Nuo pari ensimmäistä kuvaa ovat potkuja edeltävältä illalta. Kävimme silloin miehen kanssa hilpeyttä herättäneen keskustelun:
Mies: mitä sulla olikaan huomenna ohjelmassa?
Minä: (iloisesti) Yyteet…
Mies: ai niin
Me molemmat: tätä nykyaikaa, normimeininki, huomenna ohjelmassa yyteet, peruspäivä… 😀
Kaunis oli tuo potkuja edeltävä ilta ja upea myös potkupäivä kelien puolesta. Sitten to illasta lähtien painuimmekin pitkäksi viikonlopuksi mökille ja siellä sitten olinkin uutis/nettipimennossa tähän sunnuntai-iltaan asti. Ihan parasta 🙂
Ei liity mihinkään, mutta tykkään muuten tästä autoni tuulilasin sinisestä himmennyksestä. Taas voittaa harmaan 6-0 😀
Perjantaina sain autoni takaisin jakopäärempasta, nyt saa sitten ajella 120 000 km vailla sitä huolta. Samalla huoltokäynnillä korjaaja huomasi, että vasen takarenkaani oli haljennut pitkittäissuunnasta sieltä ajopinnasta keskeltä (kuinka epäselvästi tämän voikaan sanoa) ja siinä oli myös jonkinlainen patti eli rengas olisi voinut räjähtää milloin vain ja olisi takuuvarmasti jossain kohtaa räjähtänyt. No onneksi niin ei käynyt kun torstaina ajelin pitkin motareita ihan ajamisen ilosta potkujen jälkeen… Anyway, nyt meikäläisellä on sitten kolme Nokian rengasta ja yksi Hankook. Samankuvioiset ja -näköiset renkaat kuitenkin, niin menee täydestä kuin väärä raha 🙂
Oli mukavaa olla mökillä, vaikka tulikin käytyä pe, la ja su reissun päällä muuallakin, mutta silti on niin mukavaa, kun on tullut nukuttua luonnon helmassa, ei ole nähnyt itseään peilistä kovin usein, lämmintä vettä sai vain saunan padasta, ulkoilman kuumuus ja kylmyys olivat todella konkreettisia mökillä ja ääripäistä toisiin mentiinkin muutamassa päivässä. Ja kaikki ympärillä oli vihreää, toista se on täällä kaupungissa… Tahtoo oman torpan jostain vihreyden keskeltä! Sitähän onkin hyvä tahtoa, kun on juuri saanut potkut, pankkikin varmaan innostuisi 😉
Kimi katselee vuohenputken takaa ❤
Niin ja sittenhän meikän lomailona on ollut toki myös Kimi, joka tietenkin omistajan mielestä on maailman söpöin varsa. Ei vaan voi olla söpömpää 😀 Huomenna olisi vielä lomaa, sitten tiistaina taas töihin. Jos sitä sitten vaikka aloittaisi tuomalla kynttelikköni töistä kotiin, kun ensi jouluna en enää ole tuolla töissä…
Nauttikaahan kesästä, niin minäkin teen! Kiva, kun tänä vuonna alkoi kesä niin ajoissa 🙂
-Marra
Toiset tuo työkalunsa tai -vaatteensa, sie tuot kynttelikön 🙂
Mitä tuolla vedessä on? Kuin olis jotain verkkoja vieri vieressä. Me asutaan kyllä mökissä vihreyden keskellä, mutta kuitenkin niin vilkkaalla paikalla ja valitettavasti motoristien suosiman tien varressa, että kaipaan monesti hiljaisuutta! Sitä, että kuulis lintujen laulun. No kuuleehan sitä nyt välillä.
Mä kyl haluaisin mun työtuolinkin lopuks ottaa mukaani, mutta katsoo nyt 😀
Kuva on melontastadionilta, niin siinä on tommosia pömpeleitä, että jokainen kisaaja pysyy omalla radallaan.
No joo, vihreys ilman motoristien suosimaa tietä vieressä olis kiva. Vaikka parempi toikin kuin betoniviidakko 🙂
Olen pahoillani puolestasi potkuista, mutta olen varma, että löydät pian jonkun paremman paikan. Kamala tahti sulla olikin, joten hyvä, että siihen-toivottavasti- tulee muutos, Kaiheaa varmaan noin monen vuoden jälkeen lähteä, mutta aika aikaansa kutakin ja tosiaan, olen VARMA, ettet ainakaan ilman töitä tule kauan olemaan…tai, siis onhan sulla tuo toinen, mutta ristin käteni kyynärpäitäni myöten, jotta saisit YHDEN hyvän työpaikan.
