D-vitamiinimittaus

Sain joululahjaksi D-vitamiinitason mittauksen, mikä oli kiva juttu, sillä minua on jo muutaman vuoden kiinnostanut, paljonko juuri minun sitä d-vitamiinia kannattaisi syödä talvisaikaan. Tabuja on tullut syötyä aika randomisti eri mikrogrammamäärillä, tänä talvena on ollut meneillään 50 mikrogramman päiväannos. Ja kuten tuossa kuvassa näkyvästä tuloksesta näkyy, se ei ole ollut riittävä määrä. Labran tädin mukaan tuo minimi 75 riittää muuten, mutta jotta luut saisivat tarpeeksi suojaa, tason pitäisi olla vähintään 100. Normaali viitearvot siis ovat 75-200. Ja meikällä oli tuo 69 ja rapiat, joten d-vitamiinin syöntiä on syytä lisätä. Ihan nyt alkuun päätin toteuttaa asian rupeamalla ottamaan kaksi niitä 50 mikrogramman tabuja päivässä yhden sijaan. Mikäli sattuisi olemaan sopivaa varallisuutta, olisi mukava ottaa jossain vaiheessa uusi testi ja katsoa, onko kroppa vastannut odotetusti päiväannoksen lisäykseen.

Kauanhan se on kai tiedetty, että Suomen pimeydessä pitäisi syödä D-vitamiinia lokakuusta huhtikuuhun, jollei syö hulvattoman paljon kalaa, kun auringosta sitä deetä ei näillä leveysasteilla riitä talvikaudella imeytyväksi. Itse heräsin D-vitamiinin syöntiin ehkä noin kolme talvea takaperin, lähinnä siksi, että alkoi olla elämästä selviäminen marraskuusta juhannukseen niin vaikeaa, että pakko oli jotain kokeilla. Ja vaikka mielestäni voisikin aina olla kesä, niin D-vitamiinin syönti on oikeasti auttanut siihen, etten saa enää sellaisia ”ranteet auki” -kohtauksia kuin ennen. Tämä on tietenkin ihan omaa pseudotiedettäni, mutta aiemmin saattoi iskeä yhtäkkinen kova ahdistus elämästä ylipäätään ilman mitään syytä, vaikka kaikki oli ihan kunnossa ja jossain kohtaa mietin, että onkohan minulla joku aivokasvain tai jotain, kun ei tässä ole mitään järkeä. Asia kuitenkin korjaantui aina juhannuksesta eteenpäin, joten pienessä päässäni järkeilin joku kerta, että ehkä siinä vaiheessa olen saanut tarpeeksi aurinkoa ja D-vitamiinia, jotta alkaa taas elämä sujua. Ja oikeasti, sen jälkeen kun aloin syödä talvikaudet D-vitamiinia, ei ole mokoma ahdistus iskenyt yhtään kertaa. Joten jos oman pseudotieteellisen teoriani toimivuus D-vitamiineineen tekee meikäläisen onnelliseksi, niin mikäs sen parempaa 🙂 Ja toki ne muutkin terveysvaikutukset on tervetulleita.


Kuva by Hun

Silti kesä on ominta aikaani, jota rakastan ja silloin D-vitamiiniakin voi kerätä ihan vain olemalla ulkona hiukan vähemmän peittävissä vaatteissa kuin talviaikaan 😉 Terveisiä vain niille, joiden mielestä on sopivaa ajanvietettä pohdiskella meikäläisen pukeutumisen soveliaisuutta ja hameenhelman pituutta. Kaivoin tuon kuvan itsestäni tuohon ihan teidän inspiroimana. En myöskään ole kenenkään toisen ihmisen ammatin pr-henkilö hyvässä enkä pahassa, vaan jokainen aikuinen vastaa ihan tasan omista asioistaan ja teoistaan. Ja jos sattuu huvittamaan, niin menen jatkossakin sukkahousuissa metsään tai vaikka pilkkihaalareissa kaupungille. Kiitos parin päivän nauruista kuitenkin, oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti 😉

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille 🙂

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Minä itte, Random, Uusivuosi Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

19 vastausta artikkeliin: D-vitamiinimittaus

  1. Tita sanoo:

    Asiaa! Meillä saa D-vitamiinimittauksen ihan omalta terveysasemalta 15 euron hintaan. Ei tarvi arvauksella pillereitä vetää. Mutta se on ihan totta, että viralliset saantisuositukset on pahasti alakanttiin. D-vitamiin sentään vaikuttaa hyvin moneen kehossamme, eli ihan sokkona voi vetää sen 100 mikrogrammaa saamatta yliannosta.

