Minä minä minä

siivouspäivä
Minä siivouskopissa.

Ennen kuin aloin lukea blogeja, en voinut ymmärtää, kuinka joku on niin itsekeskeinen, että kirjoittaa blogia. Siis kertoo jatkuvasti itsestään ja omista tekemisistään ja kuvittelee, että toisia ihmisiä semmoinen kiinnostaa. Olin suorastaan järkyttynyt moisesta ilmiöstä, enkä voinut ymmärtää sitä. Siksi en lukenut blogeja, koska mitäpä se minua kiinnostaisi, jos joku itseään mielenkiintoiseksi luuleva ihminen itsestään kirjoittelee.

juhla_minä
Minä juhlissa. Oikeammin ystävän häissä kaasona. Morsiamelta lainattu mekko päällä. Kunnon pummi siis minä…

Sitten kävi niin, tuossa pari kolme vuotta sitten, että ajauduin takavasemmalta lukemaan erään kiinnostavan ihmisen blogia. Se meni niin päin, että ensin löysin kiinnostavan ihmisen, sitten blogin. Ensi lukemalta en jäänyt koukkuun, jouduin pitämään parin kuukauden tauon, mutta kun sitten palasin lukemaan, se oli menoa. Odotin kuin kuuta nousevaa tuon jo kuopatun blogin postauksia. Sitä kautta klikkailin itseni tietenkin muihinkin blogeihin ja yhtäkkiä olin löytänyt uuden maailman, blogien lukemisen. Moni blogi oli minusta aidon mielenkiintoinen, enkä enää ajatellut, että itsekeskeiset ihmiset niitä kirjoittavat. Monella kirjoittajalla oli hyvinkin paljon ajatusta mukanaan.

cry_baby
Minä itkeneenä.

Jossain kohtaa sitten päähäni putkahti ajatus omasta blogista. Kypsyttelin ajatusta ehkä pari viikkoa ja sitten päätin kokeilla. Blogini on muodostunut vähän erilaiseksi, kuin alunperin kuvittelin, mutta tämä on ollut myös hyvin paljon koukuttavampaa, kuin mitä olisin voinut uskoa. Ja bloggaajien yhteisö on ihan oma juttunsa 🙂

curly_hair
Minä miettimässä miksi tukka pysyy kivalla kiharalla vain illalla peilin edessä silloin, kun pitää ruveta iltapesulle. Ei tämmöistä ikinä päivällä saa aikaan eikä julkisille paikoille mennessä.

Nyt blogattuani jo jonkun aikaa, olen myös hyvin ymmärtänyt sen, miksi bloggaajat voivat jonkun silmään vaikuttaa itsestään liikaa luulevilta ”minä minä minä” -tyypeiltä. Kun kirjoittaa omalla naamallaan, kuten minä, mutta haluaa suojella läheistensä yksityisyyttä, ei jää juuri muita vaihtoehtoja kuin kirjoittaa itsestään, omista ajatuksistaan ja tekemisistään. Vaikka en esiinnykään omalla nimelläni, esiinnyn kuitenkin naamallani ja olen naaman lisäksi monesta muustakin yksityiskohdasta helposti tunnistettavissa. Ja koska haluan suojella läheisteni yksityisyyttä ja pitää blogin vain omana harrastuksenani, enkä sotkea siihen muita heidän tahtomattaan, en voi paljastaa mehukkaita/ahdistavia/jännittäviä/raastavia yksityiskohtia ihmissuhteistani tai omia pohdintojani ja analyysejäni ympärilläni olevista ihmisistä. Jos kirjoittaisin ilman omia kasvoja, nimeä ja muutenkin hyvin salatuilla yksityiskohdilla, jäisi enemmän varaa pohtia asioita syvällisemmin ja kirjoittaa muidenkin ihmisten tekemisistä, kuin omistani.

Mutta koska olen valinnut tällaisen ”puolipaljastavan” tien, joudun tarinoimaan lähinnä itsestäni ja eläimistäni. Eläinrassukoiltakaan ei ole kysytty, haluavatko ne näyttäytyä blogissani. Mutta ehkäpä ne kestävät täällä esiintymisen 😉

Näillä siis mennään.