Hienoa, että olet pystynyt kuitenkin nauttimaan lomastasi, onnitteluni asenteestasi!
Seuraan ja jännään sivusta, mihin sun tiesi nyt lähtee kulkemaan.
Ihana koira, ihana heppa. Meillä onkin paljon eläimistä opittavaa . Vuohenputken takaa katsottuna arkikin näyttää varmasti mukavammalle. 🙂
Mulla on ollut ihan tosi hyvä loma. Tänään sitä mietin, kun viimeistä lomapäivää tältä erää vietin, että on olen kyllä ollut tosi onnellinen tällä lomalla. Oli niin kivat ilmatkin ja varsa nyt vaan osaa jo omana itsenään tehdä hyvälle tuulelle.
Olisi kiva löytää työpaikka, jossa työ ei olisi kovin esimiesvetoista, jossa olisi suht hyvä palkka ja töitä olisi sen verran paljon, että tuntisi itsensä hyödylliseksi ja tärkeäksi. Ja joku voisi tiputtaa sen mulle tarjottimella, koska ei yhtään huvittaisi jotain hakemuksia ja cv:eitä alkaa edes tehdä, saati lähetteleen satoja… Eiks se työpaikka voisi vaan tupsahtaa syliini 😀
Eläimet on niin ihku-puhkuja ❤
Eilen illalla olimme kreikkalaisessa syömässä ja tulit niin mieleeni, sillä naapuripöydässä oli 8 kk ikäinen Collie. Aivan valtavan hurmaava kaveri.
Väritys taisi olla enemmän harmaaseen ja mustaan menevä, mitä Masalla. Tosin eihän siihen väriin ehtinyt kiinnittää niin paljoa huomiota, kun se pikkuhurmuri hurmasi ihan muilla jutuilla. 🙂
P.S. Täällä katsellaan tällä hetkellä taas kasvattajien (koira) sivuja ja mietitään… ehkä… miten… koska… jne…
Liikutaan taas hyvin ohuilla jäillä.
Mä en sais varmaan edes syötyä (no ehkä ainakin sitä tsatsikia kuitenkin…), jos naapuripöydässä olis nuori collie. Pentuset varsinkin on übersöpöjä ja kyllä vielä tuollainen 8 kuinenkin on söötti teini.
Ei muuta kuin koiraa hankkimaan, kyllä ihmisellä pitää olla koira, nih! 🙂
Se eilinen oli just sellainen ihana hieman kaheli teini. Hyvin jo ymmärsi, ettei ravintolassa lähdetä ihan jokaisen uuden tyypin luokse (vaikka NIIIIIIN kovasti olisi haluttanutkin) ja samalla taas oli ihan pähkinöissään jokaisesta huomionosoituksesta. Ja niitähän se pikkuhurmuri tietysti sai.
Kyllä se on meillä ollut aina tiedossa, että meillä tulee vielä koira olemaan. Mutta nyt täytyi ensin katsoa työkuviomme. Meillä ei tule kyseeseen, että koiran pitäisi olla yli kuusi tuntia yksin.
Koirahankintamme ei ole mahdollinen vielä tänä vuonna, mutta hyvässä lykyssä ensi vuonna. Mal sehen…
Noille pennuille kun on, ainakin Saksassa, useamman vuoden jonotuslistat. Me pääsemme suitsait kärkeen, koska olemme suunnitelmissa ja sitoutumassa siihen, että koulutamme terapiakoiran.
Mutta kuten sanottu, siihen täytyy ensin olla kaikki ajalliset mahdollisuudet. Näillä näkymin kaikki näyttäisi menevän suht nappiin seuraavien kahden vuoden sisällä. 🙂
Joo ei sitä ihan joka tilanteessa pysty pentua ottamaan, jonkun täytyy kuitenkin ehtiä sen kanssakin olla. Ja pentu tarvitsee ruokaakin kolme kertaa päivässä ja usein ulos, että oppii sisäsiistiksi.
Aikuisen koiran kanssa en tosin osaa ajatella tuota kuuden tunnin rajoitetta, koska aika harva työssä käyvä voisi ylipäätään pitää koiraa, jos ei voisi pitää sitä yli kuutta tuntia yksin välillä. Vaikkakin tuo kuusi tuntia on kyllä suositus, mutta käytännössä suurin osa koirista ainakin Suomessa lienee yksin sen 9 tuntia, mitä menee työhön ja työmatkoihin. Eikä nuo kärsiviltä vaikuta. Tosin ideaalista olis, että koiralla olis vaikka eläinseuraa, ettei tarvis ihan yksin olla, mutta teillä on kyllä sitten sitä kuitenkin tarjolla jo automaattisesti 🙂