Jossain Tanskan yläpuolella
Islantiin lähdettiin ”once in a lifetime” -mentaliteetillä ja takaisin tultiin sen tietoisuuden kanssa, ettei siihen maahan voi mennä vain kerran elämässä, koska se hullu pieni maa koukuttaa niin vahvasti. Tokihan käytännössä reissu voi jäädä ainoaksi, jos elämä ei tarjoa tilaisuutta mennä toista kertaa, mutta henkisenä ajatuksena on tuhoontuomittua kuvitella käyvänsä vain ainutkertaisella reissulla ja palata sen jälkeen koluamaan vain lämpimiä kohteita. En uskonut etukäteen tätä, mutta niin se vain meni sitten omallakin kohdalla.
Matkakuume jäi siis vaivaamaan, mutta sen kanssa on nyt vain elettävä. Onpahan jotain mistä haaveilla. Hullut tai vähemmän hullut haaveet on hyödyksi, jotta voi välillä nostaa itsensä arjen yläpuolelle ja saattaa joskus vaikkapa hymyilyttää, kun päänsä sisällä matkustelee ties missä. Itse ainakin tarvitsen silloin tällöin mielikuvitusta pysyäkseni positiivisessa vireessä, ylipäätään tuollaisella Islannin matkalla on iso arvo positiivisena tunnekokemuksena, kun on muutaman päivän hillunut euforiassa ja uuden reissun ajatteleminen tuo sen euforian tunteen taas hetkeksi mieleen. Ja siinä kai se ero kaikkiin muihin mukaviin paikkoihin maailmassa piileekiin, että Islannissa euforia on sitä luokkaa, kuin olisi jossain satumaassa retkellä. Siksi se varmaan koukuttaakin, ei sitä niin helppoa ole ihmisen hypätä euforiapilveen ja nauttia kaikesta. Siksi sitä pitäisi saada lisää 😉
Tässä muutama jämäkuva vielä reissusta, osa Islannista, osa jostain matkan varrelta muista maista. Tämän postauksen jälkeen lupaan lopettaa tämän Islanti-jauhamisen tältä erää. Jauhan sitten taas, jos joskus pääsen käymään siellä uudestaan 🙂
Luulin muuten etukäteen, ettei Islannissa ole ollenkaan mitään moottoritien näköistäkään… No, olihan siellä lentokentän ja Reykjavikin välillä tämmöinen tie. Lisäksi Reykjavikissa oli paikoin huomattavasti enempi kaistoja kuin Suomessa, että se siitä yhdestä kaksikaistaisesta tiestä, jonka kuvittelin menevän Reykjavikiin…
Matkamuisto, joka oli pakko ostaa… Kolaportidin kirppikseltä löytyi jalustimet ja hihnat, joita kävin ensin kolme kertaa katsomassa, sitten tinkaamassa ja lopulta juoksemassa pimeässä illassa automaatilta lisää käteistä ennen kirpputorin sulkeutumista. Vanhaa kunnon nahkaa ja selvästi siltä ajalta, kun miehet oli isoja ja hevoset pieniä. Ja kun mulla sattui olemaan näihin jalustinkumitkin valmiina, niin nehän oli ihan selvästi mulle tarkoitettu 😉
Ja siis miten olin voinut selvitä ilman pullonkorkinavaajaa avainnipussa tähän asti? 😉
Menomatkalla Icelandairissa Kööpenhaminasta Reykjavikiin
Tiedän, että on melko hullua fanittaa jopa vesipulloja, mutta kun on tuo pullon muoto niin kiva ja kyljessä lukee ”source of an epic life” ja se vaan on niin totta 😀
Hartaasti odotettu hampurilainen paluumatkalla Oslossa.
