Tulin käymään

Eipä ole tullut kirjauduttua tänne blogiin aikapäiviin. Näköjään täällä on kuitenkin ollut jotakin liikennettä, vaikka itse en ole tänne asti ehtinyt. Ihan nyt ajattelin tänään poiketa täällä syntymäpäiväni kunniaksi. 34 vuotta kilahtaa tänään mittariin. Voisin ajatella, että täytyy olla tyytyväinen, että tässä ollaan hengissä, terveenä ja pää suunnilleen kasassa. Mikään niistä ei ole itsestäänselvää. Ja kirsikkana kakun päällä nykyisin osaan myös ajoittain tuntea suurtakin elämänriemua. Siihen asti pääseminen ei ole ollut ihan helppo juttu, mutta kun sellaista on tarjolla, niin siihen ei voi olla tarttumatta.

Tähän ikään mennessä olen myös alkanut ymmärtää omaa luonnettani. En taistele enää sitä vastaan. Pitää vain keksiä, miten sen kanssa tullaan toimeen niin, että saa jotain järkevää tehtyäkin. Kun keskittymiskyky esim. lukemista vaativiin asioihin on lähes nolla ja toisaalta taas olen yhden asian ihminen, jonka päähän mahtuu yleensä vain yksi innostus kerralla yhdistettynä elämyshakuisuuteen, joutuu välillä keksimään erikoisia prosesseja, että saa esim. töitä tehtyä silloinkin, kun ei ole niin kiire, että paine on äärimmäinen ja pakko syntyy sitä kautta. Sitten kun tähän cocktailiin yhdistetään myös vuosien hauskanpitovaje, niin nykyisellä kevyemmällä yhden duunin elämällä joutuu välillä oikein pitämään itseään kiinni, ettei lähde koko touhu lapasesta. Mutta kuten sanottua, olen alkanut ymmärtää sitä luonnetta jonkun verran ja peilailen sitä myös kulloisinkiin olosuhteisiin. Oma toiminta ei ehkä aina ole täysin hallinnassa, mutta luulen, että ymmärtämällä oman luonteensa huonotkin puolet, ehkä sen kanssa voi oppia taiteilemaan niin, että joskus pääsee johonkin tasapainoon.

Mahtavaa on myös se, että käytyäni nyt vajaan puolitoista vuotta fasciamanipulaatiota tekevällä fysioterapeutilla, olen saanut kroppani takaisin. Ei vaivaa käsi, ei kaula, ei hevosen alle teininä jäänyt jalka. Päänsäryt kuuluu historiaan. Siinä kun ennen en voinut olla kyykyssä, koska sattui, nykyisin kyykkään syvälle ja hyppään sieltä ilmaan ylös asti kropan suoraksi. Eihän tuo fasciamanipulaatio kaikkien terveysongelmia ratkaise, mutta meikäläisen se on vapauttanut siitä tuskasta, kun lääkäri oli jo hermokipulääkkeitä tuuppaamassa. Aika monta käsittelyä tarvittiin, että vaurioituneet sidekudokset alkoi vapautua, mutta nyt on ollut hyvä olo jo aikaa. Toki jos käyntiväli venyy kuukaudesta kahteen, alkaa kroppa jostain kohtaa valittaa. Mutta ihan sama, jos joudun käymään loppuelämäni mälvättävänä hoitopöydällä, jos se pitää meikäläisen toimintakykyisenä ja ilman lääkkeitä. Olen sanomattoman onnellinen, että kaikkien vuosien jälkeen löytyi hoitomuoto, joka toi vasemman jalankin taas sellaiseen käyttöön, että tuntuu, kuin voisin tehdä mitä vain. Sitähän ei tiedä, koska joku muu terveysongelma tai tapaturma iskee kulman takaa, mutta nyt on ollut aika tanssia ihan siitä ilosta, koska voin. Hiirikäsikin kestää ja kaikkee 😀

Olisikohan tämä nyt riittävä synttäripostaus? Kaiken hehkutuksen oheen pitää kai mainita, että elämä ei suinkaan ole täydellistä, mutta tämä blogi ei ole nyt alusta millekään ongelmien tai haavojen puinnille. Niitäkin on, mutta riipun kiinni onnessani. Ja onnea tuottaa myös valokuvaus nykyisin, mikä onkin vienyt meikän ilmaisemaan itseäni enemmän Instan puolelle, sinne kun kuvia on kätevä törkätä, eikä tarvitse niin paljon kirjotella, kuin tänne blogin puolelle. Niinpä Insta on sellainen visuaalisuuteni ilmaisukanava nykyään. Ja jos joku materia voi tehdä ihmisen onnelliseksi, niin se on kyllä kamera 🙂

Tjaah, blogi ei siis vielä ole täysin kuollut, mutta en lupaile mitään kirjoittelenko tänne taas pitkään aikaan. Ehkä joskus taas, jos tulee sanottavaa, jota en pysty pitämään sisälläni 🙂

Heippa siis tältä erää, toivottavasti teillä on mukava syksy!

-Marra