Rasittavaa treffiseuraa

Otsikolla viittaan siis itseeni… Käytiin tuossa joku aika sitten miehen kanssa vähän niin kuin treffeillä tai jotain sinne päin, miksikäs date nighteiksi niitä pariskuntien ulkonakäyntejä nykyään hienosti kutsutaankaan. Joka tapauksessa, meikähän oli taas eniten kiinnostunut kuvaamisesta. Minä kun en liiku edes töihin ilman kameraa, koska jos kamera ei ole mukana, jää vuoden luontokuva taatusti saamatta. Ja minne menenkin, vaikkapa tosiaan ukon kanssa ulos, on muutama kuva aina pakko napsia. Harjoittelematta ei nääs opi…

Joulutunnelmaa oli sentään hiukkasen tuolla tarjolla, mikä on mukavaa, koska itsehän en ole mikään kodinhengetär, joka laittelisi ilokseen kotia, vaan olen pikemminkin liikkuvaista sorttia, joten joskus täytyy hinata itsensä joulutunnelman luo.

Kameralla leikkiminen erilaisissa olosuhteissa on hauskaa, vaikka lopputulos ei aina tyydytäkään, kaikkea tässä maailmassa kun ei ole yhtä helppoa kuvata, kuin luonnon valmiiksi maalaamia täydellisiä auringonlaskuja tai muuta sellaista. Mutta lopputulos on kai se, että olen aika rasittavaa seuraa nykyisin, kun roikun kamerassa kiinni kuin joku takiainen. Vaikka välillä tulee hypättyä hetkeksi toisellekin puolelle kameraa, mutta sekin on osa sitä, mitä haluan itse luoda kameralla.

Mutta juu, nyt on pakko siirtyä joulukorttien kimppuun, kun nekin täytyy huomenna lähettää. Mutta olen sentään kehittynyt, aion kirjoittaa ne tänään, enkä vasta huomenna 😉

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Beautiful things, Elämyksiä, Fiilistelyä, Joulu, Juomaa, Minä itte | Avainsanat: , , , , | 8 kommenttia

Muistoja syyskuulta: Toriseva


Kesäkahvila oli kiinni…

Tehtiin Hunnin kanssa syyskuussa retki Torisevalle. Ihan tyttöjen retkestä ei ollut kyse, sillä miesvahvistuksena mukana oli Masa. On ollut tässä ehkä sata kertaa suunnitelmissa tallentaa nämä retkikuvat tänne muistoihin, nyt päätin sen tehdä, vaikka muutakin tekemistä taas olisi ja kusihätäkin painaa päälle, mutta kun kerran päätin tämän nyt tänne rysäyttää, niin menköön…

Taisi olla joku syyskuun 23. päivä, kun tuolla retkeiltiin, sattui ihanan lämpimät kelit ja oli tosi mukavaa retkeillä, vaikka Virrat tuntuikin olevan tosi kaukana, kun jotenkin kuvittelin matkan olevan lyhyempi. Joka tapauksessa, kannatti tuo mesta nähdä, oli kivaa aikaa Hunnin ja koiruksen kanssa, ilma kuin morsian ja lisäksi sain hingun käydä tuolla vuonolla joskus sellaisena talvena, kun maassa on lunta, ottamassa jotain eeppisiä kuvia…

Tästä nyt näyttää taas tulevan tällainen kuvapostaus, mutta mielestäni kuvat kertovat enemmän kuin ne tuhat sanaa. Näette itsekin Masan ilmeestä koska ollaan reunalla ja maisemat joka tapauksessa välittyvät kuvista paremmin kuin kertomuksista.

Kiva retkipaikka tuo Toriseva, suosittelen, mikäli joku on sinne menemistä miettinyt. Todistettavasti siellä voi myös retkeillä ilman vaelluskenkiä ja tuulipukua, testasin.

Ja päivän päätteeksi meikäläiseltä lähti viimeinkin rapuneitsyys 34 vuoden kunnioitettavassa iässä, kun Hunni ystävällisesti opasti meikäläisen ravunsyönnin saloihin. Ei ollut muuten helppoa, mutta ihan hyvää 🙂

-Marra

Kategoria(t): Autoilua, Elämää, Elämyksiä, Fiilistelyä, Kiitollisuutta, Koiruuksia, Matkailua, Syksy, Ystävyyttä | Avainsanat: , , , , , , | 18 kommenttia

Zombieita sun muita

Tässä olisi hieman erilainen postaus tällä kertaa. Nyt tuo kaikki synkkyys tuntuu jo kaukaiselta tämän lumisateen keskellä, mutta mielestäni nämä kuvat Särkänniemen Karmivasta karnevaalista ovat hauskoja ja jotain ihan muuta, kuin yleensä, joten halusin pikku kuvakavalkadin tänne laittaa.