-Marra

Mainokset
Kategoria(t): Blogista itsestään Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

23 vastausta artikkeliin: Minä minä minä

  1. Timo Lampi sanoo:

    Just noin, ihan ku oisin itte kirjottannu.

    Tossahan sulla on kulmat just niinku sillo iäisyys sitte koetin ehotella.
    Kun täällä plokistaniassa kiertelee ja lukee ihmisten plokeja ja kommentteja, saa ihmisestä laajemman kuvan kuin pelkkää plokia lukiessa. Kommenteissa ihmiset tahtomattaan paljastaa ittestään asioita, pieniä murusia, joita sitte yhistelemällä se palapeli kokoontuu.

    Mulla on kans tiukat rajat mistä en puhu plokissani, ei ihmisten kaikkee tartte tietää. 😀

    • Marra sanoo:

      Jaa missä noista kuvista? Nää kuvat on kaikki paljon vanhempia kuin sun kommentti…

      Joo muiden blogeissa tulee kommentoitua aika lailla vapaamminkin, kuin mitä kirjoitan omaan blogiin. Ainakin mun kohdalla näin 🙂

  2. Ansku sanoo:

    Huhhuh, mitähän kaikkea oisit mustakin kertonu tänne jos olisit ihan tuntemattomana… 😉

  3. Simpukka sanoo:

    Minäminäminä- jutuissa ei ole mielestäni mitään vikaa. Kuten kirjoititkin, on hankalaa lähteä pohtimaan syvällisemmin asioita ja elämää blogin ollessa puolijulkinen. Yleensä elämään kietoutuu niin monen muunkin elämä ja asiat, eivätkä kaikki ole välttämättä iloisia sellaisesta julkisuudesta. Itse tykkään lukea blogiasi, enkä ole missään nimessä saanut mitään itsekeskeistä kuvaa sinusta. Luen muutenkin mielelläni blogeja, joissa kerrotaan monipuolisesti elämästä. Niihin saan itse paljon paremmin tarttumapintaa kuin pelkkiin päivän asu- kuvia ja ostoksia esitteleviin blogeihin. Mä olen tässä viime päivinä pohtinut, että taidan laittaa oman blogini suljetuksi. Aina ajoittain hieman epäilyttää…
    Jos sen teen niin laitan toki lukijakutsun sinulle. 🙂

    P.S. Olet kyllä mahdottoman kaunis!

    • Timo Lampi sanoo:

      Niimpä, sua ois kans mukavaa päästä lukeen.
      Ittelläin tulee aikaki kaks kertaa vuodes sellain olo, et lopetan koko paskan plokin, mutta niin se vaan taas jatkuu. 😀

    • Marra sanoo:

      Musta aina välillä tuntuu, että mun blogista saa kuvan, että mä olen joku pinnallinen höttö. Joskin se johtuu paljolti juuri siitä, että en voi repiä itseäni ja sisintäni näytille näin julkisesti. Mutta siksi ehkä halusinkin tehdä tämän postauksen, jotenkin selittää, miksi mennään näin pinnallisesti.

      Kuitenkin sitten itse luen pääosin juuri niitä blogeja, joissa kirjoittajat hyvinkin avoimesti luotaa omia tuntemuksiaan/ongelmiaan/sairauksiaan/ihmissuhteitaan. Olen kiinnostunut aidosta elämästä, enkä pysty lukemaan pelkkiä päivän asu/muoti/kauneus tms blogeja. Luen muutamaa sellaiseenkin kategoriaan kuuluvaa blogia, mutta kaikissa lukemissani on myös muuta pohdintaa elämästä ja kirjoittaja on jollain tavalla mielenkiintoinen persoona mielestäni. Silloin ei niin haittaa, vaikka välillä arvosteltaisiin kynsilakkoja tai kädessä keikkuisi yksi kymmenistä merkkilaukuista. Enkä halua tuomita sellaisiakaan ihmisiä ulkoisen olemuksen perusteella, heissäkin on eroja. Itse en pystyisi kirjoittamaan jotain päivän asu blogia. Ei kyllä ole sellaista tyyliäkään mitä kuvata, mutta vaikka olisikin, niin jotenkin se ei ole mun juttu. Tai joku kosmetiikka, käytän sitä kyllä, mutta enempi se on sellainen välttämättömyys, kuin sellaista, että ai ihanaa näitä kemikaalimömmöjä taas kylppärin täydeltä. Enkä nyt dissaa niitä naisia, jotka saa onnensa kosmetiikkapurnukoista, jokaisella on ilonsa, mulla ne vain on muita asioita.

