Sain eilen potkut. Olinhan toki jo yli kuukauden aavistellut erinäisistä jutuista, että kaikki ei ole firmassa kunnossa, mutta silti tuli vähän puun takaa, kun tj ilmestyi klo 16 irtisanomaan meikäläisen. Ihan vilpittömästi toivon, että saavat firman vielä pelastettua, yrittäjillä kun on aika paljon enemmän menetettävää, kuin minulla…
Silti… tämä ottaa ihan tosi paljon kovemmalle kuin edelliset potkut puolitoista vuotta sitten. Koska… ensimmäistä kertaa elämässäni olin työpaikassa, jossa olin oikeasti onnellinen ja oli hyvä olla. No, ehkä se olikin liian hyvää ollakseen totta tai kestääkseen.
Onhan tässä nyt vielä kuukausi duunia ja aikaa etsiä muita hommia. Ei vain jaksaisi… Meikäläisen menot ei kuitenkaan pyöri ansiosidonnaisella, joten jotain duunia on pakko löytää. Vaikka rehellisesti sanottuna tekisi mieli pitää lomaa. Olla vaikka työtön ja huilailla. Paskat, ei vaan ole varaa sellaiseen. Ai niin, täytyy tehdä tänään Eurojackpot…
Tekee mieli nyt vain lähteä yksin jonnekin. Jos olisi rahaa, lähtisin. Tässä tilanteessa vain idioottimaisin temppu olisi käyttää rahaa matkailuun. Ennemmin pitäisi vaikka lopettaa syöminen, että syntyis säästöä. No, saa nähdä, jos olisi vaikka ilmainen mökki jossain Kainuun korvessa, niin painuisin yksin sinne.
Blaah…
Ja juu, tiedän, olen nuori ja terve jne, ei pitäisi valittaa. Valitan silti.
-Marra
Valita rauhassa. Torstai oli sit vähemmän toivoa täys’…. Mikäs se nyt olikaan..ai niin, JAXUhali;DDDD
Voihan jaxuhali 😀 Päätä särkee…
Voihan p*rkl* !! Kyllä pärräytin perhanan kun näin IG:n. Ei kyllä mitenkään niin kiva yllätys 😦
Ei varmasti ollut tj:llekaan mieluisa juttutuokio, yrittäjänä voin vain kuvitella millaista se voisi olla.
Valita kuule niin paljon kuin haluat, itke, kiroile ja kiukuttele. Se on enemmän kuin sallittua ja ymmärrettävää tuossa tilanteessa. Sitten kun kiukku on purettu ja pöly vähän laskeutunut, pystyt ehkä tekemään vähän tilanneanalyysia. Varmasti jotain hyvääkin tästä kehkeytyy, niin kauan kun ei tiedä mitä se on, on ihan löysässä hirressä roikkumista. Paska juttu.
Tsemii.
Joo ei tässä vielä pysty näkemään mitään positiivista. Paitsi, että iltapäivä kahvin sijaan juon tänään siideriä töissä, ihan koska vain voin 😀
Ei ollut toimarille helppo juttutuokio, tiedän sen ja hyvinhän ne yrittää mua kohdella loppuun asti ja antaa vinkkejä tulevaan. Ja toivon tosiaan, että saavat firman kuntoon, eivätkä kaadu itse mukana, ei oo kyllä mitään kaunaa sinne suuntaan 🙂
Olispa varaa viettää puoli vuotta lomaa ansiosidonnaisella. Ei kyllä taida olla…
Viis riviii vetämässä jackpotissa, jos voitan saat loman, kolmen kuukauden!!
Kyllä saa valittaa, ja pitääkin eritoten jos on aihetta! Sie oot kyllä niin sisukas tapaus, tiedän ettet jää kuitenkaan kauaksi aikaa valitteleen.
Olisin kyllä suonut sulle sen mukavan työn! Ja Eurojackpotinkin, mutta oon jo varannu sen…
Mulle taitaa noi työjutut (=raha) olla sen verran tärkeitä, että valitan niistä helpommin kuin jostain muista ongelmista…
Mäkin olisin suonut itselleni mukavan työn, seuraavasta kun ei taas yhtään tiedä… Ja kai sitä pärjäis sillä 41 miljoonallakin, jos satuttais vaikka molemmat nappaamaan se Eurojackpot…
Paska homma, mutta elämä on. Toivon sulle uusia avoimia ovia!
Elämä on joo… Kunpa vaan löytäisin työpaikan, josta saisin tarpeeks rahaa ja jossa olis hyvä olla. Ja siinä meni taas kesälomat sun muut. *****
Nyt et vaivu suohon, saatana. En kiroile lisää vaan sanon että kohtuullisen itsesäälin jälkeen etsit töitä! Tuolla rekisterillä ja työhiostorialla, pala kakkua! Töihin siitä, hus!
Yritän olla vaipumatta suohon, mutta se on välillä vaikeaa… Oikeesti tekis mieli vetää lonkkaa, oon tehnyt tauotta töitä viimeiset 13 vuotta, silloinkin kun opiskelin ja seitsemän vuotta tein kahta työtä yhtä aikaa. En jaksais taas alottaa alusta, mutta onko mitään vaihtoehtojakaan, ei…
Tottakai saa valittaa!!
Harvassa on työpaikat missä on oikeesti kiva tehä töitä.
Toivottavasti saat töitä!! Tai sitten kulut pieniksi. 😦
Pakko saada töitä, en halua luopua mun hevosista…
No voi peeveli, täällähän oli huonoja uutisia! Toivotaan yrittäjälle ulospääsyä ongelmista – ehkä joskus portti on auki takaisinpäin. Pian alkaa kesätyöläisten tarve, joten ainakin jotain pystyy saamaan. Vakipaikka tietenkin paras. Onnea metsästykseen!
Joo, kyllähän mä oon tervetullut takaisin, jos homma lähtee pyöriin sillä tasolla. Ei sen varaan vaan voi mitään laskee. Vaikka ottaakin niin koville luopua saavutetuista onnellisuuseduista… Mua taas melkein ahdistaa, kuinka paljon haetaan kesätyöläisiä, kun jotain muuta kuitenkin tarttisin ja heinäkuulle tarvisin hiukan vapaatakin…
Nyt vasta näin tämän jutun… olipa tosi pylleristä potkut 😦 Se on ahdistavaa kyllä. Itekin ollut koko vuoden kusi sukassa, isot yt:t oli tässä syksynä mutta sain vielä toistaseks jäädä. Ei muuta kuin tsemppiä vaan oikein paljon työnhakuun ja muutenkin.
Joo tää on nyt täysin pylleristä. Eniten vituttaa kaikki ja sitä rataa. Mutta kai se valo taas joku päivä voittaa, ei kai siinä oo muita vaihtoehtoja. Kiitos.