Lauantaina töiden jälkeen mies vei syömään, kun oli syytä hiukan juhlistaa molempien työelämää. Samiksina syötiin sama lohiannos molemmat… 🙂
Uusi projektiratsuni ”Loota” järkkäsi itselleen prameamman bootsin jalkaan. Jouduttiin leikkamaan tuo vadinjämä pois sen jalasta 😀
Kimin kanssa harjoiteltiin lastausta. Joka puolelta piti tutkia ja vähän venyttää ja sivusta yrittää, mutta menihän hän lopulta Hannu ja Kerttu -tyyliin koppiin. Haluan harjoitella tätä hommaa ihan rauhassa silloin, kun ei olla kiireellä menossa mihinkään eikä ole minkäänlaista pakkoa edes saada heppaa traikkuun, niin jää hevosellekin hyvä mieli hommasta, eikä sellaista, että jostain syystä noilla ihmisillä oli kauhea stressi, joten traikun on oltava vielä pahempi paikka, kuin miltä se näyttää…
Että semmoista, nyt on tämäkin projekti tallennettu historiankirjoihin.
Lopuksi vielä poni R, joka joutui jo toistamiseen tällä viikolla harjoittelemaan ajohommia. Vähän tärähti kuva, kun äkkiä yritin kuvata. Herra on erittäin reipas näissä hommissa, viimeksi ryntäsi laukalle, kun yritin vähän ravata. Tällä kertaa pysyttiin maltillisempana, yksi ylämäki ravia, takaisin tullessa tasaisella hän meni pitkiä matkoja vaivattoman oloista tölttiä, jota en olisi uskonut, ellen olisi itse nähnyt. Innostuttiin taluttajan kanssa moisesta ilmiöstä niin, että jatkettiin ja jatketiin vaan 🙂 Mutta tyytyväinen täytyy olla tähän, että ajaessa saa tölttitreeninkin samalla, vaikkei viitsisi ratsastaa ja koska poniini on todella energinen veturi, niin sehän olisi loistava homma, jos sen saisi kohdistamaan energiansa painon vetoon ja oppisi vetämään etuosallaan kunnolla. Ei muuta kuin harjoitukset jatkukoon. Nyt vaan tarvitsee sittenkin keräillä kaikki räyskät tukkireet ihmisten nurkista, jotta päästään harjoittelemaan lumen tultua sitä puunvetämistä, meillä kun olisi laitumen perukoilla puukasa odottamassa tuojaansa. Ihanaa saada tuo elefanttikin hommiin, on se vaan sellaisen massan itselleen kerännyt, että jotain kunnon tekemistä se tarviikin 😉
Tällaista täällä. Harrastukset voi olla lähiaikoina vähissä, kun meikällä tosiaan menee vanha ja uusi työ nyt vähän aikaa päällekkäin. Eli olin juuri yhdeksän päivää töissä putkeen, tämän sunnuntain vietin onnistunutta vapaapäivää heppailun parissa ja huomenna alkaa kunnioitettava 19 päivän työputki. Täytyy yrittää silti ottaa rennosti ja varautua sammiollisella piimää jääkaappiin, jotta saan neutraloitua kaiken hereillä pysymiseen tarvitsemani kahvin aiheuttaman närästyksen. Ja tuosta urakasta kun selviän, niin sen jälkeen minusta kai tulee normaali ihminen 😀
-Marra
marrasthetics.wordpress.com 
Kuulostaa varsin asialliselta tavalta totuttaa heppa traileriin. Mun piti kesän aikana totuttaa koirat kuonokoppaan, mutta jännästi se aina unohtuu…
Joo, tää on musta hyvä tapa kun on aikaa jne. Aina ei ole mahdollista, kun ei välttämättä ole sitä traikkua pihassa ja sitten voi tulla vaikkapa yllättäen lähtö klinikalle, niin siinä sitten vaan ryskätään sinne traileriin jollain konstilla. Mutta kun on aikaa, niin miksei hoitaisi hommaa pelkällä positiivisella meiningillä.
No wau, juuri noin se traikkuun kulkeminen kannattaa aloittaa. Kun ei ole kiire.
Sitten kun se lähtö tulee, saattaa olla totinen kiire eikä aikaa mihinkään ylimääräiseen. Hienosti penska vetää, aplodien arvoisesti.
Ja tuo vetohomma on kanssa ihan huipputekemistä hevoselle. Ihan varmaan, jos aika vain riittää, saat Ärrän vetoponiksi ja ne rangat haettua.
Tsemppiä työrutistukseen.
No, aloitettiinhan mekin se väkipakolla, kun mammaa vietiin astutettavaksi niin kuukauden ikäinen Kimi vaan tungettiin mukaan 😉 Mutta nyt kun ei ole kiirettä, niin nyt on hvyä harjoitella penskalle rutiinia vain ahneutta hyväksikäyttäen.
Joo olis se komeeta saada ihan aidoilla hevosvoimilla ne puut tuotua pihaan. Ja vähän vaihtelua, kun kyllästyttää jo hiukan tuo Rohmulla ratsastus, niin on vähän vaihtelua kummallekin 🙂
Kiitos, toivottavasti mun muisti pysyy kropan mukana tässä työrutistuksessa.
Hyvän näköiset annokset teillä. Etenkin, kun nälkäisenä täällä istun. Tosin nuo kävisivät kyllä vähemmän nälkäisillekin silmille.
Hauska kuvasarja teistä Kimin kanssa. Tuo on tosiaan järkevää harjoitella rauhallisissa olosuhteissa ja etukäteen. Tulee niin mieleen meidän edesmennyt koira, jolla oli aluksi hirveä autoilukammo. Puolen vuoden harjoittelun jälkeen oltiin siinä pisteessä, että päästiin vihdoinkin reissaamaan koiran kanssa yhdessä. Muutamat yhteiset viikonloppureissut siinä peruuntuivat koiran takia, mutta se työ ja kärsivällisyys kuitenkin kannatti ja tuotti hedelmää.
Ongelma olisi ollut sen kokoisen koiran kanssa, jos oltais jouduttu äkillisesti eläinlääkäriin lähtemään.
Tsemppiä ja voimia työputkeen!
Mä en edes jaksanut syödä mun annosta ihan loppuun, ei ole vanhaksi tulemista 😉
Masakaan ei alkuun osannut hypätä autoon, se piti nostaa. Nykyään se menee kyllä heti kun luvan saa, kunnon loikalla 🙂 Ei sillä mitään kammoa ollut, mutta se meneminen ei ollut helppoa. Ja voihan se aika tarkalleen ekan vuoden pahoin autossa, kuolasi koko ajan. Mutta teillä oli tosiaan hankalaa sen ison otuksen kanssa
Kiitos tsempeistä!