      Kiva, jos poimit mut mukaan, jos salaat blogisi 🙂

      Kiitos kehuista, vaikka itse en ihan niin kauniiksi itseäni tunnekaan 🙂

      • Simpukka sanoo:

        Minäkin ajoittain ajaudun lifestyle- blogeihin, mutta yleensä ne ovat sellaisia satunnaislöydöksiä. Niissäkin on kivoja, jos tosiaan kirjoittajasta saa persoonana jonkinlaisen käsityksen. Samaten käsityöblogeihin tai ruokablogeihin ajaudun usein vahingossa ja niitäkin löytyy kirjanmerkeissä pitkä lista. Ei vain tule seurattua säännöllisesti. Vaikka itsekin tykkään askarrella, lukea, kokkailla, tehdä käsitöitä jne… niin en voisi kuvitella pitäväni blogia vain yhden teeman ympäriltä.
        Sepä tässä blogimaailmassa onkin niin mukavaa, että jokaiselle löytyy jotain ja jokaisella on vapaat kädet valita, mitä kirjoittaa tai jättää kirjoittamatta.

        • Marra sanoo:

          Just toi on musta bloggaamisen paras puoli, että voi kirjoittaa ihan just sitä, mikä itseä huvittaa. En kovin helposti pystyisi kirjoittamaan työkseni toisten sanelemista aiheista, tuntuis niin puulta, jos olis pakko kirjoittaa artikkeli jostain aiheesta, mikä ei kiinnosta yhtään. Rupeaisin heti haukottelemaan. Mutta rakastan kirjoittaa omaa blogiani, jonka ainut hallinnoija olen minä. Mikä ihana itsensä toteuttamisen vapaus! No ehkä tää meni nyt vähän tonne minä minä -puolelle, mutta siis, on silti kiva, että maailmassa on yksi sellainen kanava, jossa voi kirjoittaa juuri sitä mitä itse haluaa ja julkaista juuri niitä kuvia, mitä itse haluaa, eikä kukaan määrittele, missä aihepiirissä on pysyttävä. Ja lukee kuka haluaa ja joka ei halua, niin olkoon lukematta. Mahtavaa 🙂

      • Timo Lampi sanoo:

        Tärkeintä valokuvauksesa (ja blogin pidossa) on rajaus!

        Kun joihinkin ihmisiin paremmin täällä tutustuu, niin havaittee kuin erilaisii me ollaan. Plokin takaa löytyy hyvinkin herkkiä ja hauraita ihmisiä ja sellassia kohtaloita, että tuntuu ettei mulla mitää valittamista oikeesti ookkaa. Tässä tullaan taas tähän: Olin kuntoutuksessa vaikeasti kuntoutettavien osastolla. Kattelin siellä miestä jolta jalat oli polvista poikki ja aattelin et ei mul mitää hätää ookkaa tohon verrattuna. Samanen mies oli kattellu mua ja aatellu, et ei mul mitää hätää ookkaa, kun mua ei satu noin paljoo. Asia tuli esille iltahöpinöissä, varsinaisen kuntoutuspäivien illoissa.

        Tässä tullaan taas siihen, että toisen taivas on toisen helvetti ja tällä viimosella aasinsillalla pääsen siihen, että TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ EI KANNATA KADEHTIA KETÄÄN.

