesta kommentista. *Heristää sormea*

          Ihan nättejä ne naiset on siellä missimittelöissä ja suurin osa varmasti ihan luonnonlaihoja. Tietenkään ei ole järkevää, että ihannoidaan anorekstisen laihaa olemusta ja monella teinillä on vähän liian herkässä se käsite, mikä on niiden mielestä ”läski”.

          Mutta se liiankin laihan näköinen nainen on ihan yhtä nainen kuin muodokkaampikin tapaus ja on ihan yhtä törkeää kommentoida laihoja naisia alentavasti kuin niitä hiukan ylipainoisiakin.

          Olen itsekin saanut nuorena kadulla kuulla olevani muka anorektikko, vaikka en ole ikinä ollut eikä ole koskaan ollut mitään syömishäiriötä (paitsi nyt tietysti tämä, että koko ajan syön liikaa 😀 ) ja siksi edelleen ottaa pannuun jos joku halveeraa kuikeloita. Yhtä paha juttu, kuin jonkun haukkuminen läskiksi.

          Ugh.

          • outopaimen sanoo:

            Koska mä innostuin sun ilmoituksen perusteella vastaamaan tähän hieman pidemmästi kuin oli tarkoitus niin olisiko mahdollista että käyt lukemassa vastauksen sieltä? Kyseisessä vastauksessani oli kyse taas siitä että mä en (jälleen) osannut ilmaista itseäni oikein.

            • outopaimen sanoo:

              Jessus sentään 😀
              Innostuin omassa blogissani vastaamaan…..ärh. ärh ja ärh

              • Marra sanoo:

                Joo kävin jo lukee sieltä 🙂

                Mä oon vaan hirvee poliisi, ettei kenenkään ulkomuotoa saa kommentoida loukkaavasti. Vaikkakin olen ihan samaa mieltä sun kanssa, että terveyden takia niin laihojen kuin lihavien ääripäiden olisi todella syytä tehdä itselleen jotain. Ei itsensä tai muiden hyväksynnän takia, vaan nimenomaan ihan terveyssyistä.

  2. rantakasvi sanoo:

    Kyllä sä melkoisesti syöt, tarvitsetkin energiaa, kun teet töitä niin paljon, mutta silti. Varmaan se ehkä vähän auttaisi, jos osan hiilihydraateista saisit vaihdettua proteiineihin. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta esim rahkaa ja vaikka mozarellajuustoa yms itse syön illalla ja pitää paremmin nälkää kuin leivät.

    • Marra sanoo:

      Joo ei ole helppoa, en oikein tiedä mitä pitäs syödä. Rahkasta en oikein tykkää, olen kyllä yrittänyt siirtyä sen syömiseen, mutta ei toimi. Mitään maustettua sokerirahkaa en halua syödä edes periaatteesta ja sitten taas kun syö maustamatonta rahkaa, niin vaikka kuinka plantrais sitä jollain mangopiltillä tai marjoilla, niin se rahka maistuu läpi ja se on jotenkin sellaista hankalaa menemään suusta alas 😀 Juustoja yritän välillä syödä, mutta se tulee niin kalliiksi tällä mun syömismäärällä 😉 Meillä tosin on oikein juustoperhe. Kun mies siivuttelee juustoa jääkaapin vieressä niin Masa ja minä ollaan aina molemmat kerjuujonossa. Kaikki tykkää kovasti juustosta Masaa myöten 😀

      Leipää syön ihan tosi vähän. Tänään olen muuten syönyt yhden näkkileivän ilman mitään päällisiä, edes voita. Mutta muuten en ole syönyt koko päivänä ollenkaan leipää. Tuossa vähän ennen klo 21 söin riisiä ja naudanlihasuikaleita, nyt ajattelin vielä popsia lautasellisen mysliä, ennen kuin menen petiin.

  3. MIMIPLATO sanoo:

    Mut entäs jos oot paksuna…
    …tosin mä olin kakarana ihan samallaine.

    • Marra sanoo:

      Kyllähän tällä ruokamäärällä varmaan kasvattais sisällään komiasti vaikka kolmosia 😉

      Mutta joo, epäilen vahvasti että olisin paksuna 😀

  4. Simpukka sanoo:

    Sää tarvit vain munaa, munaa, munaa ja munaa. 😉
    Aamulla munaa ja illalla taroeeksi munaa. Tämän kertoi yksi tuttavani helpottavan omaan vastaavaan vaivaan.
    Siis joo… Proteiinia jossain muodossa ja tarpeeksi. Plus sitä sen 3-4 tunnin välein.

    • Marra sanoo:

      En pystyis tohon munan vetämiseen. On totta, että yksi muna ja pari pähkinää pitää yllättävän kauan nälkää, mutta en tykkää munasta niin paljon, että pystyisin syömään sitä noin paljon. Karppaajathan toki nimenomaan vetää omeletteja aamiaiseks jne, mutta vaikka munantarjonta on meillä niin suurta, että niitä on aina runsaasti kaapissa, niin en pystyis syömään sitä niin paljon. En tykkää keitetyistä munista niin paljoa, että viitsisin ikinä keittää niitä itse, syön joskus yhden keitetyn kun mies keittää, mutta se on sellaista pakkopullaa. Paistettu muna menee, mutta jos söisin sitä kauemmin kuin kaksi päivää peräkkäin, niin alkaisi varmaan sekin tökkiä.

      Proteeini varmaan on tiettyyn pisteeseen asti hyvä, mutta siinäkin täytyy varoa, ettei vedä överiksi, nyky-muka-kuntoilijat vetää sitäkin ihan turhaan. Plus, että haluaisin pärjätä niin, ettei tarvis syödä noinkaan usein, siis 3-4 tunnin välein, siitä ei ole tarpeeksi iso muutos tähän nälkä 2-3 tunnin välein 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s