Viime viikko oli suoraan sanottuna aika lailla alakerrasta. Samalla kun koitin sisäistää sitä käsittämätöntä faktaa, että eräs hyvinkin reipas tuttava on heittänyt lusikan nurkkaan kivuliaan syövän seurauksena, tapahtui monenlaista pienimuotoisempaa vastoinkäymistä. Koiruuden ontuminen paheni niin, ettei raukka meinannut päästä edes lenkiltä kotiin. Onneksi löytyi tosi ihana eläinlääkäri ja koira kuvattiin ym. Luustossa ja nivelissä ei ole mitään vikaa, eikä kilpirauhasen vajaatoimintakaan vaivaa. Hieroja tarvitsisi löytää. Kipulääkkeestä koiruudelle syntyi suolikanavan verenvuoto ja veriripuli, lääke piti tietenkin lopettaa. Koiramurheiden lisäksi sahasta katkesi kallis ketju ja haciendasta paloi pääsulakkeet. Onneksi viikkoon mahtui hyvääkin, hevoset sentään olivat terveitä ja hoitivat omat hommansa hienosti.
Viikon 19 (100 sanaa kera otsikon) krapuhaaste avainsanoilla alakerta, tosi, syntyä
marrasthetics.wordpress.com 
Krapu kuin pahin krapula. Koiruudelle paranemisia sikäli ettei ollut fiktiivisiä nämä vastoinkäymiset. Ilman negatiivisiä tapahtumia positiivisista ei voisi nauttia…tai jotain muuta pseudofilosofista lohdutuslätinää..=)
Ei ollut fiktiivistä, vaan ihan totisinta totta.
Hauhau ja parit vuhit päälle. Kilon verran silirapsuja ja kuiskeita korvaan – rakastanrakastan…paraneeparanee…iiiihana koiruuuuuuusauuuu!!
=)
No voi harmi Masa-parkaa. Paranemisia toivottelen karvaiselle ystävälleni!
Parempia aikoja sinullekin!
Kiitos ❤
Paluuviite: Kun synnyn | SusuPetal
Kivulias syöpä vie ihmiseltä taisteluhalut. Pari sellaista ollut ystävillä, jotka ovat sitten luovuttaneet. Aiheuttaa niin ristiriitaisia tunteita itsessä, vaikka itseään ei sellaisessa tilanteessa pitäisikään ajatella.
Voihan koirulia 😦 Eläinten kivut ovat hankalia, aina eivät niitä näytä ja jos näkee, niin miten hoitaa. Paranemisia!
Tuo sairastava mimmi oli melkosen sitkeä, lenkillä kävi siihen asti, kunnes jaloissa ei ollut tuntoa ja kaatui ojaan. Mutta kaikkea muuta kuin kaunista on tuollaista sairastaa ja kun kipupumpun antamisessakin sitkuteltiin, niin hohhoijaa…
Ei Masakaan kipujaan myönnä, koskaan ei valita mistään. Ontumisen toki huomaa kun toinen könkkää. Mutta muuten saa lukea erilaisia merkkejä kuten lattian nuolentaa tms. Kunhan nyt vain saisi hoidettua kuntoon.
Tunnen – tai tiedän – kolme ihmistä, jotka olis kovasti halunneet elää ja syöpä ne vei. Se ei kysele. Äidistäni en tiedä, olisiko halunnut vielä elää.
Kurjaa, jos ei koiran ontuman syytä löydy, että vois korjata!
Ei kysele ei. Tältäkin naiselta lääkäri oli jossain kohtaa kysynyt, miltä tuntuu. Oli vastannut, että vituttaa. Ja kyseessä siis sellainen syöpä, että diagnoosista lähtien ollut selvää, että paranemistoivoa ei ole.
Joo, konkreettinen syy olis kiva tietää tuohon ontumaan, niin olis helpompi valita hoitolinja.
No olipa tosiaan terveisiä alakerrasta.
Mulla on yksi tuttava Terho-kodissa ja sieltä harvemmin omin jaloin pois tullaan. Syöpä on pahimmillaan niin epäreilu elinkumppani ettei mitään rajaa. Pahinta jos sitten loppusuoralla joutuu vielä kivunlievityksestä kiistelemään.
Olisihan se varmasti hyvä saada selville mikä koiran käpälässä mättää, ei kai Masa nyt vielä ihan seniori nivelrikkoinen ole? Se collien vatsantoiminta on näköjään edelleen sanalla sanoen kehnoa. Ripskakka taitaa olla rotuominaisuus?
Tsemppiä loppuviikkoon.
Ei se syöpä tosiaan paljon naurata. Siinä lähti yksi hevosihminen meidän nurkilta…
Masahan on kyllä seniori-iässä jo, 9 täyttää tänä vuonna. Mutta nyt kun on kuvattu, niin tosiaan luustosta tai nivelistä selitys ei löydy. Päinvastoin sillä on ikäisekseen erinomaisen hyvässä kunnossa olevat nivelet.
Collien vatsan toiminta on tosiaan aikamoista säätöä, mutta näiden vuosien kokemuksella se on nomaalioloissa hyvässä tasapainossa, ruoat vain joutuu ostamaan kalleimmasta päästä ja niistäkin valikoimaan sopivimmat. Harmi vain, että tosiaan Rimadyl-kipulääke ei sitten sopinut, kahdessa päivässä alkoi suoli vuotaa verta ja toiset koirat syö samaa lääkettä päivittäin nivelrikkoon vuosien ajan. Mutta sellaistahan tämä elämä on…
Kiitos.