        Mitenköhän mä taas tällassee aiheesee päädyin… xx

        • Marra sanoo:

          Jep, ketään ei kannata kadehtia ja tästä olikin juuri juttua tuolla Simpukankin puljussa.

          Blogistaniassa pyörittyäni olen kans tullut siihen tulokseen, että mullahan on kaikki todella hyvin. Kaikilla ei todellakaan ole. Yhtään ei huvita ite valittaa. Paitsi tietysti kellojen siirrosta… 😉 Mutta toi sun kuntoutusesimerkki on oikeastaan tosi hyvä. Tavallaan tohon pitäisi päästä, kun teistä molemmista tuntui, että eihän mulla mitään, kun tolla toisella on noin. Tavallaan olisi hienoa, jos pystyisi aina omasta tilastaan ajattelemaan, että oikeastaan mulla ei ole valittamista, kun voisi olla paljon pahemminkin. Sillain ehkä olis mahdollista pysyä suht tyytyväisenä. Vaikka toki joillain on tässä maailmassa niin kaameita kohtaloita, ettei mitään rajaa eikä voi käsittää, miten voi olla niin kauheaa.

          Mutta, vaikka tosiaan on hyvä ajatella, että eihän mulla tässä mitään, niin toisaalta, niin kuin sä sen taisit joskus sanookin omassa blogissas, ihmisten henkilökohtaiset helvetit ei ole vertailukelpoisia. Itsestään voi sanoa, että eihän mulla mitään, kun on jalatkin tallella, mutta kenestäkään toisesta ei. Toisen tuskaan ei voi asettua, eikä siitä voi mitään tietää, millaisessa ahdistuksessa toinen elää, vaikka olis ne jalatkin tallella. Ja vaikka pääosin ajatteliskin, että ei mulla mitään hätää, verrattuna johonkin toiseen, niin joskus on silti hyvä käsitellä pienempiäkin asioita ja myöntää itselleen, että on ollut elämässä vaikkapa henkisiä rasitteita, vaikkei kukaan ole kotona hakannutkaan. Tarkoitan, että ainakin itse nuorempana sorruin siihen, että ajattelin liikaakin, että eihän mulla mitään ja kesti kauan ymmärtää, että myös itsessäni on haavoja ja tiettyjen juttujen jättämiä ikäviä jälkiä, vaikken ole mitään ns. tosi kauheaa kokenutkaan. Mutta tullakseen eheäksi, on joskus syytä tajuta pienemmätkin probleemat. Vaikka pääosin olenkin sitä mieltä, että koko aikaa ei kannata murehtia, vaan mennä vaan silloin kuin on mennäkseen 🙂

          Ja mites mä tähän aiheeseen ajauduin… 😉

  4. Ihmeesti tänne blogimaailmaan vaan uppoaa syvemmälle ja syvemmälle. Ja aikaa saa kulumaan ihan kuinka paljon vaan. Jotkut ystäväni suhtautuvat bloggaamiseen hyvinkin aggressiivisesti juuri tuon minäminä-ajatuksen takia. Koska bloggaan, luulen siis että maailma pyörii minun lautaseni ympärillä, miksi muuten kukaan bloggaisi… tai jotenkin näin se ajatus menee.

    • Marra sanoo:

      Juu blogimaailma vie mennessään ja tosiaan, jos ei kävisi töissä, niin täällä varmaan saisi vietettyä työpäivän verran aikaa päivässä ihan kevyesti.

      Kun on itse blogannut, niin tietää, että ainakaan suurin osa bloggareista ei luule maailman pyörivän itsenstä ympärillä. Jos luulisi, niin miksi sitä lukisi toisten blogeja päivittäin ja odottaisi postauksia kuin kuuta nousevaa tai miksi ajattelisi pitkin päivää jonkun bloggaajan tilannetta ja toivoisi helpotusta hänen päiviinsä. Oikeastaan tää blogistania taitaa tehdä ihmisestä jopa enempi muista välittävän, koska täällä pääsee näkemään enemmän tosi kohtaloita, kuin live-elämässä. Live-elämässä ehkä vain parin ystävän kanssa on sellaisissa väleissä, että oikeasti avataan sisintään, blogistaniassa voi lukea monen sisimmästä ja vieraista ihmisistä tuleekin yhtäkkiä itselle tärkeitä.

