What you need is what you get?

Olen tässä saikulla ollessani pohtinut kaikenlaista. Eniten oman pääni sisäistä maailmaa ja sen tasapainoa, mutta siihen ehkä enemmän toisella kertaa tai sitten ei. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kirjoittaa hiukan uupumuksesta ja asiaan liittyvistä epäreiluista seikoista.

priority

Olen tehnyt viimeiset viisi ja puoli vuotta kahta työtä. Työtunteja on kertynyt ja vapaapäivät ovat harvassa ja yleensä vain yksi kerrallaan. Tämän saikun jälkeenkin edessä on 19 päivää töitä putkeen ilman yhtään vapaapäivää. Perussettiä, vai mitä? 😉 Viime vuosina olen myös tehnyt satoja ns. tuplatyöpäiviä eli ensin päiväksi toimistoon ja illaksi kauppaan, joskus toisinpäinkin. Viimeisen vuoden aikana on tosin alkanut sen verran puhti loppua, että teen enää silloin tällöin tuplapäiviä, mutta työputket ovat pituudessaan edelleenkin eksoottisia ja vapaapäivät kortilla. Vuonna 2014 vähensin kuitenkin selvästi töitä, mikä näkyy ihan rahassa, sillä edellisvuoteen verrattuna tienasin viime vuonna yli neljä tonnia vähemmän, vaikka palkka oli noussut kummassakin työssä. Sinänsä tylsää, koska tähän asti homma oli mennyt niin kuin näin nuorena kuuluukin, että jokaisena vuonna tienasin hiukan enemmän kuin aikaisempana, mutta viime vuosi käänsi kelkan siinä suhteessa ja tästä vuodesta on vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa. Tulon menetyksestä huolimatta asia on kuitenkin niin, että kaikkea en minäkään jaksa.

me

Työni on myös vuorotyötä, jossa vuorot alkavat ihan milloin tahansa klo 6-18 välillä ja saman viikon sisällä voi olla vaikka kuinka eri aikoihin olevia vuoroja, joten minulla ei ole mitään säännöllistä päivärytmiä, eikä ole yksinkertaisesti mahdollista mennä nukkumaan ja herätä suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Tämä epäsäännöllisyys on melko kuluttavaa, vaikka siinä on myös hyvätkin puolensa. Ennen joulua olinkin ollut jo viikkoja niin väsynyt, että mietin oikeasti heiluvani todella lähellä totaalisen uupumisen rajaa.

Periaatteessa en ole riskissä ajautua helposti uupumukseen, sillä vaikka teen paljon töitä, en ole ns. työnarkomaani. En stressaa kummastakaan työstäni, lomilla ja vapaapäivinä olen todella lomalla, enkä ajattele työasioita. Unohdan työasiat jo, kun ajan pois työpaikalta. En hoida työhommia vapaalla, enkä koe, että työpaikalla ei selvitä ilman minua. Työni eivät määritä arvoani, eikä minulla ole tarvetta saavuttaa tiettyä asemaa ja pyrkiä sinne kynsin hampain. Käyn töissä elääkseni ja pitääkseni harrastukseni. Käyn semmoisissa töissä, mistä suurimmaksi osaksi tykkään. Otan elämän niin rennosti kuin pystyn ja olen aina ollut vapaa-aikakeskeinen, vapaa-ajan intressit ovat jo alaikäisestä lähtien ajaneet ohi koulu- ja työintresseistä. Se tehdään, mitä tarvitsee, mutta työ tai koulu ei ole ollut intohimoni ikinä.