Zombie zonella valohattaroiden promoajat muuttuu melkein aaveiksi itsekin…


Ja mun hattaraa ei viedä…


Lopulta valohattaroista jäi jäljelle pienet valomiekat 😉


Ei oo helppoo paeta, jos haluaa.


Oli siellä nättiäkin, eikä pelkkiä zombeja 🙂

Semmoista. Kiitos ja kunnia kaikista kuvista kuuluu tällä kertaa miehelle, itse en hengannut kameran takana tällä kertaa, vaikka siellä onkin tullut viime aikoina viihdyttyä vahvasti 🙂 Edit: eikäkö, ku katoin tarkemmin, niin onhan tuolla yks Hunnin nappaama otos ja yks munkin ottama…

Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille!

-Marra

Kategoria(t): Elämyksiä, Kulttuuria, Random, Syksy, Ystävyyttä | Avainsanat: , , , , , | 9 kommenttia

Volvolla Virossa


Se tunne kun seikkailu on edessä…

Käväistiin tuossa tyttöakkaporukalla Eestissä männä viikonloppuna. Reissussa oltiin aikalailla vuorokauden ympäri, suunnilleen kolmesta aamuyöllä seuraavaan aamukolmeen. Kuskille oli vähän rankka pesti työviikon jälkeen, kun ei voinut nukkua pimeydessä takapenkillä toisin kuin eräät. Mutta ei se mitään, pari Red Bullia täytyi kulauttaa matkalla ja palatessa ottaa unet laivan penkillä, mutta hieno reissu oli kaikin puolin. Kun on huumorintajuinen porukka, tunnelma katossa ja turkinpippuri huulessa, ei voi mennä pieleen, vaikka vähän väsyttäisi 😉


Aamu oli kaunis Helsingissä


Käytiin katsomassa Jägalan vesiputousta.


Pikkasen piti koittaa kävellä vetten päällä


Nössönä en mennyt tämän lähemmäs reunaa

Eestiläisestä liikenteestä tulikin mieleeni, että yhdessä vaiheessa tarvitsi pysähtyä bussipysäkille pistämään tarkemmat navigoinnit kaverin puhelimeen. Pysäkki oli moottoritien varressa ja pitkä kuin nälkävuosi. Ajoin pysäkin etupäähän jättäen tilaa taakseni, jos nyt sattuisi vaikka bussi tai pari tulemaan pysäkille. Onneksi en kuitenkaan ihan sinne pysäkin kärkeen ajanut, sillä pysäkiltä lähtöä suunnitellessa valkeni sekin, miksi ne pysäkit ovat tajuttoman pitkiä. Tietysti, kun motarin rajoitus on 110 km/h ja liikennettä on molemmat kaistat täynnä, niin se pysäkkihän on samalla kiihdytyskaista… No, kiihdytysbaanaa tosiaan ei ollut liiaksi edessä ja liikennemäärää katsellessa alkoi tuntua siltä, että tästähän onkin tosi kiva kurvaista tuonne sekaan. No, jahka takapenkki kuittasi, että tuohon väliin, niin meikäläinen survaisi kaasua sen verran, etten ole sitten ikinä nähnyt sellaista mustaa pilveä vielä aiemmin tulevan Volvon pakoputkesta, mitä silloin, mutta sekaan päästiin. Hämmästyin kyllä ihan vilpittömästi sitä mustaa savua, koska kiihdytystapani on muutenkin ns. urheilullinen, mutta ehkä tässä oli sen ainoan kerran tosi kyseessä, kun sinne 110 km/h ajavien sekaan oli pakko survaista suoraan pysäkiltä, että oli sitten se kaasunpainallus sen mukainen. Nooo, melkein kunnossa on moottori…