  5. Arttorius sanoo:

    Hyvä teksti!

    Minä olen kirjoittanut blogia vuodesta 2007 (sitä ennen pari v 2000-luvun alussa) ja tietysti vain minusta ja omista ajatuksista kun en toistenkaan ajatuksia ja mielipiteitä tiedä. 😀 Blogista voi saada hyvän kuvan ihmisestä, riippuen toki millä tavalla ja mitä ihminen käsittelee. Kokonaisuus blogin takana on tietty lopulta aina muuta.
    Mulla on rajaus kahdessa näkyvässä blogissani se etten lasteni tai muiden alaikäisten nimiä, henkilökohtaisia asioita, kuvia tms eijulkiseen tietoon kuuluvaa tuo ilmi ja niin pitää ollakin. Sama koskee muitakin ihmisiä, jos jostakin ulkopuolisesta kirjoitan. Vaikkapa uimahallissa valittavista naisista, kuulin monta kertaa näiden nimet ja ammatin muttei ole relevanttia dataa mihinkään julkisesti iskeä. Samoin en kenestäkään lähimmästäni kirjoita liian syvällistä, kun en siedä mässäilyä toisten tragedioilla tmv. Mutta joku esimerkki vaikkapa vuosien takaisesta avioerosta voi tulla, mikäli olen tarttunut johonkin uutiseen. Niissäkin yksityisyys tärkeää. Mut joo, blogin kirjoittaminen on mukavaa ja siinä on hyvä puoli se että voi kirjoittaa mitä haluaa tai olla kirjoittamatta.

  6. Ninka sanoo:

    ”Minäminäminä” on varmaan ihan terveellistä tietyssä mittakaavassa 🙂 Oma blogi on tullut perustetuksi silloin, kun oon henkisen terveydentilan vuoksi ollut pakotettu omaan napaani tuijottamaan. Silloin tää blogittelu on toiminut jonain solmun avaajana ja itsetutkiskelun välineenä. Viime vuosina on oikeasti joutunut miettimään, mitä varten mulla edelleen on blogi, vaikka henkiset ongelmat onkin sillä tavalla normalisoituneet, tai tulleet ainakin osaksi elämää, niin että niiden kanssa juuri pärjää eikä ihan koko ajan tarvi taistella. Tai välillä tuntuu kyllä, että tarvii… Ehkäpä siksi en enää kuvittele voivani elää täysin ilman kirjoittamista, siis tällaista ns. julkista.

    Meikäläisestä (toivottavasti) hyvin harva tietää oikeasti muuta, kuin mitä annan ilmi blogissani. Joskus olen punninnut vaihtoehtoja omalla kuvalla ja nimellä kirjoittelusta, ja osittain tuo toteutuikin edellisessä blogissa. Koin sen jotenkin liian henkilökohtaiseksi, joten vaihdoin sitten sekä blogia että ”persoonaa”, ja silloin taisi tulla myös BB mukaan ns. sijaiskärsijäksi ettei mitään omaa tarvitse arvosteluttaa 🙂 Mulle jo kissojen kuvien laittelu on vähän semmonen asia, että raaskiiko niitä omien beibien kuvia heitellä nettiin raadeltavaksi..!

    • Marra sanoo:

      Blogin kirjoittamisen kautta oppii ehkä hahmottaan ja tunteen itseensäkin enemmän. Ja mä en jaksa kirjoittaa päiväkirjaa, mutta blogi toimii hyvänä päiväkirjana ja sitä jaksaa paremmin kirjoittaa, kun on mahdollista saada ajatuksilleen vastakaikuakin. Omanlaistaan terapiaa tämä bloggailukin.

      Toi sun BB oli kyllä niin hauska 🙂 Tai siis se, kun mä en tajunnut…

  7. Timo Lampi sanoo:

    Niin, kirjotukses oli hyvä, kun näin sai ihmiset kommentoimaan. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s