Mutta sitten toisaalta taas, minulla on riski ajaa itseni äärirajoille ja uupua. Olen ihmisenä sellainen, että jaksan ja kestän paljon. Pystyn keskittämään tarmoni siihen asiaan, mistä on tärkeintä selvitä kullakin hetkellä. Tämä on toki myös hyvä asia ja ehkäisee sinällään uupumista, koska en vaadi itseltäni täydellisyyttä kaikessa. Jos teen paljon töitä, niin on luonnollista, etten jaksa hoitaa kaikkia muita elämän osa-aluita tip top kuntoon joka hetki. Mutta tässä priorisoinnissa, tärkeimpään keskittymisessä ja läpi harmaan kiven menevässä asenteessa on vaarana se, että vetää itsensä lopulta niin tiukoille, että seuraa totaalinen romahdus. Kun ei kuulu niihin ihmisiin, joiden mielestä on rankkaa, kun on viisi päivää viikossa töitä ja aina viikonloppu vapaa, vaan kuuluu niihin, joiden mielestä on luksusta kun joka toinen viikko on yksi vapaapäivä ja ei valita väsymystä pienestä ja menee vaan, niin siinä on kuitenkin vaaransa, sillä kukaan ihminen ei ole yli-ihminen.

let_us_sleep

Vaikka olenkin ihmisenä sellainen, että kantti kestää kutakuinkin tervepäisenä(?) keskimääräistä isompia stressitilanteita ja olen selvinnyt asioista, joista tilastollisestikaan suurin osa ei selviä ja siinä ohessa kannan tarvittaessa muitakin, jos joku ei meinaa jaksaa, niin rajat ne on minullakin. Minä vain ajaudun hyvin pitkälle sinne rajamaille huomaamatta, sillä olen myös härskin itsekäs tarvittaessa ja osaan ottaa aikaa omille nautinnoille ja harrastuksille. Pystyn myös nukkumaan sujuvasti mihin vuorokauden aikaan tahansa enkä ole koskaan kärsinyt unettomuudesta. Saan 99% helposti unta ja olen hyvä nukkumaan työaikataulujen takia kertyviä univelkoja pois megapitkillä unilla. Näillä toimilla pystyn aika pitkälle paikkaamaan ylenmääräisestä työnteosta aiheutuvia rasitteita.

Olin siis tosiaan ennen joulua jo usemman viikon ajan väsynyt vai olisiko siinä mennyt ihan pari kuukauttakin. Silloin tajusin sen, että ihan oikeasti alan olla lähellä (työ)uupumuksen rajaa ja koska kestän normaalisti niin paljon, niin vaarana on ihan realistisesti se, että jossain vaiheessa romahdan niin täysin, etten pysty MIHINKÄÄN pitkiin pitkiin aikoihin. Tätä fiilistä ei tietenkään helpottanut se tosiseikka, että toinen työnantajani on oikein erikseen ilmoittanut kaikille työntekijöille kotiin jaetulla kirjeellä, että Z-koodin sairauslomista ei makseta palkkaa. Työuupumus kuuluu nimenomaan tuonne Z-koodistoon, koska se ei ole varsinainen sairaus. Sinänsä hassua, että tuommoinen on laillista. Toki ymmärrän työantajan halun olla maksamatta laiskoille lintsareille, jotka eivät viitsisi töitä tehdä ja ovat nyt vähän ”uupuneita”, mutta kun ajatellaan ihmistä, joka aidosti uupuu esimerkiksi täysin ylimitoitetun työmäärän alla, huonosti järjesteltyjen töiden takia, sadistisen esimiehen takia, huonon työilmapiirin ja ala-arvoisten työolosuhteiden takia, niin kuinka reilua on se, että loppuunajetulle ihmiselle ei makseta palkkaa siltä työkyvyttömyysajalta, jonka työnantaja on itse aiheuttanut. Pisteenää iin päälle myöskään Kela ei maksa sairauspäivärahaa, jos työkyvyttömyyden syy on merkitty Z-koodilla.

Ja mihin tämä sitten johtaa? Siihen, että kun ihminen on siinä pisteessä, että lievä uupumus olisi vielä hoidettavissa vaikkapa kuukauden sairauslomalla, niin suurimmalla osalla ei ole tuossa vaiheessa vielä mitään halua tai mahdollisuutta jäädä hoitamaan itseään, sillä aika monelle kuukauden tai parin täysin palkaton aika on taloudellinen katastrofi tai ainakin hankaloittaa jatkoa monin tavoin. Siksi kai minunkin työpaikalla burn out -lomalla ovat olleet vain isopalkkaiset pomot, alemmilla paikoilla sinnitellään, kunnes kaadutaan tai masennutaan niin pahasti, että mistään ei tule enää mitään.

