Olen pahoillani tästäkin inhorealistisesta postauksesta, mutta minä nyt satun olemaan tällainen, etten ole kovin lahjakas sievistelemään asioita. Ja ainakin jo otsikko on sen mukainen, että luulisi sen karkottavan herkimmät lukijat 😉
Mutta siis, se on kuulkaa taas sellainen aika vuodesta, että meikäläisen ponille kerääntyy tuollaista kivaa haisevaa tatinaa sinne onkaloon, mihin hevonen vetää vehkeensä sisään. Kai tuo on ihan vain mutaa, jota sinne kerääntyy maasta ja sitten siihen tulee vielä sellainen kiva pistävä kusenaromi mukaan sieltä onkalosta. Tässä yhteydessä tuli mieleeni, että vaikkakin olen harrastanut tätä hevostelua yli 20 vuotta, minulla ei ole aavistustakaan, mikä tuon hevosen ”munaonkalon” oikea nimi on. Kai sillekin ainakin joku tieteellinen termi löytyy, mutta en ole moiseen koskaan törmännyt.
Mutta tuollainen suhteellisen ison kokoinen (mutta nätin mallinen 😉 ) haiseva köntti tuli kaivettua eräänä päivänä sieltä onkalosta ja eipä mennyt kovinkaan montaa päivää, kun ponia harjatessa taas tulvahti nenääni tuttu haju, että lienee taas joku köntti kerääntynyt tatinaa ja eikös sieltä taas tullut ulos pingispallon kokoinen kasa, kun rupesin tonkimaan.
Että tällaista se on ruunanrupukan omistajan arki, sen lisäksi että tähän karvanlähtöaikaan hevosta harjatessa hukkuu karvapilveen. Mukavia on nämä ihmisen harrastukset 😉 Vaan mikähän hienostelija minäkin olisin ilman tätä harrastusta. Luultavasti sellainen, että pelkäisin kärpäsiä ja olisi kaameaa liata kätensä. Heppaharrastus karaisee sopivasti kaupunkilaistyttöä 😉
-Marra
marrasthetics.wordpress.com 
Hyi kamala, ei tulisi ponin hoidosta mitään meikäläisellä. Onneksi ei sattunut ruokaa oleman tässä vieressä 🙂
Hehee, ehkä tää on kosto niistä kaikista sun ruokakuvista, joiden kanssa joutuu nälissään kuolaan sun blogin äärellä 😀 Että menee sultakin joskus ruokahalut. No joo, ei vais, mutta tämmöstä se on hevosnaisen elämä. Ja sulle onkin varattu vain koiranhoitoa, eikä poninhoitoa 😀
YÄKS!!!
Vaikka täytyy samaan hengenvetoon sanoa, että mulle on aina ollut helpompaa tulla eläinten ällötyksien kanssa toimeen kuin ihmisten vastaavien.
Eli just ne haisevat ja omasta hygieniastaan huolehtimattomat potilaat (joilla on sitä samaa tatinaa siellä haarovälissä, mutta kokoon suhteutetussa määrässä) ovat välillä laittaneet tämän hoiturin koville.
Jotenkin eläinten kohdalla en osaa ajatella sitä niin ällönä, sillä ne eivät varmasti oikeastikaan voi tehdä asialle mitään. (Vai voivatko sittenkin? :-O)
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin kyvykäs huolehtimaan hygieniastaan. Ainakin pitäisi olla. Ja haisevat likaiset ihmiset ovat yksinkertaisesti jotain kamalaa.
Olen kyllä samaa mieltä, että eläinten paskan tms siivoaminen ei ole läheskään niin ällöä, kuin ihmisten vastaavien. Ja esim. tuo hevosen munatatina on sellainen juttu, että se ei ihan oikeasti pysty sitä onkaloaan itse pesemään. Ja jossain luonnossa missä villihevoset elää vapaana arolla, sinne tuskin edes kertyy mitään, kun hevoset vaeltelee päivässä kymmeniä kilometrejä ja löytävät aina uuden paikan makoilla ruohomättäällä tai hiekassa, mutta täällä vankeudessa kun ne joutuvat makoilemaan samassa mutaisessa tarhassa, missä ei vaihtoehtoja ole, niin kuraa kertyy kriittisiinkiin paikkoihin, joten kun ongelma on ihmisten tarjoamien olosuhteiden aiheuttama, niin ei siinä auta ihmisen muuta kuin kiltisti siivoilla 🙂
Ei tee tiukkaa, kun ei oo hajukaan mukana 🙂 mutta ehkä se tosiaan on vähän eri, kun on työskennelly paskassa kahlaten. Eläimen sellaisessa. Tosin pakko oli tottua ihmiseritteidenkin hajuun, kun olin pesulassa, jonne tuotiin Kaunialan sotavammasairaalan pyykit. Sinne oli jätetty katetritkin lakanoiden mutkaan, ja kaikenlaista muutakin löytyi. Kesäaikaan lämpimässä muutaman päivän muhineet kusipaskapyykit ei ollu kovin hyvän hajuisia.
