Heppa hammaslääkärissä


Reipas potilas ennen rauhoitteita

Poni R käväisi viime viikolla kahden hampaan paikkauksessa. Meikäläisen piti tietenkin kuvata operaatiota, koskapa harvoin sitä saa tällaisia otoksia hevosestaan. Ja kas näin on mukava summa meikän tulevasta lopputilistä sijoitettu hyvään tarkoitukseen.

Kehtasinpa käydä tuollakin ihan palkallisella työajalla, joskus muinoin olisi tullut tehtyä työtunnit kiltisti takaisin, mutta tällä kertaa ei.


Rauhallinen potilas valmiina kotiinlähtöön. Kännissä tosin trailerin ramppi oli sitten hirveän hyvä paikka jämähtää paikoilleen…

Sellainen reissu se, tulipa hoidettua sekin asia, tiedossa on ollut jo aikaa… Toivottavasti nyt pysyvät hampaat jonkun aikaa kunnossa, ettei tulisi ainakaan kalliimpia operaatioita.

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Elämää, Hevostelua | Avainsanat: , , , , , | 4 kommenttia

Fiiliksiä

Nah, työtilanteen suhteen olen siirtynyt johonkin hetken huolettomaan tilaan. Viimeiseen työpäivään on vielä kolme viikkoa, niin olen tässä nyt ehkä neljä päivää elänyt kuplassa, että ”mä elän nyt ja nautin, enkä mieti mitään”. Huono puoli tässä on se, että en ole hakenut kuin vasta yhtä työpaikkaa. Se oli sellainen, josta kaveri vinkkasi, heitin maanantaina hakemuksen sisään ja sen jälkeen olen unohtanut koko jutun, että pitäisi hakea töitä. Fiksumpi varmaan hakisi niitä joka päivä, mutta kun itseä vaivaa laiskamato, eikä huvita edes tutkia, mitä on tarjolla. Toisaalta, kai tämäkin vaihe tähän kuuluu, alun shokin ym jälkeen. Ja kyllä se työnhakuhässäkkä sieltä sitten iskee päälle ihan itsestään, jahka alkaa lähestyä se hetki, etten ihan oikeasti tiedä, mitä seuraavalla viikolla teen. Mutta, tämä viikko saakoon nyt mennä löysäillen, onhan se kiva välillä lillua kuplassakin.

Noin muutoin aivot on jäsennellyt esiin asioita, mitä jään kaipaamaan. Vaikka en nykyisissä töissä todellakaan rikastunut, niin silti on paljon asioita, jotka tekevät moisen onnen menettämisestä viiltävää:

-Työlläni on ollut tarkoitus. Kun itse hoitaa lähes kaiken käytännön osto- ja myyntitapahtumista, koko prosedyyrin lippuineen ja lappuineen ja konkreettisine tavarankäsittelyineen ynnä yhteydet moneen eri sidosryhmään, ei ole koskaan sellainen olo, että olisi ollut turhaan töissä. Olen ollut toki ennenkin sellaisessakin duunissa, jossa tietää kaiken tekemänsä olevan tärkeää, mutta on ollut myös sellaista duunia, jossa on ollut sen verran monta työntekijää, että ihan realistisesti on voinut tuntea itsensä turhaksi, koska joku muukin osaisi ja ehtisi tehdä ne omat duunit. Nykyisessä työssä sitä ongelmaa ei todellakaan ollut, koska suurin osa ajasta on tullut oltua yksin konttorilla varmistamassa homman skulaaminen. Ja vaikka siinä onkin tietysti ollut hankalaa lähteä kesken päivän jonnekin tahi ottaa lomaa, niin itsenstä tarpeelliseksi tunteminen on ainakin allekirjoittaneelle enemmän kuin tärkeää. En halua tehdä turhia töitä tai työtä, jota ei oikeasti tarvitsisi olla olemassa, vaan jotain välttämätöntä.