Sen verran toivoa löytyi netistä, että työtuomioistuin on tehnyt ratkaisuja, joissa todetaan, että myös sairauden kaltaiset uupumustilanteet oikeuttavat palkalliseen sairauslomaan ja jotkut ovat näin olleen saaneet myöhemmin palkkansa korkoineen. Mutta eipä sekään helppo ja nopea tie ole. Ja tuskinpa kaikki ovat jaksaneet menetettyjä palkkojaan hakea.

Itseni kohdallahan olisi sikäli jopa reilua, että mikäli jäisin uupumussaikulle, työnantaja ei joutuisi sitä maksamaan, koska uupumistani ei olisi aiheuttanut kumpikaan työ yksinään ja näin ollen työnantajia ei voisi syyttää. Omassa tapauksessani peilistä pitäisi katsoa vain itseäni, joka olisi tehnyt liikaa töitä ihan omasta tahdostaan ja mennyt siinä touhussa liian pitkälle ja kärsisi seurauksista. Sen sijaan olen sitä mieltä, että mikäli joutuisin uupumussaikulle jäämään, niin saisi kyllä edes Kela maksaa päivärahaa, sillä sen verran paljon veroja olen maksanut tälle yhteiskunnalle tekemällä töitä oman jaksamiseni rajamailla, joten saisivat tulla vähän vastaan, kiitos 😀

sleeping_beloved_one

Että niin, sikäli siis tuo kaatumisonnettomuus seurauksineen sattui oikeaan aikaan, kun olin tuntenut kovaa väsymystä jo pidempään. Vaikka saikulla olo on minulle ollut henkisesti jossain määrin vaikeaa, kun on niin rikollinen olo siitä, että minä vain lorvin kotona, kun on VAIN pikkusormi pipi, niin ehkäpä tuo käsikirurgin päättäväisyys määrätä minut saikulle, on hyvä asia muutenkin kuin sormen kuntoutumisen kannalta. Kolmen ja puolen viikon helpotus normaaliin oravanpyörääni ehkä pelastaa minut enemmältä kuin arvaankaan. Lisäksi en ole uupumussaikulla, vaan ihan OIKEALLA saikulla, niin saan täyttä palkkaakin tältä ajalta. Joskus on onni onnettomuudessa. Vaikkakaan ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, tätä sormicasea ei ole vielä katsottu loppuun asti.

masa_viilentää

Näin pitkän tekstin kirjoittaminen tämän lastan kanssa on muuten aika älytöntä. Tuo taivutettu pönkylä kun tökkii vastaan tietokoneella kirjoittettaessa ja rannetta ja kämmentä joutuu siksi pitämään melko erikoisissa asennoissa, niin voin sanoa, että nyt hiukan sattuu käteen 😀 Mutta halusin kirjoittaa tämän tekstin ennen kaikkea siksi, että mielestäni on tapauksia, joissa Z-koodin työkyvyttömyydestä maksamattomuus on huutava vääryys. Z-kooditkin kuitenkin kirjoittaa saikkutodistukseen ihan lääkäri eli diagnoosi on tehty, niin on se nyt kumma, että ne ovat eriarvoisessa asemassa. Uupumuksen lisäksi esimerkiksi suru kuuluu Z-koodiin. Olen itsekin sitä mieltä, että ei jokaisen kuoleman takia tarvitse palkallista saikkua ja suru ei ole sairaus vaan normaali elämään kuuluva tunnetila, mutta ajatellaanpa vaikka, että työntekijältä kuolee esimerkiksi lapsi yllättäen, niin kuinkahan äkkiä sitä on oikeasti täysin työkykyinen? Jossain vaiheessa työnteko varmasti helpottaakin, mutta alun romahdus voi olla sitä luokkaa, että siinä vaiheessa ei monikaan pysty töihin menemään. Jotta rangaistaan sitten siinä kohtaa vielä palkattomalla saikulla, reilu meininki ja silleen?