Pienoinen Bombardier, jolla lennettiin Oslosta Helsinkiin
Joku reykjavikilainen ”american diner”
Tjaah, tämän Islanti-saagan viimeiseksi kuvaksi jäi näköjään sitten kuva sieltä kapoisen Bombardierin sisältä… Että se oli siinä sitten ja seuraavalla kertaa muihin aiheisiin 🙂
-Marra
marrasthetics.wordpress.com 
Kiitos Islantikuvista ja -tarinoista!
Ole hyvä 🙂
Niin tosiaan, oliko siellä brenkku kallista ja mitä ruokaa sieltä sai? Jotain merestä saatavaa pääosin vai saiko muutakin kuin silliä ja turskaa? Mukava oli lukea Islantipostauksia 🙂
Oli brenkku kallista. Esim niinkin yksinkertainen kuin tuo siideri kuvassa, maksoi yli kympin euroissa. Eivätkä muuten tiedä mitä on cider, mutta jos älyää pyytää Somersbytä, niin sitä saa… Anyway, ruokakaupoissa ei myyty mitään alkoholipitoista, siellä joutuu olusenkin hakemaan paikallisesta alkosta, joka ei ole auki ainakaan silloin, kun sinne olisi suomalainen turisti menossa 😉 Mutta joo, siellä paikallisessa alkossa on ehkä ihan inansa kalliimpaa kuin Suomessa, halvemmalla ei saa mitään.
Ruokaa sai ihan normaalia niin kaupoista kuin rafloistakin. Joten ei ongelmia sen suhteen. En syönyt mitään silliä enkä turskaa koko reissulla 🙂 Bonuksena tietty se, että lisäksi saa hevosta ja valasta, mitä täällä on hankalampi hankkia lautaselleen 🙂
Kiitos Islannin tunnelmallisten kuvien annista ja kyllä, minä niin ymmärrän tuskasi minkä tuo outo ja kiehtova saari aiheutti. Siellä ei vaan voi mennä käymään, jotain siitä saaresta jää sieluun, tulee mukana, piinaa ja riivaa. Muistan aivan tasan tarkkaan vieläkin miltä tuntui ajella mönkkäreillä siellä tulivuoren rinteillä, miltä Atlantin tuuli tuoksui ja miten se rikinkatku välillä pelmahteli nenään.
Paikallisessa Vinbudinnissa (?) valikoima oli yllättävän suppea, etenkin jos vertaa Alkoon. Matkaoppaassa suositeltiin ostamaan loman yömyssytarpeet kentältä, äkkiä ymmärrettiin miksi. Mutta tokihan se piti paikalliseen viinakauppaan ryykeltää kun se niin sopivasti osui hollille.
Minä olin semmoisella reissulla, että kaikki ohjelman mukaiset ateriat olivat ilmaisia, syötiin laidasta laitaan, hyvin paljon mereneläviä. Viimeisenä iltana istuttiin pizzeriassa.
On se, omanlaisensa ❤
Käsittämätön mesta se on, mutta hauskinta ikinä 🙂
Joo se joku Vin-alkuinen paikallinen Alko oli todellakin suomalaista vastaavaa suppeampi, kerran minäkin sinne kinkesin. Ja totta se on, että jos haluaa yömyssyt vetäistä, ne pitää ostaa mennessä lentokentältä.
Islantiislantiislanti..Islanti. 🙂 Varo vaan kuule, sillä kuulostat minulle 20 vuotiaana kun Espanjaespanjaespanja. Tuo kuva missä autot ajaa lämpimässä iltavalaistuksessa on jotenkin koukuttava. Hienoja kuvia olet ottanut! Olen lukenut postauksiasi bussissa töihin mennessäni mutta kännykästä kommentoiminen on hankalaa.
Hahaa, en mä vois muuttaa Islantiin, en kestäis sitä pimeyttä talvisaikaan. Mutta haluaisin käydä siellä uudestaan kiertämässä saaren 🙂
Joo, kännyllä kommentoiminen on rasittavaa. Oon myös lukenut sun postauksen, vaikka tosiaan se kommentointi on jäänytkin 🙂