-Loin vaikka mitä itse. Otin yksin käyttöön uuden järjestelmän, jonne syötin ihan itse satoja ellei tuhansia nimikkeitä. Loin omat käytänteeni avoimille tilauksille yms. Tein sopimuksia sinne ja tänne. Hankin toimistoon tarvittavat välineet, joita ei lähellekään kaikkia ollut ennen minua. Pääsin tilanteeseen, jossa kaikelle on paikkansa ja kaikkeen on systeemi. Pidin huolta, että koneella oleva täsmää varaston kanssa. Olin sikatarkka, että kaikki on vimpan päälle. Melko tyydyttävää… Ja sitten se kaikki pitäisi heittää hukkaan vain vuoden ja neljän kuukauden jälkeen. Oikeasti, olisi helpompaa menettää sellainen työ, jossa ei ole rakentanut itse toimivaa systeemiä. On ollut myös kiva, kun kukaan ei ole voinut sössiä systeemiäni. No, tästä on herra johtajan hyvä jatkaa sinänsä ja ottaa meikäläisen työt haltuun ja ainut toiveeni onkin, että homma pysyisi kasassa. Tyypin erilaisen luonteen tuntien, voi olla, ettei kaikki ole kauaa pilkun tarkasti, mutta olisi hienoa, jos kaikki pysyisi sellaisena. Tiedättekö, kun joku huolehtisi hyvin lempilapsestani…

-Kaipaanhan minä tuotakin, että olen voinut tarvittaessa ottaa tuon eläimen mukaan töihin. Jossain muualla voi joutua taas ihan erilailla järjestelemään koiranhoitoa, kun kaikkialle ei voi ottaa tuota luottavaista otusta nukkumaan konttorituolin taakse.

-Jään kaipaamaan sitäkin, että olipa kerran työpaikka, jossa ei ollut ketään mulkkua töissä, vaan ainoastaan mukavia, reiluja ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Ensimmäinen laatuaan tällainen työpaikka, yleensä on aina joku mätä sitruuna joukossa, joka pilaa ilmapiirin. Onpa ollut niin hyvä olla, että ottaa koville lähteä tuuliajolle…

-Yksin konttorilla olo on myös mahdollistanut sen, että on voinut työkaverin poppivehkeistä kuunnella juuri sitä musiikkia mitä haluaa. Sitten taas välillä on ollut niitä päiviä, kun työkavereita on ollut paikalla, mutta ajoittain se yksinäisyyskin tekee hyvää. Ehkä sellainen fifty-fifty olisi omalle luonteelleni sopiva kombinaatio.

-Sain valita työvälineeni, puhelimen ja tietokoneen merkit. Missäpä niinkään saa tehdä…

-Pääsin ottamaan itse kuvia tuotekuvastoon, vaikka olin ihan noviisi järkkärin kanssa. Täytynee ottaa yksi kuvasto muistoksi…

Jne. Jne.

Onhan sitä huonojakin puolia, kuten nyt vaikka se, että hankalaahan se on pienen aloittavan yrityksen oikeasti pitää tällaisia tuottamattomia työntekijöitä, joiden työtunneista tuleva raha ei ole suoraa vaan välillistä. Ymmärrän sen, että syytä on toimarin kääriä hihat ja tehdä toimistoduunit ihan itse. Niinhän ne moni muukin tekee tai muuten myyntiä pitää olla tosi paljon. Ja ehkä olisi voinut myös hiukan aikaisemmin varoittaa tilanteesta, olisin sen kestänyt, sattuu olemaan nimittäin vuosien kokemus huonosta taloustilanteesta 😉 Ja olisin voinut varmasti koittaa tehdä asialle jotain. Mutta, näillä pelimerkeillä mennään nyt.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Ja jos ei huvita liikkua, niin jään makaamaan. Nih.

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Kiitollisuutta, Minä itte, Paasausta, töitä, Valitusta | Avainsanat: , , , | 6 kommenttia

Pelkkää säästöö

Se on kuulkaa pelkkää säästöä, kun antaa heinänmyyjän leikata taloussaksilla kuivat latvat hiuksista sillain suit sait vain poninhännän päästä. Pyysin viittä senttiä, saattoi mennä seitsemän. Onneks on tota tukkaa, mistä leikata… Ja jos ei lopputulos nyt ole viimeisen päälle tasainen, ainahan tukan voi laittaa nutturalle, jos sattuu pääsemään työhaastatteluun 😉 Hauskinta on kuitenkin se, että toistaiseksi olen lopputulokseen aika tyytyväinen, näyttää jopa hauskasti kerrostetulta leikkaukselta 😀 Ja kun tässä kerran ollaan työttömäksi jäämässä, niin tuossahan säästyi monta kymppiä taas ihan riihikuivaa rahaa.