Mietin jossain vaiheessa sitäkin, että voisihan sitä tietysti kehitellä työuupumuksen sijaan jonkun mukamas-masennuksen ja lääkäri kirjoittaa sitten F-koodin saikkua, josta kyllä maksetaan palkkaa. Mutta silläkös vasta seuraukset olisikin, jos kirjoihin ja kansiin päätyisi masennusdiagnoosi. Pahimmillaan jatkossa kaikki fyysiset vaivat kuitattaisiin päävioiksi, vaikka oikeasti olisi sappikivet ja ärhäkkä iskias. ”Jaa katohan, täällä näkyy masennus viis vuotta sitten, joo, ei muuta kuin mielialalääkkeitä kehiin ja muuta et tartte.”

Olenpas tänään optimistinen 😀 Mutta jotenkin vaan asiaa pohdittuani on sellainen olo, että ei ole helppoa, jos sattuu uupumaan. Joten lienee siis syytä yrittää välttää sitä tilannetta, mikäli voi siihen itse vaikuttaa. Joten prioriteettini tulisi olla minä ihan ite ja riittävä lepo. Tiedän, että tulee taas päivä, kun unohdan ihmisen rajat. Mutta jos muistaisin ne edes välillä 🙂

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Kiitollisuutta, Minä itte, Paasausta, Surua, Valitusta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: What you need is what you get?

  1. Timo Lampi sanoo:

    Mä tein pahimmoillee kolmee työtä yhtä aikaa. Lähin ja tulin kun lapset nukku. Yks aamu kompuroin eteisessä sillee, et lapset heräs. Likka huus että; iskä, tu taas joskus käymää.
    Samana päivänä irtisanouduin sivuduuneista…

  2. rantakasvi sanoo:

    Tuo Z-koodi on ollut ongelma jo kauan. Yleensä työnantajat eivät pelkällä Z-koodilla sairastavalle maksa palkkaa. Harvoja poikkeuksia tiedän. Mutta jo aikoinaan 90-luvulla, kun työuupumus alkoi olla yleistä, oli lääkäreillä tapana laittaa s-lomatopdistukseen joku muu koodi lisänä. Juuri esim masennus. Siinä ei ole mitään väärää. Tiedän kokemuksesta, että uupumusta voi seurata salakavala masennus, joten ihan hyvin sen uupumuksen takia voi olla lomalla, estääkseen tilaansa pahenemasta.

    Itse olen yli kolmekymmentä vuotta tehnyt kahta työtä, osin yhtaikaa ja osin lomittain. IT-alalla vielä jouduin/pääsin matkustelemaan ympäri Eurooppaa ja siinä ohessa tein matikan open sijaisuuksia, joten tiedän mitä on tehdä töitä paljon. Toisaalta. Olen rakastanut molempia töitäni suuresti, ja olen tuntenut olevani etuoikeutettu kun olen saanut tehdä työtä, joka ei tuntunut työltä. Opettamistahan tein osin molemmissa tösissäni. IT-alalla paljon muutakin tietysti.

    Mutta tarkkana kannattaa olla, että ei aja itseään piipppuun. Minulla se tapahtui hieman muista syistä kun liika työmäärä, mutta silti kannattaa pitää itsestään huolta ja ottaa lomaa kunnolla aina välillä.

    Minun tapani oli nuorempana tehdä niitä pitkia 6-8 viikon rahtilaivamatkoja kesällä. Siinä pääsi irti kaikesta normi-elämästä ja vaihtelua oli joka tavalla. Sitten myöhemmin miehen kanssa tapasimme lähteä keväällä Lappiin hiihtämään pariksi-kolmeksi viikoksi

    Hyvä kun mietit noita asioita. Ei kukaan jaksa tehdä tauotta töitä kun ikää tulee, aina enemmän tarvitsee lomaa välillä.

