Sorvin ääreen


Kesälaitumilta takaisin kuriin ja nuhteeseen…

Meikä sitten työllistyi yhtäkkiä ja yllättäen, joten niin sitä on meikäläisen letkeät oloneuvospäivät päättyneet ja työläisen arki taas alkanut. Onneksi tuli vietettyä ilmojen puolesta luksuskesäloma tuossa ennen työsuhteen alkua, niin brunaakin on pinnassa huomattavasti tavallista enemmän. Eikä kolmen ja puolen kuukauden loma ihmiselle huonoa tee, sillä eihän terve ruumis työtä kaipaa… Mukavaa on silti olla töissä taas ja ehdottomasti kannatti käyttäytyä haastatteluissa siihen malliin, ettei mihin tahansa ruputyöhön joutunut, koska nyt sitä ollaan taas kokopäivätyössä vakkarisopparilla. Ei sillä, että tässäkään työssä silti mitään varmaa olisi, monestakaan tekijästä johtuen, mutta pari kertaa kenkää saaneena ja sen myllerryksen läpi käyneenä ei sekään enää pelota.

Vaikka työtehtävät sinänsä ovat tuttuja, niin ala on taas aivan uusi ja asiaa ja termistöä on opeteltavana aimo kasa niin suomeksi kuin varsinkin englanniksi. Otsikko kun tässä postauksessa on tällä kertaa melko kirjaimellinen eikä moinen touhu ole allekirjoittaneelle ollenkaan tuttua. Kaikenlaista erikoista käytäntöäkin uudesta työpaikasta löytyy, niin kuin nyt vaan pienessä yksityisyrityksessä voi olla. Niitä en täällä voi avata, mutta pienemmässä piirissä on saanut kyllä jo nyt nauraa uskomattomille jutuille.

Eihän tämäkään duuni mikään meikäläisen suuri intohimo ole, mutta siihen olen hyvin tyytyväinen, että viikonloput on vapaita, vakkarisoppari ja duunipaikka teollisuusalueella, ettei tarvitse sukkuloida keskustaan. Siinähän ne tärkeimmät sitten olikin 😀 Niin ja saa pukeutua omiin vaatteisiin, mikä on mielestäni aina loistavaa, joskaan ei kaikilla aloilla tietenkään mahdollista, mutta itse nautin siitä kovasti.

Tämmöistä siis täällä, mukavaa juhannusta kaikille!

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Elämää, Kesä, Kiitollisuutta, Loma, Minä itte, töitä Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Sorvin ääreen

  1. Sanna sanoo:

    Onnea työpaikasta! Onhan sellanen ihan kiva olemassa 🙂

  2. Cara sanoo:

    Onnea työstä! Kuulostaa tuo sorvi varsin sopivalta sinulle 😀

  3. Hirnakka sanoo:

    Nonni !

  4. Timo Lampi sanoo:

    Onnittelut!!

  5. Tita Haapajoki sanoo:

    Onnea! Vakkarisopparit on tosi harvassa. Rahan tuloa ei voi estää, mutta voihan sitä säännöstellä.

    • Marra sanoo:

      Kiitos! Joo, aika uskomaton tsägä kävi. Toki ei pidä nuolasta ennen kuin tipahtaa, vaikka vakkarisoppari onkin taskussa, mutta kyllä se joka tapauksessa elämää helpottaa ja tosi vähän näitä on ollut tarjolla nyt kevään mittaan. Juu, rahan tuloa ei voi estää, mutta säännöstely ei tule tuottamaan vaikeuksia jatkossakaan, ei näillä palkoilla pröystäilemään pääse ihan helposti 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s