Rummu Karjäär kutsuu. Heti kun löytyy aukko aidasta…


No, vähän piikkilankaa ne on yrittäneet laittaa…


Kyllähän sinne pääsi… Ihan kuin olis pudonnut jonnekin villiin länteen…


Kaikki hauska on aina kiellettyä 😀


Tyrniä kasvoi siellä sun täällä


Kohta satoi… Kamera kastui ja niin minäkin, mutta ei se haitannut. Onneksi muut löysi jostain suojaa, kun eivät päässeet lukittuun autoon, kun meikäläinen haahuili onnessaan kuvailemassa pitkin kenturaa. Joskus vaan on niitä hetkiä, että aivan sama vaikka joutuisi kaatosateeseen ilman takkia ja kamera kourassa ilman suojapussia. Niin ja hetkeä ennen sitä sadetta oli aurinkoista ja kuumaa. Mutta mikäs sen hienompaa, kivoja kuvia sai. Eikä tullut ukkosta. Siitä olisi tosin saanut vielä hienompia kuvia. Ja kai tuo vankila olisi voinut toimia hyvänä ukkosenjohdattimena, vaikka olisinkin hengaillut aukealla siinä vieressä… ;D


Muistettiin käydä kerran syömässäkin välillä. Tuumin tuossa, että pitäisi olla aina tuoretta sitruunaa vedessä vaikkapa töissä, niin maistuisi elämä paremmalta.


Kaikkee pitää kokeilla kerran… Olisin halunnut kuvan, missä seison kotteron katolla Tallinnassa, mutta ei siellä uskaltanutkaan seistä, kun tuntui, että menee katosta läpi. Oli sitten pakko istua, että paino vähän jakaantuu. Pikkasen kyllä nauratti tämäkin episodi, mutta hauskaa täytyy pitää ja ennen kaikkea omalla kustannuksella 😉


Jonossa laivaan. Röökaava ukko kuvausrekvisiittaa, ei meidän porukkaa…

Semmoinen reissu se. Kyllä sai taas nauraa päivän aikana. Ja nyt kun tuli korkattua omalla kohdalla tämä laivaan ajaminen ja virolainen liikenne, niin paluuta ei ole enää sinne putkeen jonottamaan ihmismassojen kanssa. Paljon mukavampaa autossa omalla porukalla odottelut. Tästä eteenpäin menen aina autolla, mikäli se minusta riippuu…

Seuraavaa reissua odotellessa siis 😉

-Marra

Kategoria(t): Autoilua, Elämyksiä, Fiilistelyä, Kiitollisuutta, Kulttuuria, Matkailua, Syksy, Ystävyyttä | Avainsanat: , , , , , | 6 kommenttia

Tulin käymään

Eipä ole tullut kirjauduttua tänne blogiin aikapäiviin. Näköjään täällä on kuitenkin ollut jotakin liikennettä, vaikka itse en ole tänne asti ehtinyt. Ihan nyt ajattelin tänään poiketa täällä syntymäpäiväni kunniaksi. 34 vuotta kilahtaa tänään mittariin. Voisin ajatella, että täytyy olla tyytyväinen, että tässä ollaan hengissä, terveenä ja pää suunnilleen kasassa. Mikään niistä ei ole itsestäänselvää. Ja kirsikkana kakun päällä nykyisin osaan myös ajoittain tuntea suurtakin elämänriemua. Siihen asti pääseminen ei ole ollut ihan helppo juttu, mutta kun sellaista on tarjolla, niin siihen ei voi olla tarttumatta.

Tähän ikään mennessä olen myös alkanut ymmärtää omaa luonnettani. En taistele enää sitä vastaan. Pitää vain keksiä, miten sen kanssa tullaan toimeen niin, että saa jotain järkevää tehtyäkin. Kun keskittymiskyky esim. lukemista vaativiin asioihin on lähes nolla ja toisaalta taas olen yhden asian ihminen, jonka päähän mahtuu yleensä vain yksi innostus kerralla yhdistettynä elämyshakuisuuteen, joutuu välillä keksimään erikoisia prosesseja, että saa esim. töitä tehtyä silloinkin, kun ei ole niin kiire, että paine on äärimmäinen ja pakko syntyy sitä kautta. Sitten kun tähän cocktailiin yhdistetään myös vuosien hauskanpitovaje, niin nykyisellä kevyemmällä yhden duunin elämällä joutuu välillä oikein pitämään itseään kiinni, ettei lähde koko touhu lapasesta. Mutta kuten sanottua, olen alkanut ymmärtää sitä luonnetta jonkun verran ja peilailen sitä myös kulloisinkiin olosuhteisiin. Oma toiminta ei ehkä aina ole täysin hallinnassa, mutta luulen, että ymmärtämällä oman luonteensa huonotkin puolet, ehkä sen kanssa voi oppia taiteilemaan niin, että joskus pääsee johonkin tasapainoon.