    • rantakasvi sanoo:

      ”Työtuomioistuin on ratkaisukäytännössä kuitenkin pitänyt työuupumusta palkkaan oikeuttavana sairautena, silloin kun asiassa esitetyn lääketieteellisen arvion mukaan työuupumus/exhaustio on aiheuttanut työkyvyttömyyden”.
      Täällä:
      http://www.uralehti.fi/kolumnit/sairausloma-palkallinen-vai-palkaton

      • Marra sanoo:

        Mä en tiennytkään, että sinne lisätään muuta koodia z-koodin seuraksi. Ihan hyvä varmasti niin…

        Joo jotain tommosia työtuomioistuimen ratkaisuja bongasin kans, mutta siihen käsitykseen jäin, että käytännössä sitä pitää sitten itse jaksaa vinkua sieltä tuomioistuimen kautta, kun työnantaja ei ole ensin maksanut sitä palkkaa. Hyvä tietysti, että ovat kuitenkin linjanneet noin, niin rahansa on mahdollista saada sitten myöhemmin kuitenkin.

        Kyllähän se auttaisi jaksamista, kun olisi pidempiä lomia välillä. Mulla vaan on kesälomatkin kahden viikon pätkissä, niin se on oma rajoitteensa se.

  3. Sanna sanoo:

    Varsin analyyttinen kirjoitus! Hyvä, että mietit näitä ennenkuin sairastut… moni ei mieti senkään jälkeen.

    Jostain luin mielipiteen, että sen sijaan, että työnantajan ei tarvi työuupumuksen takia maksaa sairasloma-ajan palkkaa, sen pitäs maksaa palkan lisäksi myös korvausta, koska siitä johtuvasta syystä ihminen on työkyvytön. Ikäänkuin työtapaturma.

    Z-koodeihin ei mun mielestä vakava työuupumus edes kuuluisi, kun katsoo, mitä muita samaan sarjaan kuuluu: Z55.4, sopeutumattomuus opetukseen ja/tai erimielisyydet opettajan ja/tai luokkatovereiden kanssa. Z59.0, kodittomuus. Z59.2, riitaisuudet naapureiden, vuokralaisten tai vuokranantajan kanssa. Z59.6, pienet tulot.

  4. outopaimen sanoo:

    Muutaman ikävän kokemuksen kautta joita en kuitenkaan kerro tässä enkä koskaan, opin sen että elämässä täytyy olla ja on muutakin kuin työ ja raha.
    Jos tätä ei muista niin syntyy pahaa jälkeä.

  5. Satu sanoo:

    Hyvä kirjoitus kerrassaan. Ja kuulostaa tosiaan siltä, että saikku tuli sopivaan saumaan. Itselläni ei ole kokemusta kahdesta työstä, ja tuskin semmoista kovin pitkään jaksaisikaan, jo ihan nukkumisenkin takia. Kaipaan säännöllistä vuorokausirytmiä, jotta saan nukutuksi kunnolla, ja nukkuminen on välillä muutenkin kovin vaikeaa. Hieman hirvittää, että jos musta tulee vuorotyöläinen, niin kuin on suunnitelmissa, niin mitähän siitä tulee…

    • Marra sanoo:

      Mulla on tosissaan se hyvä puoli, että nukkuminen ei ole vaikeaa. Mutta epäsäännöllinen vuorotyö luo väsymystä, kun välillä työvuorojen välissä on esim vain 7,5 tuntia aikaa ja siinä ajassa pitäisi nukkumisen lisäksi hoitaa työmatkat ja syömiset ja ilta- ja aamutoimet ja pari koiralenkkiä, niin univelkaa kertyy väkisin ja sitten sitä on otettava seuraavana päivänä kiinni tai katastrofi on valmis, mutta joka tapauksessa, tällä meikäläisen ”rytmillä” on jatkuvasti jossain määrin väsynyt ja siksi ehkä pitäisi aina saada välillä kunnon lomia. Sitä mieltä kyllä olen, että ehdottomasti säännöllinen rytmi on terveellisempää. Mutta onneksi mä nukun mihin aikaan vaan, niin tämä yhtälö on kuitenkin mahdollinen…

  6. Simpukka sanoo:

    Hei Marra!

    Voitko paljastaa sähköpostisi? Aion jatkaa blogiani suljettuna ja laittaisin mielelläni sulle kutsun.
    syvillavesilla(at)gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s