Marran sokeriton marja-aroniamehu

aroniamehu

Tein sunnuntaina onnistuneen kokeilun. Meillä on paljon marja-aroniaa pakkasessa ja marja-aroniamehu onkin suuri suosikkini marja-aronian uskomattomien terveysvaikutusten vuoksi. Pidän myös marja-aronian mausta, joten terveysvaikutukset ja miellyttävä maku = suosikkimehuni.

Mutta mitä sitten ovat ne suuresti hössöttämäni terveysvaikutukset? Marja-aronia ei ole näillä nurkin kovin tunnettu terveyskasvina, lähinnä sitä on ihmisten pensasaitoina ja marjat taitavat mennä suurimmalla osalla hukkaan. Meikäläiselle tämä on tietysti etu, sillä ilmoittaudun aina vapaaehtoiseksi ottamaan noita mainioita marjoja. Aroniaa on käytetty satoja vuosia Itä-Euroopassa ja Venäjällä luonnonparannuskeinona ja nykyään aroniamehua pidetään terveysjuomana myös USA:ssa. Suomessa tosiaan hyvin harva tuntuu käyttävän näitä marjoja ja eiväthän ne suoraan puskasta maistettaessa mitään mansikoita ole, mutta itse syön niitä kyllä ihan niinkin, mutta minulla taitaakin olla hieman outo maku. Siis mitä tujumpaa, sen parempaa :).

Sitten niihin ominaisuuksiin:

Aroniassa on suuria määriä polyfenoleja ja antosyaaneja, joilla kasvi puolustautuu sienitauteja, bakteereja ja solujen hapettumista vastaan. Sydän- ja verisuonitautien taustalla on monesti rasvahappojen oksidoituminen verisuonien seinämiin, joten on mukavaa ainakin kuvitella, että aronian nauttiminen auttaisi tähänkin ;). Myös syöpäsairaudet saattavat syntyä solujen myrkyttymisen ja oksidoitumisen seurauksena, joten aronian ajatellaan toimivan tällaistenkin sairauksien ennaltaehkäisijänä. Sydän- ja syöpäsairaudet ovat kuitenkin monitahoisia asioita, joista kumpaankaan ei välttämättä mikään yksittäinen tekijä ratkaisevasti vaikuta, joten siksi itse keskityn enemmän seuraavassa kappaleessa mainittaviin ominaisuuksiin.

Eli sitten jotain mikä varmasti on hyödyllistä eli aroniassa on todella runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten magnesiumia, rautaa, molybdeeniä, mangaania, kuparia, booria ja jodia. Näiden vuoksi olen jo muutaman vuoden ajan käyttänyt kesäisin marja-aroniamehua kivennäisveden korvikkeena. Helteillä olisi hyvä juoda kivennäisvettä, jotta elimistön suolatasapaino ei järky. Itse en kuitenkaan pidä kivennäisveden mausta, joten olin hyvin onnellinen, kun löysin tällaisen luonnon kivennäisen, jonka mausta pidän ja joka sisältää runsaasti eri kivennäisiä. Jos maistatte marja-aroniaa suoraan puskasta, voitte uskoa sen sisältävän paljon kivennäisiä… ;).

Edellä mainittujen lisäksi aronia sisältää myös beetakaroteenia, B1-, B2-, B6-, C-, E- ja K-vitamiinia. Aika vaikuttava listaus siis.

Aroniasta on esitetty, että se auttaa elimistöä puhdistumaan ympäristömyrkyistä, suojelee ihoa haitalliselta UV-säteilyltä ja tasaa verenpainetta. En oikein tiedä, mihin nämä perustuvat, mutta liikennesaasteita jatkuvasti nielevänä ja kesällä ilman aurinkovoidetta aurinkoa ottavana minusta olisi kovin mukavaa, jos nämä väitteet pitäisivät paikkansa :).

Joka tapauksessa, ainakin vitamiini- ja kivennäissisältö on varmaa, sekä se, että haittavaikutuksia ei tunneta. Siksi minä pidän aroniamehua varsinaisena aarteena.

aroniamehu_mukissa

Tämän kertainen aroniamehuni oli seuraavanlainen:

1,5 l vettä
6 dl aroniaa
muutamia saksankirvelinlehtiä

Itselläni ei ole mehumaijaa ja siksipä keittelen mehuja verraten usein pienissä erissä. Marjat pysyvät pakkasessa ja sitten kun tarve tulee, keitän litran tai pari mehua kattilassa. Teen pääosin täysin sokerittomia mehuja, sillä olen sitä mieltä, että sokeri tuhoaa monta terveysvaikutusta. Esimerkiksi karpalohan on antibiootti, jolla voi hoitaa vaikka tulehduksia, mutta se karpalo pitäisi nauttia ilman sokeria, sillä sokeri taas levittää tulehdusta elimistössä. Tästä ollaan tietysti varmaan montaa mieltä, mutta itse olen taipuvainen uskomaan siihen, että etenkään puhdistettu sokeri ei ole ihmiselle hyvästä. Ja vaikkei olisi niin pahastakaan, niin ainakaan sitä ei tarvitse mihinkään. Näin olen siis päätynyt tekemään sokerittomia mehuja jo vuosia. Itselleni tuo sopii, sillä olen aina ollut enemmän suolaisen kuin makean ystävä, joten kirpeät mehut uppoavat mukavasti meikäläiseen. Ongelmaksi tämä muodostuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun mehua pitäisi tarjota vieraille, sillä kaikki eivät ole tottuneet kaatamaan kurkkuunsa sokeritonta viinimarja- tai aroniamehua. Siksipä nyt kokeilin, pystyisikö aroniamehun makeuttamaan saksankirvelinlehdillä, jotka ovat mukana kattilassa koko keittämisen ajan. Keittelin tuota yhdistelmää puolisen tuntia, jonka jälkeen siivilöin marjat ja saksankirvelit pois.

Lopputulos oli onnistunut, vaikkakin etukäteen epäilin, voiko saksankirvelin hentoinen lakritsimainen maku maistua yhtään marja-aronian vahvan maun ohella, mutta kyllä, mehussa on selvästi havaittavissa jotain muutakin, kuin pelkkää aroniaa. Uskoisin tämän mehun kelpaavan myös niille, jotka ovat tottuneet juomaan sokerisia mehuja, sillä tässä maistuu selvä makeus marjan maun ohella.

Marja-aroniafanituksin,
Marra

Kategoria(t): Juomaa Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Marran sokeriton marja-aroniamehu

  1. Timo Lampi sanoo:

    Kävin uteliaisuuttani täällä lueskelemassa. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s