Mahtavaa on myös se, että käytyäni nyt vajaan puolitoista vuotta fasciamanipulaatiota tekevällä fysioterapeutilla, olen saanut kroppani takaisin. Ei vaivaa käsi, ei kaula, ei hevosen alle teininä jäänyt jalka. Päänsäryt kuuluu historiaan. Siinä kun ennen en voinut olla kyykyssä, koska sattui, nykyisin kyykkään syvälle ja hyppään sieltä ilmaan ylös asti kropan suoraksi. Eihän tuo fasciamanipulaatio kaikkien terveysongelmia ratkaise, mutta meikäläisen se on vapauttanut siitä tuskasta, kun lääkäri oli jo hermokipulääkkeitä tuuppaamassa. Aika monta käsittelyä tarvittiin, että vaurioituneet sidekudokset alkoi vapautua, mutta nyt on ollut hyvä olo jo aikaa. Toki jos käyntiväli venyy kuukaudesta kahteen, alkaa kroppa jostain kohtaa valittaa. Mutta ihan sama, jos joudun käymään loppuelämäni mälvättävänä hoitopöydällä, jos se pitää meikäläisen toimintakykyisenä ja ilman lääkkeitä. Olen sanomattoman onnellinen, että kaikkien vuosien jälkeen löytyi hoitomuoto, joka toi vasemman jalankin taas sellaiseen käyttöön, että tuntuu, kuin voisin tehdä mitä vain. Sitähän ei tiedä, koska joku muu terveysongelma tai tapaturma iskee kulman takaa, mutta nyt on ollut aika tanssia ihan siitä ilosta, koska voin. Hiirikäsikin kestää ja kaikkee 😀

Olisikohan tämä nyt riittävä synttäripostaus? Kaiken hehkutuksen oheen pitää kai mainita, että elämä ei suinkaan ole täydellistä, mutta tämä blogi ei ole nyt alusta millekään ongelmien tai haavojen puinnille. Niitäkin on, mutta riipun kiinni onnessani. Ja onnea tuottaa myös valokuvaus nykyisin, mikä onkin vienyt meikän ilmaisemaan itseäni enemmän Instan puolelle, sinne kun kuvia on kätevä törkätä, eikä tarvitse niin paljon kirjotella, kuin tänne blogin puolelle. Niinpä Insta on sellainen visuaalisuuteni ilmaisukanava nykyään. Ja jos joku materia voi tehdä ihmisen onnelliseksi, niin se on kyllä kamera 🙂

Tjaah, blogi ei siis vielä ole täysin kuollut, mutta en lupaile mitään kirjoittelenko tänne taas pitkään aikaan. Ehkä joskus taas, jos tulee sanottavaa, jota en pysty pitämään sisälläni 🙂

Heippa siis tältä erää, toivottavasti teillä on mukava syksy!

-Marra

Kategoria(t): Blogista itsestään, Elämää, Fiilistelyä, Hevostelua, Kesä, Minä itte, Random, Syksy, töitä | Avainsanat: , , , | 14 kommenttia

Roadtrip-kuvia

Käytiin roadtripillä viikkoa ennen juhannusta. Meikän kohtalona oli olla repsikkana omassa autossani, joten mitäs siitä muuta seuraisi kuin kasa kuvia, koska johonkin se kaikki pöllöenergia on istuessa käytettävä 😉 Rannikolla pyörittiin vähän eri puolilla ja tässä siis sarja kuvia reissulta. Kesä ja roadtrippailu on parasta 🙂 🙂 🙂


Lövön silta ei sovi korkeanpaikankammoisille… Olisin laittanut silmät kiinni, mutta kun piti kuvata…


Perheen kuvauksellisin jäsen Kasnäsissä ❤


Taas se silta, toiseen suuntaan…


Ja alhaalta…


Joku olis kans halunnut tulla terassille hampurilaiselle…


Muutama nuijapää lammessa… Ei houkutellut uimaan 😉


Siperiankurjenmiekka. En ole yhtään kukkaihminen, mutta tää kelpaa mulle 😀 Tulppaanien ja auringonkukkien lisäksi.