Hehee, meikän tunnelmat on vaihtuneet viikonlopun aikana a:sta ö:hön ja takaisin moneen kertaan, jostain syvimmästä epätoivosta pieneen toivoon. Tänään olen kuitenkin maanantain kunniaksi suorastaan maaninen, hähähää… 😀 Mutta ei se haittaa, jos sattuu työkaverit pitämään mua hulluna, niin silläkään ei ole mitään väliä… 😀 😀

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Minä itte, Random, töitä | Avainsanat: , , | 12 kommenttia

Ja taas mennään…

Sain eilen potkut. Olinhan toki jo yli kuukauden aavistellut erinäisistä jutuista, että kaikki ei ole firmassa kunnossa, mutta silti tuli vähän puun takaa, kun tj ilmestyi klo 16 irtisanomaan meikäläisen. Ihan vilpittömästi toivon, että saavat firman vielä pelastettua, yrittäjillä kun on aika paljon enemmän menetettävää, kuin minulla…

Silti… tämä ottaa ihan tosi paljon kovemmalle kuin edelliset potkut puolitoista vuotta sitten. Koska… ensimmäistä kertaa elämässäni olin työpaikassa, jossa olin oikeasti onnellinen ja oli hyvä olla. No, ehkä se olikin liian hyvää ollakseen totta tai kestääkseen.

Onhan tässä nyt vielä kuukausi duunia ja aikaa etsiä muita hommia. Ei vain jaksaisi… Meikäläisen menot ei kuitenkaan pyöri ansiosidonnaisella, joten jotain duunia on pakko löytää. Vaikka rehellisesti sanottuna tekisi mieli pitää lomaa. Olla vaikka työtön ja huilailla. Paskat, ei vaan ole varaa sellaiseen. Ai niin, täytyy tehdä tänään Eurojackpot…

Tekee mieli nyt vain lähteä yksin jonnekin. Jos olisi rahaa, lähtisin. Tässä tilanteessa vain idioottimaisin temppu olisi käyttää rahaa matkailuun. Ennemmin pitäisi vaikka lopettaa syöminen, että syntyis säästöä. No, saa nähdä, jos olisi vaikka ilmainen mökki jossain Kainuun korvessa, niin painuisin yksin sinne.

Blaah…

Ja juu, tiedän, olen nuori ja terve jne, ei pitäisi valittaa. Valitan silti.

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Minä itte, töitä, Valitusta | Avainsanat: , , , , , | 17 kommenttia

Ihmeiden aika ei ole ohi

Ihan vapaaehtoisesti suksilla. Ja ajattelin tehdä sen vielä toisenkin kerran tänä talvena. Sen jälkeen luultavasti riittää 😀 Ei mulla muuta…

-Marra

Kategoria(t): Random, Talvi | Avainsanat: , , , , , | 8 kommenttia

Muutama pikku juttu


Viime aikoina olen kunnostautunut mm. ottamalla edustavan koirakuvan :b

Ei tässä oikeastaan ole mitään ihmeellisempää asiaa, mutta ajattelin survoa tänne muutaman kuvan viime ajoilta, jotakin pientä hauskaa tahi piristävää.


Rohmu ja sen bestis eli elämä normaaleissa uomissaan…


Te ette siis tiedä, millainen hullun kiilto silmiin ja elämää suurempi innostus meikäläiselle iski, kun näin moisen erikoiskukkakaalin Prisman vihannesosastolla. Pakko oli oikein tehdä yli kolmen euron heräteostos, mikä ei ollenkaan kuulu tapoihini, mutta katsokaa nyt, kukkakaali, jossa on fraktaaleja! Romanesco sen nimi on, mutta olipahan vain hineo avaruuskukkakaali. Ei se keitettynä oikein miltään tietenkään maistunut, mutta sain sen ulkonäöstä suuret kicksit 😀


Muutoin todettakoon, että en sitten muista, koska viimeksi olisi ollut tällainen ajanjakso, että tuo hieno lumipeite puissa pysyy päivätolkulla paikoillaan! Omituista, mutta hienoa 🙂


Kimistä on kasvamassa varsinainen hurmaharja tukkajumala. Tsiikailin juuri vanhoja kuvia ja totesin, että otsatukan pituus on tuplaantunut vuodessa. Ei siitä sellaista oikein paksuharjaista tule, mutta tällaisen esteetikon sisintä lämmittää kyllä tuo pitkä tukkakin ja paljon 🙂


Vielä viimeisenä sisko ja sen veli. Kimin vuotta nuorempi täyssisko muutti hoodeille reilu kuukausi sitten ja Kimi on ottanut sen täysin suojiinsa, pitää sen puolia isompia heppoja vastaan ja nukkuu jopa yöt niin, että asettaa siskon itsensä ja aidan väliin, jotta voi vartioida systeriään. Eikä päästä itseään tuplasti isompia aikuisia ruunapoikia siskoa kiusaamaan. Siellä ne elävät sisko ja veli kylki kyljessä ja syövät yhdessä yms. Melkoisen liikkis touhua ❤