    • Marra sanoo:

      Täällä cityssä joutuu maksamaan ittensä kipeeks yksityisellä, jotta pääsee mittaukseen. Joo se on totta, että sokkona voi vetää aika isoa annosta, mutta on tosi mielenkiintoista paljonko on oma tilanne, koska joidenkin ei tarvi ottaa paljon ja sitten taas esim mulla tilanne on se, että suomalaiset suositukset ei todellakaan riitä…

  2. Sanna sanoo:

    Ja mie just ajattelin, että niin suloinen kesäkuva! Onko oikeesti joku valittanu siitäki? Musta on vaan hauskaa kun meet sukkahousuissa metsään 🙂

    Sun juttu sai mut nouseen tästä ja hakeen 50 mikrogrammaa Deetä, vaikka söinkin jo 10 monivitamiinin ohessa. B-vitamiini (joku niistä) estää kuulemma migreenejä ja muita päänsärkyjä, pitäs ehkä kokeilla sitäkin. On varmaan suomalaisilla yleistäkin Deepuutos.

    • Marra sanoo:

      Joo siitä Toriseva postauksen asusta oli aika hulvaton keskustelu… En voi kuin todeta, että kaikella sitä ihmiset jaksaa vaivata päätänsä. Ei pitäis kuulua kenellekään vaikka menisin jätesäkissä metsään. Siinä oliskin muuten ideaa… 😉

      Suomalaisilla on varmasti aika paljon puutetta d-vitamiinista. Ite syön tällä hetkellä d-vitamiinin lisäks biotiinia ja ajoittain sinkkiä. Hienointa olis tietty syödä oikein terveellisesti ja monipuolisesti, mutta ei oikein fyrkat riitä sellaiseen…

  3. Pastore diCapanna sanoo:

    Oh, minulla oli tässä joku aika sitten lääkärini kanssa keskustelua tästä asiasta, sillä olen yksipuolisten ruokailutottumuksieni takia huolissani näistä asioista.
    Lääkärin kysyessä maidon juomisestani, kerroin hänelle että juon aika runsaasti ja vieläpä sitä täältä pohjoisesta saatavaa, D-vitamiini lisäyksellä varustettua maitoa johon lääkäri että ei se yksin riitä, pitää olla myös riittävä rasvan saanti koska muuten D-vitamiini ei kuulemma imeydy. Se, mikä on rasvan oikea määrä per päivä, jäi minulle epäselväksi.

    Täytyy sanoa että teillä on uskomattoman kauniin väriset hiukset tuossa valokuvassa. Olen jostain syystä – tai ehkä sen takia ettei meillä italiassa ole – heikkona punapäihin ja tuo teidän värinne on punaisista paras. Ei liian räikeä eikä liian laimea, vaan perfetto!

    • Marra sanoo:

      Mä en juurikaan juo maitoa, niin ei tule D-vitamiinia sitäkään kautta. Mutta tottahan tuo on, että D-vitamiini on rasvaliukoinen ja jos sitä on vaikka rasvattomassa maidossa, niin eihän se siitä imeydy. Toisaalta voidaan olettaa, että sen rasvattoman maidon kylkiäisenä tulee syötyä jotain rasvaista jolloin vitamiini kenties imeytyy. Ja jos nyt miettii, niin milläs se niistä tabuistakaan imeytyy. Toisaalta itse ainakin yleensä otan tabut illalla jonkun ruokailun yhteydessä, niin ehkä sitä rasvaakin siitä irtoaa…

      Joo, hiukset oli kesällä jossain kohtaa aika punaiset. Ei oo enää…

      • Pastore diCapanna sanoo:

        Nii…se on näiden ”lisäaineiden” joita me emme saa tarpeeksi joko ruokailutottumusten takia tai jostain muusta syystä sellainen juttu, että siihen viidakkoon eksyy helposti. Just tämän oman, huonolle jäävän syömisen takia kysyin lääkäriltäni vitamiinivalmisteista, niin se sanoi että ne ovat pelkkää shaibaa koska yhdellekään ei ole annettu lääkkeen statusta, ts. yksissäkään teksteissä ei ole kyetty osoittamaan että niillä olisi merkitystä ihmisen vitamiinisaannin kannalta mutta jos esim. näiden eevitaproitten ja muiden syöjät tuntevat placebovaikutuksen ansiosta saavansa niistä helpotusta, niin se on hyvä homma.