Tämmöinen kuvapläjäys, kesä kutsuu enemmän elämään, kuin bloggailemaan, joten kirjoitella en taas malta, mutta ehkä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ja blogista loppuu kohta tila, kun joku ei pakkaa kuviaan…

Mukavaa viikonloppua!

-Marra

Kategoria(t): Autoilua, Elämää, Elämyksiä, Fiilistelyä, Kesä, Kiitollisuutta, Koiruuksia, Matkailua, Minä itte | Avainsanat: , , , , , , , , , | 6 kommenttia

Laitumella


Pusipusii ❤


Johtajatar

Kappasta vaan, edellisestä postauksesta ei ole kuin vajaa viikko ja olen jo tekemässä seuraavaa, uskomatonta! 😉 Niin laiska bloggaaja minusta on tullut, että tästäkin voi jo olla ylpeä 😀 Mutta ehkä nyt kesällä tulee räpsittyä jonkun verran kuvia, joiden ympärille voi postauksia rakentaa, jos ei jaksa tarinoida mitään syvällisempää. Tai ei kai täällä niin kovin syvällistä ole koskaan ollutkaan, paria ajatusoksennuspostausta lukuunottamatta…


Kimillä on sentään vielä kaksipuoleinen harja…

Tässä on muutamia kuvia päivältä, jolloin Rohmu pääsi ensi kertaa laitumelle niin, että Lootakin oli siellä. Niiden kahden tutustuttamista on hiukan jännitetty, Loota kun on nuoreksi tammaksi hyyyvin itsevarma kuningatar, joka ei kumartele toisia hevosia, vaan pitää valtaa hallussaan ja Rohmu taasen on kunnostautunut aikamoisena tappelijana välillä. Kyllähän nuo sitten mätkikin alkuun melko lujaa toisiaan, kuvia ei tullut otettua siinä kohtaa jännitykseltä ja sitten kun kaivoin kameran videointiasentoon niin 1) tilanne rauhottui 2) alkoi sataa 3) lähdettiin sisälle istumaan nojatuoliin… Katsotaan nyt kuinka tilanne jatkossa etenee, ei noita ole vielä uskaltanut yöksi tuonne keskenään jättää, vaan eristyksissä hoituu hommat. Toistaiseksi Rohmu tyytyi syömään sivummalla ja Loota esti muiden pääsemisen sen seuraan. Kimi olisi mielellään mennyt Rohmun kanssa rapsuttelemaan, mutta Lootan hallinnoimassa valtakunnassa moinen toiminta on kiellettyä. Mutta eiköhän ne siitä totu, ajan kanssa ja mikä tärkeintä, laitumella on tilaa väistää ja ruokaa riittää kaikille kaikkialla, eikä tarvitse heinähäkin luona tapella paikasta maailmassa.

On muuten tosi värikäs tuo meidän lauma, kun kaikki on erisävyisiä harmaita. Vaikka pitäisi kai olla tyytyväinen, kun kaikki muut Rohmua lukuunottamatta on hopeita, mikä on väri, mille pitäisi tehdä kunniaa, mutta vähän tylsäksihän tuo käy, kun kaikki on harmaata massaa 😉


Pitipä ottaa selfiekin, kun olin laitumella tiirailemassa tilannetta. Todistusaineistoa, että on niitäkin hetkiä, kun meikäläisen tukassa ei ole tyvikasvua näkyvissä…


Päivän asuun kuului tietenkin riimunnaru mukana, jos pitää äkkiä saada joku heppa vietyä turvaan mahdollisesta yhteenotosta. Vaikka mies kysyikin kuvan nähtyään, että missäs fifty shades of greyssa meikäläinen on ollut. Mutta ihan vain laitumella 😀 😀 😀


Yksinäinen vaeltaja


Matriarkka pitää laumansa itsellään ja Rohmu haahuilee missä haahuilee. Vaikka sitten tois puol ojaa…

Jep, semmoista täällä, meikä lähtee nyt tallille. Vähän olis taas niin kuin kesä 🙂

-Marra

Kategoria(t): Elämää, Fiilistelyä, Hevostelua, Hiukset, Kesä, Kiitollisuutta, Minä itte | Avainsanat: , , , , , | 8 kommenttia