Pizza is cheaper than therapy

läksiäispizza

Otsikon lause luki sen ravintolan seinällä, jossa vietettiin läksiäisiäni toimistohommista naisporukalla. Terapioitu olo tässä onkin, se ei tosin ehkä johdu mainiosta pizzasta, vaan parhaista jutuista. Kun juttelin niiden kanssa, jotka jäivät jälkeeni, joku pidemmällä irtisanomisajalla ja joku ei fuduja saanutkaan, mutta yhtä kaikki toiset siellä duunissa vielä ovat, niin lopputulemaksi alkoi yhä enemmän naurattaa ja voin vain todeta, että onneksi en ole siellä enää töissä. Kiitos 🙂 🙂 🙂

pistaasi_amaretto
Pistaasi- ja amarettojäätelöä 🙂

Ja täytyyhän näitä tapaamisia järjestää jatkossakin ihan muistelemisen ilosta, sillä maailmassa ei varmasti ole toista tuollaista työpaikkaa, josta olisi voinut tehdä tosi-tv-ohjelman ihan käsikirjoittamatta, kunhan olisi vain tuonut kamerat paikalle ja alkanut kuvata. Niin uskomattomia tapahtumia ja ihmisiä on mahtunut vuosien varrelle, ettei sitä usko kukaan, joka ei ole itse nähnyt. Lisää tällaisia iltoja siis 🙂

Vaikka työpaikan menetys olikin menetys monella taholla ja kuukauden päästä saatan jo olla ongelmissa sumpliessani budjettiani, niin silti tulipa taas onnellinen olo siitä, etten ole siellä enää töissä. Asiat muuttuvat ja työpaikka ei ole enää se, missä oli niitä ominaisuuksia ja etuja, jonka takia siellä kannatti olla. Ja onhan tässä sikäli stressikin vähentynyt, kun ei tarvi enää tehdä viikkokausien työputkia eikä tuplatyöpäiviä ainakaan. Helppoa elämää ainakin, jos ei kovin tuottoisaa rahallisesti. Kaikessa on puolensa, mutta läksiäisteni jälkeen olen ainakin iloinen 🙂

Läksiäisistä suuntasinkin sitten suoraan tallille, kun poni R:ltä oli lähtenyt kenkä ja lohjennut ”kivasti” kaviota siinä samalla. Kengityskin onnistui kahden naisen ja yhden miehen voimin (kyllä siitä miehestä vielä kengittäjä tehdään 😉 ) ja ponilla on nyt kenkä jalassa, toivottavasti nyt vaan pysyy, kun tarha on melko velliä jo, kun on näin sateiset kelit.

Mutta mitäs tässä muuta, kuin happy me tänään 🙂

-Marra

Kategoria(t): Elämyksiä, Fiilistelyä, Hevostelua, Juhlaa, Ruokaa, Ystävyyttä Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Pizza is cheaper than therapy

  1. Hirnakka sanoo:

    Onnea uuteen elämänvaiheeseen, mitä se sitten eteesi tuokaan! ❤

  2. Helmi sanoo:

    Haa, toi lause jäi mun mieleen just muutama päivä sitten, kun siitä ohitse kuljettiin! Hymyilytti..
    Mä oon ihan varma, että sulle aukee joku huima ovi ihan pian. Mutta ensin hoidat nyt vähän kroppaa ja päätä rauhallisemmille urille ❤

    • Marra sanoo:

      Jep, sitä lausetta taitaa olla siellä useammassakin kohtaa ravintolaa. Me istuttiin sellaisessa loosissa, että näin sellaisen ison punaisen tekstin koko ajan niiden tiskin päällä. Mutta jotenkin se on niin osuva 🙂

      Kiitos, mä toivon kans, että joku ovi aukeais, mutta itse en kykene olemaan siitä varma. Tekeehän nää vapaapäivät tietty varmasti hyvää, kuten tänään, kun nukuin lähes 12 tuntia… Huomenna tosin odottaa aamuvuoro ja pitäis olla jo taas nukkumassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s