Daa, eipä muuta tällä kertaa, kai tämä pienestä tilannepäivityksestä menee, kun ei noita elukoitakaan ole täällä aikoihin näkynyt…

-Marra

Kategoria(t): Beautiful things, Elämää, Fiilistelyä, Hevostelua, Kiitollisuutta, Koiruuksia, Random, Ruokaa, Talvi | Avainsanat: , , , , , , , , | 8 kommenttia

D-vitamiinimittaus

Sain joululahjaksi D-vitamiinitason mittauksen, mikä oli kiva juttu, sillä minua on jo muutaman vuoden kiinnostanut, paljonko juuri minun sitä d-vitamiinia kannattaisi syödä talvisaikaan. Tabuja on tullut syötyä aika randomisti eri mikrogrammamäärillä, tänä talvena on ollut meneillään 50 mikrogramman päiväannos. Ja kuten tuossa kuvassa näkyvästä tuloksesta näkyy, se ei ole ollut riittävä määrä. Labran tädin mukaan tuo minimi 75 riittää muuten, mutta jotta luut saisivat tarpeeksi suojaa, tason pitäisi olla vähintään 100. Normaali viitearvot siis ovat 75-200. Ja meikällä oli tuo 69 ja rapiat, joten d-vitamiinin syöntiä on syytä lisätä. Ihan nyt alkuun päätin toteuttaa asian rupeamalla ottamaan kaksi niitä 50 mikrogramman tabuja päivässä yhden sijaan. Mikäli sattuisi olemaan sopivaa varallisuutta, olisi mukava ottaa jossain vaiheessa uusi testi ja katsoa, onko kroppa vastannut odotetusti päiväannoksen lisäykseen.

Kauanhan se on kai tiedetty, että Suomen pimeydessä pitäisi syödä D-vitamiinia lokakuusta huhtikuuhun, jollei syö hulvattoman paljon kalaa, kun auringosta sitä deetä ei näillä leveysasteilla riitä talvikaudella imeytyväksi. Itse heräsin D-vitamiinin syöntiin ehkä noin kolme talvea takaperin, lähinnä siksi, että alkoi olla elämästä selviäminen marraskuusta juhannukseen niin vaikeaa, että pakko oli jotain kokeilla. Ja vaikka mielestäni voisikin aina olla kesä, niin D-vitamiinin syönti on oikeasti auttanut siihen, etten saa enää sellaisia ”ranteet auki” -kohtauksia kuin ennen. Tämä on tietenkin ihan omaa pseudotiedettäni, mutta aiemmin saattoi iskeä yhtäkkinen kova ahdistus elämästä ylipäätään ilman mitään syytä, vaikka kaikki oli ihan kunnossa ja jossain kohtaa mietin, että onkohan minulla joku aivokasvain tai jotain, kun ei tässä ole mitään järkeä. Asia kuitenkin korjaantui aina juhannuksesta eteenpäin, joten pienessä päässäni järkeilin joku kerta, että ehkä siinä vaiheessa olen saanut tarpeeksi aurinkoa ja D-vitamiinia, jotta alkaa taas elämä sujua. Ja oikeasti, sen jälkeen kun aloin syödä talvikaudet D-vitamiinia, ei ole mokoma ahdistus iskenyt yhtään kertaa. Joten jos oman pseudotieteellisen teoriani toimivuus D-vitamiineineen tekee meikäläisen onnelliseksi, niin mikäs sen parempaa 🙂 Ja toki ne muutkin terveysvaikutukset on tervetulleita.


Kuva by Hun

Silti kesä on ominta aikaani, jota rakastan ja silloin D-vitamiiniakin voi kerätä ihan vain olemalla ulkona hiukan vähemmän peittävissä vaatteissa kuin talviaikaan 😉 Terveisiä vain niille, joiden mielestä on sopivaa ajanvietettä pohdiskella meikäläisen pukeutumisen soveliaisuutta ja hameenhelman pituutta. Kaivoin tuon kuvan itsestäni tuohon ihan teidän inspiroimana. En myöskään ole kenenkään toisen ihmisen ammatin pr-henkilö hyvässä enkä pahassa, vaan jokainen aikuinen vastaa ihan tasan omista asioistaan ja teoistaan. Ja jos sattuu huvittamaan, niin menen jatkossakin sukkahousuissa metsään tai vaikka pilkkihaalareissa kaupungille. Kiitos parin päivän nauruista kuitenkin, oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti 😉

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille 🙂

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Minä itte, Random, Uusivuosi | Avainsanat: , , , | 19 kommenttia