Tatuoitu sormeni

Kuten ehkä jotkut muistavatkin, teloin vasemman pikkusormeni viime Tapaninpäivänä. Sormestahan siis katkesivat keskimmäisen nivelen nivelsiteet ja sormi kääntyi ”kivasti” sivusuuntaan sitten. Ensin vietin kuukauden sairauslomalla pari sormea lastassa ja sen jälkeen kaksi kuukautta pikkurilli ja nimetön teipattuna yhteen. Tapaturmasta on nyt aika lailla puoli vuotta aikaa, enkä ole vielä pystynyt pitämään sormuksiani tuossa naapurisormessa. Kihla- ja vihkisormusyhdistelmäni on niin iso, että se painaa tuota pikkurillin niveltä ja sen pari kertaa kun olen tänä aikana kokeillut pitää niitä sormessa, olen ottanut ne hetimmiten pois, sillä sattuminen alkaa heti.

Joissakin tilanteissa olen käyttänyt pelkkää vihkisormusta ja sitä pystyn pitämään, mikäli en tee mitään fyysistä. Tyyliin olen vain ja vaikkapa syön, niin homma toimii, mutta heti jos kädellä pitää vaikkapa puristaa jotakin, osuu sormus sen verran myös pikkurilliin, että alkaa kipu. Not good.

Sormuksia en ole myöskään voinut siirtää oikeaan käteen, sillä oikea nimettömäni on sen verran isompi kuin vasen nimetön, että sinne ne eivät mahdu ja pikkurilli taas sitten niin pieni, että siellä ne eivät pysy. Pari viikkoa onnettomuuden jälkeen jaksoin roikuttaa sormuksia ketjussa kaulassa, mutta kun sain kerran huitaistuani ketjun katkeamaan ja sormukset putoamaan lattialle, totesin, että jätän sormukset kotiin, ennen kuin hukkaan ne. Niinpä olen sitten koko kevään liidellyt paikasta toiseen ilman sormuksia.

Joku merkki avioliitosta olisi kuitenkin mielestäni kiva, mutta ajatus uudesta ihan kapeasta sormuksestakaan ei houkuttanut, sillä en pidä niistä esteettisessä mielessä. Pidän isoista sormuksista, vieläkin isommista oikeastaan, kuin mitä omani ovat. En myöskään ole ihmisiä, jotka pitävät hienoa vihkisormustaan vain arvokkaissa tilaisuuksissa, mutta eivät arjen puuhissa. Haluan sormukseni kulkevan mukana arjessakin, mikä on myös osittain koitunut pikkurillini kohtaloksi, sillä epäilen sormuksillani olleen oma osuutensa siihen, että nivelsiteet hajosivat, sillä sormukset olivat sormessani, kun kaaduin ja sormeni teloin ja epäilen, että ne ovat olleet tiukassa paikassa hajottamassa niitä sormen sivuttaisliikettä hallitsevia nivelsiteitä. Nivelsiteiden paraneminen on ollut uskomattoman pitkä prosessi ja yksi pieni pikkusormi on rajoittanut tekemisiä yllättävän paljon, joten en halua myöskään sen koskaan hajoavan uudestaan, minkä vuoksi en halua niitä paksuja sormuksiani tuohon naapurisormeen laittaa myöhemminkään, vaikka sormi joskus paranisi siihen kuntoon, että pystyisin ilman kipua niitä pitämään. En tosin aio myöskään sormuksiani hukata minnekään, vaan säästän ne ja sikäli mikäli sormeni joskus sallii kivun puolesta niiden käyttämistä, niin saatanhan käyttää niitä esimerkiksi jossakin juhlissa, mutta tuskinpa niistä koskaan enää tulee arkielämäni sormuksia.

Niinpä sitten eräänä päivänä mieleeni pukki ajatus tatuointisormuksesta. Sitä seurasi hetken mietintävaihe ja selvittely, mitä sormeen kannattaa ja voi tatuoida ja mitä ei. Alunperin netistä bongaamani ihana timanttikuvio osoittautui photoshopin tuotokseksi ja muutenkin selvisi faktoja, ettei sormeen kannata laittaa kovin monimutkaisia systeemejä, sillä ne eivät siellä pysy. Lopulta päädyin ajatukseen kahdesta sydämestä, jotka tatuoija sitten visioi ja niistä tulikin paljon paremmat kuin mitä olin itse osannut ajatella. Muutenkin olen ihan älyttömän tyytyväinen valitsemaani tatuoijaan 🙂 Etukäteen mielessäni oli ensimmäisenä paikkakuntani ”the tatuointipaikka”, sitten sain suositteluja eri tatuoijista tutuilta ja yhtä niistä jo harkitsinkin. Sitten kuitenkin jostakin oikusta löysin netistä tässä kaupungissa vaikuttavan tatuoijan, joka vaikutti hyvältä monella tapaa. Tykkäsin hänen tekemistään kuvista (varsinkin koirakuvista), siitä että tatuoija on hygienian ammattilainen ja että hänellä on kaksi koiraa 😉 Ja tatuoija myös vastaili ystävällisesti ja järkevässä ajassa sähköpostiini ja tyhmiin kysymyksiini. Niinpä päätin luottaa vaistooni siinä, että tämä on minulle sopiva tatuointipaikka ja varasin ajan. Lomalla kävin sitten hankkimassa tuon tatuoinnin ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Siitä tuli jotenkin paljon hienompi, kuin osasin kuvitella. Minä kun en olisi itse osannut asetella noita yksinkertaisia sydämiäkään noin nätisti 😀

Tuosta kuvasta näkee vielä, että pikkusormeni ei suoristu. Se taipuu nykyään jo melkein yhtä pitkälle kuin oikean käden pikkurilli, jyrkkä taipuminen tuottaa vielä kipua, mutta olen silti sitä päivittäin treenaillut. Mutta tuollaiseksi koukkusormeksi se taitaa jäädä, suoraa siitä ei näytä tulevan. Ylemmistä kuvista myös ehkä hiukan näkee sitä, että sormen sivusyrjällä on nivel edelleen tuollainen patti tuonne nimettömään päin, mihin tosiaan ne sormukset osuisivat.

Joka tapauksessa tuo tatuointi tuntuu todella omalta ja olen siihen ihan supertyytyväinen! 🙂 Jotenkin myös idea siitä, että minulla on tatuointi sormuksen sijaan, tuntuu jotenkin enemmän minulta, kuin ne rouvasormukset. Hiukan räyheyttä, nääs 😉 Pidin myös niin kovasti kaikista tatuointiprosessin yksityiskohdista lopputuloksen lisäksi, että voin suositella Kallas Tattoota lämpimästi kaikille tatuoinnin haluaville 🙂

Onnellisesti tatuoitu,
Marra