Chillaillen


Böö, sano biisoni…

Heissulivei,

tulin kai vain kertomaan, että hengissä ollaan. En tosin tiedä, löytääkö tänne enää kukaan lukemaankaan, kun on niin hiljaista ollut, mutta kokeillaan kepillä jäätä.

Meikäläinen on tainnut olla jo pari kuukautta työtön, aika kuluu kuin siivillä, kyllä sitä oloneuvoksenakin saisi aikansa kulumaan… Joitakin paikkoja olen toki hakenut, mutta olen koittannut vielä välttää paniikkimielialaa ja hakea vain oikeasti hyvältä ja kiinnostavalta vaikuttaviin duuneihin (+ tietenkin niihin mihin tökäri pakottaa…). Eipä ole tärpännyt, mutta lomailu on kyllä ollut mahtavaa ja varmasti tarpeellistakin. Ja yllättävän hyvin olen pystynyt pitämään taka-alalla ajatuksista tuon faktan, että ei minulta mitään puutu, paitsi 675 € rahaa. Noh, aikansa kutakin ja se siitä.


Tatanka

Nyt kun on ollut tätä kuuluisaa aikaa (miksei muuten elämässä ole yhtäaikaa ikinä aikaa JA rahaa…), kävin kuvaamassa biisoneitakin. Ameriiikan biisoneita nuo olivat, meikäläinen rakastaa eniten intiaanien nimitystä tatanka. Se on niin kuvaava. Makeeta 😀


Biisoneilla oli vähän järeämmät aitalangat…


Sonni


Biisonin perärööri


Bambiinon märkä turpa

Uljaita eläimiä nuo, vaikkakin hengenvaarallisia, jos lähtisi sekaan pomppimaan. Kovin kiinnostuneita olivat kumminkin, mutten viitsinyt edes aidan läpi rapsutella. Ei olisi varmaan ollut kovin suositeltavaa. Kamera täytyi tietenkin silti välillä laittaa aidan raosta 😉

Jeps, tämä viikko on mennyt liki kokonaan sairastaessa, vatsataudille toki kiitos siitä, ettei ole tarvinnut yrjötä kertaakaan, mutta kyllä pöntön rappaus toisestakin päästä työstä käy siinä vaiheessa, kun sitä tapahtuu semmoinen neljä vuorokautta putkeen. Uskoakseni ette kuitenkaan halua tietää siitä enempää, joten lopetan tähän.

Nähdään ehkä taas joskus!

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Elämyksiä, Kevät, Minä itte, Random, Sekalaisia eläimiä Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

18 vastausta artikkeliin: Chillaillen

  1. Sus' sanoo:

    Kiitos kun postasit, aloin jjo hieman..huolehtia? Outo sana…

  2. RH sanoo:

    Biisonin perärööri näyttää kireemmältä kuin lehmän. Ja sonnilla on hassu peruukki.
    Kyllähän nää postaukset tulee bloggeriin, sitten kun tulee – ainakin jos b toimii.
    Mie saatoin saada lehmiltä mahataudin, toivottavasti sie et omaas saanu tatankoilta. Mulle on tuttua myös tuo rahan ja ajan negatiivinen korrelaatio… tosin eipä sitä rahaa paljon oo koskaan ollu, mutta nyt vielä vähemmän.

    • Marra sanoo:

      Jos toi biisoni ei oo vielä synnyttänyt montaa kertaa…

      No justiinsa tuli tulokset, että kampylobakteerin kanssa täällä taistellaan. Tuli syötyä espanjalaisia pensasmustikoita, epäilen niitä lähteeksi, vaikka eihän sitä voi varmaksi tietää, voi tulla elukoista tai vedestä tai tai… Mutta tässä nyt käy toteen ehkä tämä ihmetys, että kun ulkomaiset pakastemarjat pitäisi keittää, mutta miten niitä myydään tuoreena naposteltaviksi. Ei kannata syödä sellaisenaan…

  3. Cara sanoo:

    Haa, buffaloita! Tuttu paikka, on ne komeita elukoita.