Miten se poni suhtautuu siihen, että sie meet singutteleen sen intiimipaikkoja ja kaiveleen niitä? 😀 Koira ei ainakaan muinoin kauheesti digannu, kun piti huuhdella tulehduksen takia… Ja googletin; se on vissiin ihan vaan ”tuppi”.
Kyl mä mieluummin siellä eläimen paskassa kahlaisin, kuin vaikkapa tuolla pesulassa, mistä kerroit. Tosin siihenkin varmaan jollain tasolla tottuu, oon mä pystynyt mummojen pyllytkin pyyhkimään, kun kerran niitäkin hommia kokeilin. Huonosta hajuaistista on tietyissä hommissa hyötyä 😉
Poni tykkää, kun kaivelen sitä tuppea. Tuppi on muuten ihan tyhmä nimi sille. Laitetaanhan puukkokin tuppeen, mutta silti… Tosin ehkä toi itselle mieleen tullut munaonkalokaan ei ole sen parempi 😀 Koira ei varmaan meilläkään yhtään tykkäis, se ei tykkää edes siitä, jos joudun sen peräaukkoa hiukan siivoamaan. Mutta heppaa saa hoidella mistä päin vaan. Tuntemani ruunat on ollut oma mukaan lukien sellaisia, että kun vieraana ihmisenä ekaa kertaa menee munaosastolle, niin sitä vähän ihmetellään ja ehkä vähän uhitellaankin, etenkin jos ruuna on nuori ja tottumaton, mutta kun sinuiksi päästään, niin ei yhtään haittaa ja tätä nykyähän koko hommassa on hiukan perverssi tunne, kun minä kaivelen likaa veks, niin toinen ylen tyytyväisenä muikistelee ylähuultaan 😉
Tuppihan se on, niinkus muillakin aseilla 😀 Ja joka ei asiaa ole koskaan ns. käsissään pitänyt, jää paitsi sitä hajua. Eli nuo hanskat – täysin välttämättömät, jos ei halua käsistään tuoksutella seuraavallakin viikolla. Ruunanomistajan riemuja. Ja useamman ruunan omistaneena voin kertoa, että yksilöllistä on töhnän kertyminenkin. Entisellä issikkaruunalla tuskin ollenkaan, puolalaispojalla siitäkin edestä. Yhhh… ei niitä ihanimpia muistoja!
Sannalle vastaan, että yleensä ruunat eivät ollenkaan pane pahakseen hygieniaoperaatiota. Kaipa se freesaa olotilaa 😀
Joo takavuosina tuli homma hoidettua useasti ilman hanskoja. Ja sitten olikin toooosi mukava sellaisella aika kylmähköllä satulahuoneen vedellä ja jollain saippualla yrittää hinkata pois sitä hajua kätösistä ja kynsien alta. Nykyisin olen niin hienopieru, että hoidan homman kertakäyttöhanskoilla. Tosin kai mä sen vieläkin tekisin ilman, jos ei hanskoja olis saatavilla, mutta onneksi on koko paketillinen 😀
Mä en ole koskaan edes ajatellut totakaan…onneksi 🙂
Hevoset ei vaan oo tippaakaan mun juttu. Toisaalta, ei olleet saksanpaimenkoiratkaan ja nykyään oon jo ihan sinut ja Tykkään. Eli jos olisi pakko opetella/tutustua hepoisiin, niin…no, never say never.
Sitä ei koskaan tiedä, mistä tulee oma juttu, vaikkei heti uskois. Ja toisaalta toisin päinkin, joku entinen oma juttu saattaa olla nykyään niin, ettei voi käsittää, miten jaksoikin intoilla jostain… 🙂