Aivot narikassa ajellen

maakesken_rientola
Maakesken Rientola

Launtaina ohjelmassa oli eräät 50-vuotisjuhlat ja meikä sitten lähti sinne ajelemaan. Koska aivot (=mies) ei ollut mukana, niin ajelin tyytyväisenä ajatuksissani kohti Orivettä, kunnes jossain kohtaa tajusin, että eihän tältä tieltä Padasjoelle käännytä. Perjantaina olin käynyt eräältä eläinlääkäriltä hakemassa kasan matolääkkeitä ja sinne mennään sitä Oriveden tietä, niin jotenkin sitten lauantaina lähdin ajatuksissani ajamaan samaan suuntaan kuin perjantainakin. Pönttö minä! No, ei sitten muuta kuin pikkutietä takaisinpäin viistosti, niin pääsin sitten lopulta oikealle tielle. Kuhmalahti-Padasjoki välisellä tiellä olin ainoa suuntaani menossa, niin otin kyllä kohtalaisen pikataipaleen siinä kuroakseni menetettyä aikaa kiinni. Lopulta ajoin vielä ohi Maakesken liittymästä, vaikka siinä olikin etukäteen kyltti, että kohta kääntyy, niin käännös oli niin hassusti ”alhaalla”, etten tajunnut sitä tarpeeksi aikaisin ja Volvossa on sen verran hitaat jarrut, ettei auttanut kuin päästellä ohitse ja käydä vielä kerran kääntymässä takaisin päin. Lopulta kuitenkin pääsin juhlapaikalle, mutta valitettavasti vartin myöhässä. En kuitenkaan jaksanut suunnattoman pahoillani siitä olla, sillä ihan täysin tahattomasti ajelin ensin väärää tietä, enkä voi sille mitään, että olen näin idiootti, että lähden väärää tietä ajelemaan. Jos ei ole enempää älykkyyttä ämmälle jaettu, niin ei auta kuin mennä näillä 🙂

italianot_omassa_rivissä
Pitihän siitä ottaa kuva, kun oli italianot ihan omassa rivissään. Ensin ihan Italiasta asti paikalle ajaneiden vieraiden auto ja takana meikän Volvo, joka on aloittanut ajokin uransa Italiassa 🙂 Maanmiehet vierekkäin 🙂

Juhlat olivat isot ja ihan hyvät ja leivät ja lohikeitto suorastaan erinomaisia, nimimerkillä tulipa santsattua. Mansikkakakku sen sijaan otti ja loppui ennen kuin kaikki olivat sitä saaneet. Ja ketkäs olivatkaan siellä pöydässä, jonka paikka oli viimeisenä ruokajonoissa… No, ei pidä tehdä kakusta numeroa, mutta joku oli nyt kyllä hiukan huonosti laskenut kakkujen menekin… Kerran olen ollut tarjoilijana häissä, jossa loppui kakku kesken ennen kuin kaikki ehtivät saada ensimmäistä palaa. Vaikkei maailma loppuneeseen kakkuun kaadukaan, niin mielestäni kyllä pitopalveluilta aika kovan tason moka, jos ei kaikille vieraille riitä sitä yhtä palasta. Ja jos tajuaa kesken bileiden, että kakkuja on naftisti, niin leikkaisi sitten vaikka valmiit palat niin, että kaikki saa edes hiukan, koska kyllä se nyt vähän outo tilanne on, jos istuu itse pöydässä ilman kakkua ja parin penkin päässä joku syö oikein muhkeaa palasta. Mutta ainakin nämä juhlat olivat muistutus siitä, että kakkua ON oltava tarpeeksi, jos juhlia rupeaa järjestämään.

miesten_wc_ei_jonoa
Miesten vessaan ei ollut jonoa…

Mutta juu, minä sitten otin auton alleni, kun en kerran kakkua saanut ja karautin tieheni sieltä. No, vitsit sikseen, oikeasti minulla oli menoa, joten en ehtinyt jäädä juhlimaan näitä juhlia loppuun asti. Itse juhlakalu, eestiläinen nainen, on minusta oikein mukava ihminen ja mieluusti olisinkin ehtinyt enempi jutella hänen kanssaan, mutta aikataulu painoi päälle.

Juhlia oli myös sunnuntaina baby showereiden merkeissä, nyt sitten taas kotona ja mies tuossa imuroi, niin kohta on selvästi meikäläisen vuoro pestä lattiat, joten adios!

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Autoilua, Elämää, Juhlaa, Kesä, Loma, Matkailua, Ruokaa, Suku, Ystävyyttä Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Aivot narikassa ajellen

  1. Helmi sanoo:

    Ihanaa, että on muitakin kanapäitä kuin mä, jotka ajatuksissaan ajelee mihin sattuu!!
    Pitopalvelu todellakin teki aika mokan. Tietysti, arpapeliähän menekki vähän on, mutta kakkua kuuluisi aina olla vähän liikaa..
    Tyylikäs lady (miesten) vessassa! Mukavaa lomanjatkoa.

    • Marra sanoo:

      Joo, meikällä ei aina ole kaikki kynät penaalissa. Vaan ei sille mitään voi!

      Joo, kyllä kakkua pitäisi olla niin paljon, että saa tädit viedä kotiin ne ylimääräiseksi jääneet…

      Paluumatkalla piti oikein keskittyä ABC:llä, että nyt on taas palattava siihen, että käyn vain naisten wc:ssä 😉

  2. Sanna sanoo:

    Olikohan siellä sama pitopalvelu kuin näillä:
    http://pirjojapurjo.blogspot.fi/2016/06/86-pitopalveluyhdistyksen.html

    Kakkuhan on synttärijuhlien toinen päätähti heti itse sankarin jälkeen! Tai pitäisi olla…

    • Marra sanoo:

      No huh! Täällä oli kyllä muuten asiallisia rouvia ja astiatkin kerättiin salista, mutta kakkumoka on kakkumoka eikä siitä mihinkään pääse. Ja niissä häissä, missä loppui kakku, oli pitopalveluna kaksi kokkimiestä. Että oli sitten hommissa kaksi miestä tai kolme naista, niin kakku saattaa loppua.

      Mutta juu, kyllä kakkua pitäisi ehdottomasti riittää yksi kierros kaikille ja hiukan toistakin. Aina voi sattua ja tapahtua ja jotain unohtua, mutta se kakku on niin perusasia, että sen riittävyydestä todellakin pitäisi huolehtia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s