    Tsemppiä työnhakuun, jossain se odottaa se sinun työpaikka, usko pois.

    • Marra sanoo:

      Ne on komeita! Arvasin, että tiedät paikan 🙂

      Joo, toivottavasti se työpaikka löytyy järkiaikaan. Yhtä pitäisikin taas hakee, kun jaksais tihrustaa läppäriä.

  4. Pientilan Ukko sanoo:

    Loppujen lopuksi hyvin ”lehmämäisiä” otuksia. Siis näyttää lypsyrotuisen naudan ja aasin risteytykseltä, jossa on vähän hirveäkin suvussa… 😀

  5. Timo Lampi sanoo:

    Mukavaa kun taas kirjoitit. 🙂

  6. Hirnakka sanoo:

    Hyvä kun palasit 🙂
    Ovat kieltämättä aika villin näköisiä otuksia, sonnilla on petollisen leppoisa katse silmissään.

  7. Tita Haapajoki sanoo:

    Hah – olet alive! Mahatauti puhaltaa kivasti pari kiloa vähemmäksi, mikä sulle ei tosin taida olla tarpeen. Mulle olis, mutta mahatautia en tosiaan toivo!!!

    Tsemppiä työn hakuun. Kelan kyykytyksiin ei ole kivaa joutua. Itse sain just ilmoituksen, että en ole ollut aktiivinen, joten päiväraha tippuu. Tämän talvitauon 11/2017-4/2018 aikana kouluttauduin omaehtoisin toimin puistopuutarhuriksi suorittaen ammattitutkinnon. Enkä ollut siis Kelan mielestä aktiivinen. Hain useampaan paikkaan päästen jopa työhaastatteluihin – ja lopulta valitsin viime kesäisen työpaikkani parraaksi. Saan ylihuomenna ilmoittaa netin kautta, että pitäkää v**tu tunkkinne – minä olen töissä.

    Paljon onnea matkaasi – kerrohan mitä issikoille kuuluu. Niide kuulumiset ja kuvat on niin balsamia mun kaipaukseen islantilaisista samettiturvista!

    • Marra sanoo:

      Eipä tuossa paino päässyt putoamaan. Kampylobakteerin oirekuvaan kun kuului tosiaan se, että oksentaa ei tarvinnut, niin pystyin kuitenkin koko ajan syömään, vaikkakin normaalia vähemmän, mutta kuitenkin. Liikuntaakin tuli normaalia vähemmän, niin ihan samassa painolukemassa tuli pysyttyä, kun tarkastin 😉 Vaan olipa pitkä tauti se, mutta on nyt antibiooteinkin hoidettu.

      Tämän viimeisimmän päivityksen jälkeen on alkanut kyllä ahdistaa tosi vahvasti työttömän elämä. Työnhaku on katkolla mulla käytännössä viikon välein, työkkäristä tulee vuoroin jotain mihin on pakko hakea töihin tai sitten jotain kummallisia tilaisuuksia, kuten ensi viikolla odottava Loistouralle-tilaisuus, jonne on pakko itsensä kinkeä tai napsahtaa. En viitsi edes sanoa, mutta luultavasti ilmestää tulee näkemään, mitä mieltä olen kyseisestä tilaisuudesta.