  4. Timo Lampi sanoo:

    Mukavaa 2018 vuotta myös teille sinne!!

  5. Sus' sanoo:

    b-12 vitamiinin puutos aiheuttaa vainoharhaa. D -lisää olen kokeillut, ei tuntunut missään ni jätin pois. Juusto ja maito riittää, perusruokaa mulle. Kävin tallinnassa ihan tavan ruokakaupassa, painoi vähän raahata kotia asti mutta onpas mukavaa kun on uusia perusmakuja, paitsi kahvi on tylsää ja ihan helvetin kallista.

    • Marra sanoo:

      Mulle tulee aftoja suuhun, jos en saa b-vitamiinia ja pystyn korjaan sen b-vitamiinilla. Taas tätä mun pseudotiedettä 😀

      Juustoo söisin paljon, jos olis varaa. Ei oo koska hevoset yms. Maito juotavana ei maistu, silloin tällöin joo, mutta ei lähellekään päivittäin.

      Mä oon kans monelta Tallinnan reissulta raahannu kassillisen ruokaa. Ihan jo pelkässä Rimissä meen into piukassa uusien makujen perässä…

  6. Sus' sanoo:

    Otas kuva ja julkaise kun olet intona piukassa;DD Rimissä oli kivaa, aika hyvä kauppa ja ei tarvinnut vieläkään poistua satamasta!

    • Marra sanoo:

      Haha, toi sun satamasta poistumattomuus. VIime reissulla pari viikkoa sitten tuli poistuttua satamasta sen verran, että jotenkaan ei osattu ajaa suorilta erääseen kauppaan ja sitten en tiennyt missä kääntyä niin tuli ajettua varmaan kolmisen kilsaa Viimsin suuntaan rinksaa ennen kuin sain vedettyä uparit…

      • Sus' sanoo:

        Olen muutama kesä sitten ajellut pari tuntia taksilla ympäri Tallinnaa, saitsii-inkitarkoitusksella, siksi en yleensä poistu satamasata, beeb there done that. Vähän sama kuin et jos jään stadiin niin käyn vain Hesarilla.

        • Marra sanoo:

          Mä oon käynyt monta kertaa kävellen vanhassa kaupungissa. Ja sit syyskuussa ajoin ympäri Viroo mitä kummallisempien nähtävyyksien perässä. Se oli hauskaa 🙂

  7. Aivan ihana kesäkuva!!! Tunnelma on aistittavissa, vaikka kesä vielä kaukana onkin.

    Mun pitäisi myös pyytää tuo D- vitamiinin mittaus, kun kuitenkin jos jonkinlaisissa labroissa juoksen tässä lähiaikoina, niin piankos he siinä yhden vitamiinin tutkivat.
    Jostain syöpä ja ravitsemus- kirjasta luin, että on myös epäilty D- vitamiinin puutteen olevan triggerinä jonkinlaisten syöpäsolujen mitooseille. Mitään kliinistä tutkimusta siitä ei (kai) ole tehty, mutta hyvin voin uskoa, sillä varmasti suurin osa porukasta menee suositusten alarajoilla.

    • Marra sanoo:

      Joo, vaikuttaa se D-vitamiini olevan tosi tärkeä monessa asiassa, vaikkei siitä vielä läheskään kaikkea varmaan tiedetäkään. Eikä sekään nyt mikään taikatemppu kai oo, mutta tärkeä hormoni kuitenkin. Ja ainakin täällä meillä pimeässä pohjoisessa sen puute tuntuu aiheuttavan jos sun mitä ongelmaa… Mutta ei muuta kuin pyytämään sekin tutkimus siinä kaiken muun ohella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s