      Lisäksi tässä kinkesin itseni viideksi päiväksi siivoushommiin (huomenna menossa 3/5) ja on sitten muuten erittäin todennäköisesti viimeinen kerta, kun meikäläinen tekee mitään aktiivimallin eteen. Se, että teen töitä viisi päivää epäpätevänä siivoojana, johtaa siihen, että päivärahat myöhästyy, kun niitä pitäisi ensi viikolla hakea, mutta en saa silloin vielä palkkaa/palkkakuittia siivoushommista. Sitten kun joskus sen saan, niin pääsen vihdoin hakemaan kassan rahoja ja sitten ne menee kaiken lisäksi sovitellulle päivärahalle ja kai sitä sitten liitossa lasketaan tarkkaan ja kauan. Lisäksi teen tod näk tän ansiosta vieläpä tappiota, verraten, että olisin kotona ja antaisin aktiivimallin pudottaa päivärahoja. Nääs kun siivoustyön palkka olisi, jos olisin koko kuukauden töissä, 300 euroa parempi kuin ansiosidonnainen. Joten viiden päivän duuni vrt ansiosidonnainen, ei tee montaa euroa eroa, paitsi, että töissä joutuu syömään enemmän kuin kotona ja toiselle paikkakunnalle ajaminen vie dieseliä, joten kulutan enemmän kuin kotona, joten luultavasti jään kokonaisuutena tappiolle ja lisäksi päivärahat myöhästyy, joten olen pulassa, kun rahat on muutenkin loppu. Summa summarum = aktiivimalli tekisi mieli tunkea parin tietyn poliitikon hanuriin. Onneksi sentään siivoomassani päiväkodissa on mukavaa väkeä ja siivoomassani koulussa taas saa olla melkeinpä omassa hyvässä seurassaan iltapäivällä. Ehkä hiukan korpeaa sekin, että korkeakoulutettuna joutuu töihin, joista saa käsittämättömän huonoa palkkaa, joskus opiskelijana kai viimeksi saanut moista hanttihommista. No, ainakaan en ole nirso, mutta millään matikalla tämä töihin meno ei oikeastaan kannata.

      Onnea sulle, kun saat ilmoittaa tökäriin, että pitäkää tunkkinne. Voin kuvitella sen autuuden. Työttömällä kun ei todellakaan tunnu olevan ihmisarvoa. Mun keittiönpöytä on täynnä lappuja päivämääristä, milloin pitää mitäkin muistaa tehdä tai katkee päivärahat. Hohhoijaa… Ja kun osa jutuista tuntuu kuitenkin hiukan mielivaltaisilta. No, ehkä tämä joskus vielä iloksi muuttuu 🙂

      Hevoit voi hyvin, nyt kai olisi aikaa niiden kanssa ollakin, mutta päivittäinen tallille ajaminen taas olisi yksi kuluerä lisää. Mutta, kai se tästä joku päivä taas 🙂 Koitan laittaa niistä kuvia vaikka seuraavaan postaukseen.

  8. ST sanoo:

    Toi aktiivimalli kuulostaa aika hermostuttavalle ja mielettömälle. Vois ne pikkasen myös miettiä tilaisuuksien nimiä…”loistouralle”…niille jotka tosissaan etsivät töitä niin jo pelkkä nimion jotenkin loukkaava,älykkyyttä vähättelevä.
    Olen myös sivusta saanut seurata tota rahan katkoa kun he tutkivat. Onkohan se tarkoitettu mielikuvituksen AKTIVOINTIIN ? Miksi tollekkaan sanalle ei ole keksitty ihmisarvoisempaa vastinetta?
    Tsemppiä ja paljon!

    • Marra sanoo:

      Joo aktiivimalli on ahdistusmalli. Työttömän ihmisoikeudet tuntuu olevan tuntematon käsite… Ja Loistouralle-nimestä oon kans samaa mieltä, etenkin kun asia on tasan tarkkaan niin, että työpaikkoja on X määrä ja ne kaikki taatusti täytetään, mitä on. Siinä ei mikään valmennus muuta ihmisen uraa loistokkaaksi, jos niitä työpaikkoja ei vaan ole. Ja työ on työtä, eikä jotain loistavaa. Voi se toki joillain harvoilla olla sitäkin, mutta poikkeuksiahan ne on. Ja tuo juttuhan on sellainen, että sillä vain rahastaa konsulttifirmat. Luultavasti pistävät kymppitonnien laskuja te-keskuksille, kun tarjoavat työttömille ns. palveluita, mutta tuskinpa kukaan työtön niistä ”loistouralle” päätyy… Sairasta on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s